Ohjaus: Gustavo Mosqueira R.
Tuotantomaa: Argentiina
Kieli: espanja
Budjetti: vajaa neljännesmiljoona USD
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevistä
Arvioidun version pituus: 90 minuuttia
Arvioitu: kesä 2007

Johdanto

Matematiikka ja sen monet vaikeasti hahmotettavat mutkikkuudet antavat paljon pureskeltavaa tieteiskirjailijoille. Amerikkalainen astronomi ja tieteiskirjailija A.J.Deutsch kirjoitti jo vuonna 1950 novellin A Subway Named Mobius, joka kertoo Bostonilaisesta metrojärjestelmästä. Novellissa metrojärjestelmä on yhteydessä itsensä kanssa niin monessa paikassa, että siitä ei enää paraskaan tuntija ota tolkkua. Systeemin sisäisten yhteyksien määrä kasvaa vuosien kuluessa eksponentiaalisesti ja lopulta näiden äärettömäksi. Seurauksena metrojuna katoaa ulottuvuuksien väliselle matkalle.

Saksalainen matemaatikko ja teoreetikko August Ferdinand Möbius keksi suurin piirtein yht’aikaa maanmiehensä Johann Benedict Listingin kanssa vuonna 1858, että on olemassa kappale, jolla on vain yksi pinta ja yksi reuna. Tätä kappaletta kutsutaan nykyään Möbiuksen nauhaksi ja se on helppo rakentaa paperisuikaleesta ja teipistä. Möbiuksen nauhan keskiviivalle piirretty viiva saavuttaa viivan aloittamispisteen sen vastakkaisella puolella ja viivaa jatkettaessa se kohtaa lopulta aloituspisteensä. Argentiinalaisten elokuvataiteen opiskelijoiden elokuvassa Moebius Deutschin tarina ja siihen liittyvä Möbiuksen nauha ovat keskeisessä osassa. Tieteiskirjailija Deutschin novelli on argentiinalaisten käsissä suoraviivaisesti käännetty elokuvaksi ja käytännössä novellista on muutettu oikeastaan vain henkilöt ja miljöö. Bostonista Buenos Airesiin siirrettyä tarinaa ei jostain erikoisesta syystä ole kuitenkaan omistettu kirjailja Deutschille, joka seikka aiheuttaa kyllä kulmien kurtistelua.

Juonitiivistelmä

Buenos Airesin metrojärjestelmää pyörittävän viraston ylijohtajalla on ongelma. Metrotunneleiden syövereihin on kadonnut kokonainen metrojuna, UM-86. Junaa ei ole tavattu enää päiviin, mutta silti siitä tehdään jatkuvasti kuulohavaintoja ja metroa hallinnoivat turvajärjestelmät tuntuvat kuvittelevan, että metro noudattelee tuttua reittiään aiheuttaen näin kaaosta muulle reittiliikenteelle. Pääjohtaja (Roberto Carnaghi) ei kykene selvittämään liian monimutkaiseksi paisumaan päästetyn metrojärjestelmän arvoitusta ja avuksi hän ottaa topologian tuntijan ja matemaatikon Daniel Prattin (Guillermo Angelelli). Pratt alkaa selvittää tapausta ja lopulta keksii, että kadonnut metro ei ole enää täysin tässä ulottuvuudessa. Prattin ajatus tyrmätään siltä istumalta ja tilalle vaaditaan jotakin konkreettisempaa. Pratt ei anna kuitenkaan periksi ajatuksineen …

Kommentit

Argentiinaisten professorien ja näiden opiskelijoiden yhdessä luoma elokuva on yllättävän täyteläinen ja kerroksellinen. Se sai kokonaan alkunsa Buenos Airesissa, Argentiinassa ja koko elokuvan tekoon osallistunut ryhmä oli alan opiskelijoita paikallisessa yliopistossa ja kuvauksissa käytetty kalustokin oli professorien ja yliopiston omaa. Iso osa elokuvan efekteistä on kuvattu suoraan kampikäyttöisellä vuoden 1926 Kinamo-filmikameralla ja on siten suoraan sanottuna melkoinen näyte teknisesti virtuositeetistä.

