Ohjaus: George Miller
Käsikirjoitus: George Miller, Nico Lathouris, Brendan McCarthy
Tuotantomaa: Australia / Yhdysvallat
Ensi-ilta Suomessa: 15.5.2015
Kieli: englanti
Budjetti: noin 150 miljoonaa USD
Arvioidun version pituus: 120 minuuttia
Arvioitu: toukokuu 2015

Johdanto

George Millerin ohjaaman lempilapsen eli alkuperäisen Mad Max -trilogian pitää jokaisen itseään kunnioittavan tieteistoimintaelokuvan ystävän tuntea kuin omat taskunsa. Mel Gibsonin lähtölaukaus Australian ”takapajulasta” Hollywoodin tinselitaivaaseen annettiin juuri Millerin elokuvien menestyksen seurauksena. On sitten ihan eri asia oliko siirtymä miehelle hyväksi. Ongelmat alkoholin ja virkavallan kanssa olivat tiettävästi syitä, miksi Miller ei Mad Maxin uudelleenlämmittämisen noustessa ajankohtaiseksi 2000-luvun alkuvuosina kutsunut Gibsonia mukaan projektiin. Toki sittemmin Gibson on tukistanut itsensä takaisin kovan luokan tekijäksi. Millerin Mad Max -elokuvat toivat toimintaelokuvien ja tieteiselokuvien kartalle toiminnantäyteisen ja bensanhuuruisen maailmanlopun jälkeisen maailman, jossa vielä elossa olevien oma selviytyminen on muuttunut päälimmäiseksi tavoitteeksi, mutta jossa silti vielä ihmisyyden rippeet eivät tohdi kuolla. Millerin 1970-luvun ja 1980-luvun elokuvien merkitys näkyy vielä tänä päivänä siinä kuvastossa, jolla maailmanlopun jälkeisiä tieteistoimintaelokuvia yhä tehdään. Vaikka Millerin Mad Max ei ollutkaan ensimmäinen (eikä edes Australiassa) tällaisten kuvausten tekijä, juuri hänen visionsa kuitenkin oli tarpeeksi väkevä ja rikas, jotta se kykeni paaluttamaan itsensä koko lajityypin perustaksi.

Juonitiivistelmä

Mystistä kotimaataan kaipaava ja etsivä nainen, Imperator Furiosa (Charlize Theron) saa kyynisen asfalttisoturin Max Rockatanskyn (Tom Hardy) tavattuaan tästä katalyytin ryhtyä kapinoimaan tyrannista johtajaa Immortan Joe:ta (Hugh Keays-Byrne) vastaan Australian aavikoilla ydinsodan jälkeisessä epätoivoisessa maailmassa, jossa eloonjääneiden kohtalona on miettiä mistä päivittäinen ravinto ja vesi oikein saadaan. Furiosan toimet rikkovat hataraa ja ilmeisen kitkerää rauhaa, joka vallitsee lähialueiden johtajien välillä ja jota aluekiistat, kaupankäynnin kiemurat ja vallanhimo täplittävät.  Rockatansky ja Furiosa lyöttäytyvät yhteen ja muodostavat maanisen tutkaparin, jonka perään irtautuu varsin pian ei pelkästään koko Immortan Joen hallitsema ryhmittymä vaan kaikki lähiseutujen ryhmittymät. Pian liekkimeret nuolevat aavikon horisontteja.

Kommentit

Mad Max: Fury Road nostaa apokalyptisen toimintaelokuvan aivan uudelle tasolle. Millerin bensanhuuruiset visiot saavat leuan loksahtamaan auki ja katsojan koneen hyrähtävän innosta täysille kierroksille, kun tajuaa ettei tässä ole kyseessä vain vanhan hyvän väljähtänyt uusintatekele, vaan paljon innostavammista ja syvemmistä lähtökuopista ponnistava nihilistinen dystopiakuvaus. Aivan kuin vasta nyt Millerillä olisi ollut mahdollisuus tehdä juuri se Mad Max, jonka hän oli aina halunnut tehdä.

