Dream Home (Wai dor lei ah yat ho, 2010)

Ohjaus: Pang Ho-cheung
Käsikirjoitus: Pang Ho-cheung
Tuotantomaa: Hong-Kong (Kiina)
Kieli: kantoninkiina, mandariinikiina, tagalog, englanti
Budjetti: ei tiedossa
Arvioitu: toukokuu 2020
Arvioidun version pituus:  96 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: ei valkokangaslevityksessä Suomessa

DH_poster_HK copyJohdanto

Ahneutta teemana on käsitelty elokuvissa varsin monelta kantilta ja ilahduttavan monessa lajityypissä. Rahan valtaa ihannoivien ja tästä vallasta sokaistuvien ihmisten elämää voi seurata esimerkiksi Oliver Stonen elokuvassa Wall Street (1987) ja edelleen Martin Scorcesen elokuvassa The Wolf of Wall Street (2013). Järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan voipi sukeltaa esimerkiksi Martin Scorcesen elokuvan Casino (1995), Martin Scorcesen elokuvan GoodFellas (1990) ja vaikka Brian dePalman elokuvan Scarface (1983) kautta. Murhaan yllyttäminen ahneuden vuoksi on sekin varsin yleistä elokuvissa, kuten voi huomata vaikka Lawrence Kasdanin elokuvaa Body Heat (1981), John Dahlin elokuvaa The Last Seduction (1994) tai vaikka Billy Wilderin elokuvaa Double Indemnity (1944) seuraamalla. Tulevaisuuden korporaatioiden pohjattoman ahneuden seurauksia voi ihmetellä vaikka Paul Verhoevenin elokuvassa RoboCop (1987). Rakennusyhtiön ahneuden jälkiä puolestaan voi katsella John Guillermin elokuvassa The Towering Inferno (1974). Jättitorniin joutuu kapuamaan myös Bruce Willisin John McClane -hahmo John McTiernanin elokuvassa Die Hard (1988), jossa tutkitaan rikollisryhmän eläköitymissuunnitelman mönkään menemistä. Muutoinkin jännitys- ja toimintaelokuvien kategoriat ovat lukumääräisesti peräti piukkaan pakattuja, kun ottaa suodattimeksi tarinat, joissa havitellaan vielä sitä yhtä isoa keikkaa, jotta voisi muka eläköityä rauhassa. Varsin lähelle tätä Pang Ho-cheungin elokuvaa kuljetaan Pastorin veljesten elokuvassa Hogar (2020), jossa huonossa taloustilanteessa oleva mainosmies Javier yksinkertaisesti hankkii itselleen paremman taloudellisen ja sosiaalisen aseman välittämättä jälkeensä jättämästä tuhosta.

Kauhu- ja eritoten slasher-lajityypeissä teema on kuitenkin jossakin määrin harvinaisempi. Toki se on läsnä monasti esimerkiksi taustalla vaikuttavien organisaatioiden toiminnassa, jotka epäsuorasti ovat vastuussa nähdyistä tapahtumista ahneutensa vuoksi. Yksilötasolla kuitenkin kauhuelokuvissa vain aniharvoin suoranainen ahneus on selkeä elokuvaa määrittävä tekijä. Sitä se on mitä suuremmassa määrin tässä Pang Ho-cheungin modernissa slasher-elokuvassa.

Juonitiivistelmä

Juuri hieman ennen vuosien 2008-2009 finanssikriisiä nuoren Hong Kongissa asuvan naisen Chengin (Josie Ho) lapsuuden unelma asunnosta merinäköalalla uhkaa karata asuntojen hintojen karattua tavallisten kansalaisten ulottumattomiin. Cheng joutuu painimaan pienipalkkaisten ja heikosti arvostettujen töiden, sikamaisen miesystävän ja sairaan isän elättämisen kustannusten kanssa ja vaikka hän on kuinka yrittänyt säästää, ei rahaa vain tunnu olevan tarpeeksi kunnolliseen merinäköalaan loistokkaassa pilvenpiirtäjässä kaupungin keskustassa. Cheng