Elokuvan kuvauksen erheettömyys ja visuaalinen silmä kiinnittävät huomiota eikä vähiten siksi, että Argentiina nyt ei ole niitä ihan ensimmäisenä mieleen tulevia maita, joista voisi kuvitella löytyvän uusia lupauksia elokuvataiteelle. Elokuvan kerronta etenee hiljaksiin kiivastuvaan tahtiin, joka tekee oikeutta itse lähdetarinalle ja samalla toimii hienona vertauskuvana niille voimille, joiden kanssa elokuvan hahmot ovat tekemisissä. Elokuvan näyttelijöiden työ on oikein onnistunutta ja hallittua, jos kohta muutamaan kohtaukseen välittyy ehkä tarpeettakin koomisia vivahteita, kun Guillermo Angelellin näyttelemä Pratt yrittää selvittää viranomaisille keksimäänsä hullua teoriaa. Moebius elää vahvasti dialoginsa sujuvuuden kautta, mutta samalla se yllättäen osoittautuu myös elokuvan heikoimmaksi lenkiksi ja sen ainoaksi todelliseksi kompastuskiveksi. Nimittäin Deutschin novellin kerrontaa ja dialogin kulkua on yritetty toisintaa liiankin täsmällisesti, jolloin elokuvaformaattiin siirtymisessä ei ole kyetty käyttämään tarpeeksi hyväksi elokuvallisia keinoja. Dialogipainotteisia kohtauksia vaivaa tästä syystä hienoinen staattisuus ja mielikuvituksettomuus, kun kameralla keskitytään liiaksi vain näyttelijöiden puhumisen toistamiseen. Tästä on oivana esimerkkinä elokuvan loppukohtaus, joka valahtaa tyystin filosofiaa sivuavaksi kerronnaksi lähes kokonaan vailla omintakeista visuaalista identiteettiä. Argentiinalaisten opiskelijoiden elokuvan työstö kesti kuuleman mukaan kaikkiaan jopa neljä vuotta budjettirahojen puutteen vuoksi ja käsikirjoituksen läpikäydessä peräti kahdeksan täyttä uudelleenkirjoitusta, mutta tämä seikka ei lopullisessa elokuvassa kummemmin näy, joka itsessään on kumarruksen arvoinen suoritus periksiantamattomuudessa ja teknisessä luovuudeksi puutteen keskellä. Sujuvassa, hyvin ohjatussa ja huolellisesti ja varmasti leikatussa elokuvassa ei ole jo mainitun lisäksi paljoakaan moitteen sijaa. Dialogiin liittyvien ongelmien lisäksi elokuvaa vaivaa myös sen sieluttomuus ja omaperäisyyden puute. Se tuntuu kuin teknisesti loppuun hiotulta toisen kirjoittaman vision sinikopiolta toiselle medialle.

Yhteenveto

Moebius toistaa uskollisesti vaikuttavan, tieteiskirjailija A.J.Deutschin jo 1950-luvulla kirjoittaman, tieteistarinan ulottuvuuksien sulautumisesta, kun alunpitäen äärelliseksi kaavaillusta suljetusta järjestelmästä kasvaakin hallitsemattomassa tilassa ääretön. Elokuva nojaa puhtaasti alkulähteensä sisältöön ja voimaan eikä uskalla rakentaa alkuperäisen novellin ympärille riittävää visuaalista voimaa ja omintakeisuutta. Tekijät luottavat liiaksi tarinan paikoin varsin hankalankin dialogin tenhoon eivätkä kykene tekemään tyydyttävästi transformaatiota tekstuaalisesta formaatista audiovisuaaliseen formaattiin. Elokuva rakentuu mysteerinä, jota päähenkilö, matemaatikko Daniel Pratt sitten hiljalleen kasaa kehittäessään pähkähullun teorian selittämään Buenos Airesin metrojärjestelmän omituisia tapahtumia. Tieteistarinana oivallinen kyllä, mutta elokuva kiinnostanee lähinnä vain hieman syvällisemmin ja vakavamminkin tieteiselokuviin suhtautuvia katsojia. Moebiuksessa ei ole juuri lainkaan toiminnallista sisältöä ja sen efektitkin rakentuvat etupäässä vain hyvin tehtyjen kuvausten ja valotusten varaan.

6/10.