Nitrometaanilla kulkevien autojen lisäksi samaisella sykkeellä puhisee elokuvakin menemään – hikipisarat kareilemaan saava toimintaspektaakkeli käynnistyy hurjaan vauhtiin heti alkusekunneista lähtien eikä sitten anna tuumaakaan periksi valitusta linjasta koko parituntisen kestonsa aikana. ”Tahti oli eri kova” – voisi lakonisesti sanoa, jos olisi vähättelyn mestari. Millerin teoksen leikkaus ja jaksotus viistävät tieten samaa hektistä tempoa, joka määrittää elokuvan nopeiden autohirmujen ja eritoten näiden kuskien ja hanttimiesten elonkulkua. Kulkua rauhoittavat sinne tänne ripotellut yllättävän syvällisiksi ajautuvat suvantokohdat, jotka eivät tunnu pakollisilta toiminnan rytmityksiltä vaan oikeasti tärkeiltä osilta elokuvan kokonaisuudessa ja taustoituksessa.

Pääosassa on tietenkin vauhti. Ja autot. Ja asenne. Syvää kunnioitusta elokuva ansaitsee väistämällä ilmeisiä tietokone-efektejä mitä tulee itse ajoneuvoihin ja niillä kohkaamiseen ja antamalla katsojalle käsinkosketeltava tuntuma ratteihin, renkaisiin ja teräkseen. Millerin elokuva on syvästi profiloitunut ja kohdistettu vain kovan luokan toimintaelokuvan ystäville. Tämä näkyy juonellisissa ratkaisuissa, joissa Miller kyykyttää dystopiakuvaukseen kuuluvalla brutaalilla pessimismillä katsojaa lukuisia kertoja ja ottaa samassa itse kantaa yhteen elokuvan kantavista temaattisista voimista: toivoon paremmasta. Elokuvalliset ratkaisut ovat silkkaa herkkua jopa ”kaiken jo nähneille” ja karaistuneille katsojille, joilta vaihdetaan tikkari suusta toisen makuiseksi kesken kaiken monta monituista kertaa. Kohtauksissa katsojien odotusarvojen rikkominen on Millerille nyt keskeisen tärkeää ja rohkeista irtiotoista muodostuukin uniikki, mutta masentavan murskaava vaihtoehtoinen tulevaisuus meille kaikille.

Charlize Theron naispääosassa on Sigourney Weaverin ikonisen Ellen Ripley -hahmon veroista naisenergiaa tuomassa perinteiseen äijäilyyn ja Theron on mitä ilmeisimmin elämänsä vedossa yht’aikaa raa’an väkivaltaisen ja melankolisen lapsuudenkodin toivon ilmapiiriistä haaveilevan Imperator Furiosan roolissa. Theron vetää showta ja mikäs siinä on vetäessä. Mad Maxin roolissa oleva Tom Hardy manifestoi Maxin hienosti – Hardy on selkeästi ohjeistettu rakentamaan Maxista vain selviytymisvaistonsa varassa toimiva kone, joka näkee peilistä enää vain ja ainoastaan itsensä. Vaikka Miller kurlaa bensalla piripäisellä vauhdilla, hän rakentaa samalla pirullisen ovelasti tarinansa hahmoille kiehtovaa kehitystä ja taustoituksia niitä sen enempää dialogien kautta korostamatta. Itse asiassa piristävästi Miller jättää katsojalle monia asioita mietittäväksi – kaikkea ei tarvitse selittää ja vääntää kuoliaaksi hollywoodilaisesta rautalangasta. Niin. Ja äänimaailmakin hakee vertaistaan.

Yhteenveto

Jälkiapokalyptisen toimintaelokuvan merkkipaaluksi itsensä kohottanut elokuva ei säästele vauhtia eikä vaarallisia tilanteita – eikä sääli katsojaa. Ohjaaja George Miller on kuin lelukaupassa sokerihumalassa hyllyltä toiselle säntäilevä kakkosluokkalainen saadessaan tehdä juuri sellaista elokuvaa, jonka hän on aina halunnut tehdä ja vieläpä kokolailla sitomattomin käsin antaa estottomasti vauhdin ja bensan hurman realisoitua elokuvaksi. Elokuva itsessään on onnistunut kokoelma teknistä taituruutta, tarinan kerrontaa, vauhtia ja jännitystä. Elokuvan ajatellun kohderyhmän ulkopuolelle jäävät henkilöt eivät epäilemättä sitä halunne edes katsoa saatikka vaivautua analysoimaan ulkokuorta huomioimatta, joten elokuva on vahvasti katsojakuntaa polarisoiva. Arvatenkin George Miller on tarkoituksella jättänyt pois elokuvastaan aspekteja, jotka voisivat tarjota leveämpää katsojakuntaa, mutta jotka ehkä sitten tuntuisivat ikäviltä ja puisilta kompromisseiltä kovakyytisen toimintaelokuvan luontaiselta katsojakunnalta.

10/10.

Linkki elokuvan promotiomateriaaleihin