 

Kommentit

Tekijät osoittavat slasher-elokuvallaan vankkaa ymmärrystä lajityyppiin. Slasher-elokuvien kuvasto ja arkkityypit ovat tekijöiden hallussa, mutta samalla he tietoisesti irtautuvat pyrkimyksestä tehdä vain yhtä uutta slasheriä satojen muiden joukkoon. Näiden elokuvien ystäville – toisin kuin monasti oikeiden elokuvien muita ylenkatsovat halveeraamiseen ja oman ylivertaisuuden pönkittämiseen tähtäävät tahot tahtovat väittämään – myös niiden veristen tapahtumien taustoitukset, tarinan soljuminen, näyttelijöiden taidot ja ohjaus ovat ihan yhtä tärkeitä kuin ne veriset tapahtumatkin. Mielenkiintoisesti lähes poikkeuksetta ne parhaimmiksi mielletyt (sekä yleisemmin elokuvaharrastajien, kriitikoiden kuin fanienkin keskuudessa) lajityypin elokuvat pitävätkin sisällään kosolti paljon muutakin kuin juuri noita kavahdettuja veriefektejä. Toisinaan jopa ovat hyvinkin verettömiä (esimerkiksi John Carpenterin Halloween (1978) ja Tobe Hooperin Texas Chainsaw Massacre (1974)) ja näin perustuvat kokonaan muihin seikkoihin kuin niihin veriefekteihin.

Pang Ho-cheungin ohjauksessa ei kuitenkaan niitä veriefektejä säästellä. Sitä kuulua punaista märkää kultaa viskotaan ämpärikaupalla oikealle ja vasemmalle, kun sille päälle satutaan ja totta vieköön useammankin kohtauksen voimin tällainen sattumus tekee itsensä tiettäväksi. Perinteisin menetelmin (siis ei-tietokoneella) valmistetun käsityön leima on läsnä herkullisella tavalla. Niistä veriefekteistä tulee näin huomattavasti raadollisempia, niljakkaampia ja todentuntuisia kuin CGI-efekteillä, joihin monet tekijät jopa lajityypin sisällä sortuvat. Unohtumattomia kokemuksiakin Ho-cheung kumppaneineen pystyy loihtimaan, sillä niin taitavasti efektit on toteutettu ja niin äärimmilleen vietyihin tilanteisiin sopeutettuina kuin mitä tarina nyt vain voi tilaa antaa.

Elokuvan tarina etenee useammalla aikajanalla tiivistyen klimaattisiin hetkiin ns. tässä päivässä. Tällaisen rakenteen nivominen toimivaksi kokonaisuudeksi on hyvin, hyvin vaativaa, sillä se tuo ihan omia haasteitaan tarinajatkumon kehitykselle ja erityisesti kohtausten välisiin siirtymiin ja leikkauksiin. Pang Ho-cheungin ohjauksessa rakenne toimii kohtuullisesti, mutta vaikuttaa liian kunnianhimoiselta yritykseltä lopputulokseen nähden. Elokuva soljuu kyllä eteenpäin rytmikkäästi ja loogisesti avautuen sopivin väliajoin uusiin takaumiin päähenkilö Chengin menneisyydestä, mutta kyllä se lopulta kuitenkin puurouttaa kokonaisuuden hahmottamista. Pahimmillaan se hajauttaa elokuvalle kaavaillun kokonaistunnelman rakentumista ja jopa paikoin rikkoo juuri rakennettua tunnelmaa siirtymällä ihan muihin maisemiin. Onneksi ohjaajan käytössä on kuitenkin valtaisan taitavaa teknistä väkeä, sillä elokuva tuntuu epätavallisen ammattimaiselta ja viimeistellyltä huomioiden selkeät budjetaariset rajoitteet. Äänisuunnittelu, valaistus, lavastus ja kuvaus ovat kaikki ns. vimpan päälle eikä moitteen sijaa löydy kuvakulmien valinnoista, leikkauksen sujuvuudesta eikä näyttelijöiden ohjauksestakaan. Mistä sitten kiikastaa, ettei tämä ole alan keskeisin etappi vuosituhatrajan tällä puolen? No siitä, että elokuvan päähenkilöön on tavattoman vaikea samastua millään mittarilla. Cheng paljastuu yksilötasolla yhtä ahneeksi mitään kaihtamattomaksi psykopaatiksi kuin makroyhteiskunnan talouskeinottelijatkin, jotka aikanaan aikaansaivat finanssikriisin koko murheellisessa globaalissa laajuudessaan. Rinnastus on toki selvä, mutta katsojalle tällaiseen hahmoon päähenkilönä on vaikeaa suhtautua. Pari esimerkkiä. Katharine Isabellen roolihahmo Mary Mason Soskan siskosten slasher-elokuvassa American Mary (2012) sai osakseen niin tylyn kylmää kohtelua, että Maryn karmaisevaan kostoretkeen on helpompi samastua. Jemma Dallenderin roolihahmon Katie Carterin suorasukaiseen kostoon Steven R. Monroen elokuvassa I Spit on Your Grave 2 (2013) on niinikään suopeampi suhtautua, kun ensin on saanut maistiaisia niistä hirveyksistä, joita Katie joutuu kohtaamaan. Sen sijaan Josie Ho:n Cheng-hahmon motivaatioksi valittu mielenterveyden ongelmaksi asti maalattu ahneus tuntuu vain ylimitoitetun vieraalta suhteutettuna siihen yltiöpäiseen verimyrskyyn, jota Cheng ympärilleen kylvää.

Yhteenveto

Epätavallisen kaksikon, etupäässä romanttisia draamoja ohjanneen Pang Ho-cheungin ja suuren suosion pop-tähden Josie Ho:n, tuottama ja tähdittämä yltiöväkivaltainen moderni slasher-elokuva yllättää tuoreella otteella, teknisellä taitavuudella, ammattimaisilla tuotantoarvoilla ja erityisen rehvakkailla käytännön veriefekteillä. Kun pakettiin kääritään mukaan vielä railakkaan verevästi näytelty päärooli, ei tätä voi oikein kuin ihailla. Elokuva on todellakin vain vakavasti slasher-elokuviin hurahtaneille ylipäätään suositeltavissa sen järkyttävän kuvaston vuoksi, joten herkempien katsojien on kyllä ihan syytä jättää tämä suosiolla väliin.

7/10.

 

Orbita 9 (2017)

Espanjalainen  aulaohjelma. Tukevaa kartonkia. Skannattuna ohjelmalehdykän molemmat puolet. Koko on aavistuksen suurempi kuin A4. A movie pressbook (guia pelicula) from Spain. Sturdy cardboard. Scanned both sides of the pressbook. Size is ever so slightly larger than A4.

Linkki elokuvan arvosteluun. A link to my review of the film (in Finnish only).

Les yeux sans visage (Eyes Without a Face, 1960)

Ohjaus: Georges Franju
Käsikirjoitus: Pierre Boileau, Thomas Narcejac, Jean Redon, Claude Sautet, Pierre Gascar 
Tuotantomaa: Ranska, Italia
Kieli: ranska
Budjetti: vähäinen
Arvioitu: heinäkuu 2011
Arvioidun version pituus: 90 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: Elokuvatarkastamon pakottamana kokonaan kielletty Suomessa, esitetty suljetusti Ranskan suurlähetystössä 1970-luvun lopulla

eyeswithoutaface_primaryJohdanto

Suomessa Valtion elokuvatarkastamo iski armottomat kouransa Georges Franjunin teokseen. Euroopasta oli jo kantautunut kommentointia kauhistuneiden katsojien pyörtymisistä. Elokuvaa yritettiin saada Suomessa ensi-iltaan 1962, mutta tammikuussa 1962 tarkastamon ennakkotarkastuksessa elokuvalle lätkäistiin ikärajaksi Kokonaan kielletty, joten elokuvaa ei siten saanut Suomessa laillisesti esittää eikä levittää. Siihen oli sitten tyydyttävä, leikkauksillakaan ei elokuvasta olisi tarkastamon näkemyksen mukaan saanut suomalaisille katsojille sopivaa. Tarkastamolle elokuva tuotiin uudelleenharkittavaksi huhtikuussa 1978. Tällä kertaa tarkastamo hyväksyi elokuvan ikärajalla K18, mutta asetti sen esittämiselle tiukat ja ehdottomat reunaehdot: poikkeuksellisesti elokuvaa sai esittää anottavalla ennakkoluvalla vain Suomen elokuva-arkiston ja Ranskan suurlähetystön järjestämissä suljetuissa näytöksissä. Outo ratkaisu johti siten siihen, että elokuva ei ole saanut Suomessa lainkaan virallista ensi-iltaa valkokankaalla, vaikka sitä pidetään 2000-luvulla kauhuelokuvan lajityypin yhtenä keskeisistä mestariteoksista.

Juonitiivistelmä

Dr. Génessier (Pierre Brasseur) on maailmankuulu siirrekirurgi. Hänen synkkä salaisuutensa on miehen itsensä aiheuttama auto-onnettomuus, jossa hänen tyttärensä Christianen (Edith Scob) kasvot tuhoutuivat täysin. Kirurgi kaappaa apurinsa kanssa (nainen, jolle hän on jo aiemmin onnistuneesti suorittanut kasvojenvaihtoleikkauksen) nuoria naisia tarkoituksenaan leikata näiden kasvot irti ja istuttaa ne Christianelle. Hän pakottaa Christianen käyttämään maskia peittääkseen naisen rujot kasvot, kunnes onnistuu kasvojensiirrossa.

 

Kommentit

Ranskalaisen elokuva-alan yhden keskeisen vaikuttajan Georges Franjun kauhuelokuva Les yeux sans visage tyrmättiin aikanaan tylysti ympäri maailman, sillä se rikkoi murhaavan tehokkaasti kauhun totuttuja goottilaisten teemojen ja estetiikan konventioita ja esitteli selkäpiihin kouraisevat efektinsä ajallisesti liian lähellä toisen maailmansodan oikeita kauhuja ja ihmiskokeita. Goottilaisen kauhun kulta-ajan loppumetreillä Franju esitteli tyystin toisenlaisen näkemyksen siitä, mitä tulevilta vuosilta voitaisiin odottaa. Vuosikymmeniä myöhemmin Franjun visio on edelleen vertaansa vailla olevan häiriintynyt ja tehokas – todellinen kulttiklassikon merkki.

Tunnelmaltaan ohjaaja Franjunin elokuva palaa hakemaan vaikutteita 1900-alun saksalaisesta ekspressionismista saadakseen rakennettua emotionaalista vastakkainasettelua kirurgin, tämän tyttären ja kirurgin uhrien välille. Syvät, vahvat varjot ja eleetön äänimaailma ohjaavat katsojan fokuksen juuri sinne, minne ohjaaja haluaakin tehokkaasti, taitavasti ja näennäisen vaivattomasti. Tarinan rakenne on klassisen trillerin ja mysteerielokuvan uomissa liikuskeleva, mutta ohjaaja pitää koko ajan selvästi visionsa kasassa ja lopullisesta tuotoksesta ei löydy yhtään turhaa tai merkityksetöntä rönsyä, joihin niin helposti ohjaajat vielä nykyäänkin sortuvat. Jokainen yksityiskohta, kohtaus ja kuvakulma on loppuun asti mietitty ja terästetty merkityksellä. Verrattoman taitavalla leikkauksella kohtaukset nivoutuvat yhteen saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka vetää mukaan tarinan syövereihin.

Elokuvan valmistumisen jälkeen on vierähtänyt jo viisi vuosikymmentä rajusti muuttunutta ja kehittynyttä kauhuelokuvan estetiikkaa ja siitä huolimatta Les yeux sans visage:n häiriintyneellä tarkkuudella ja lapsenomaisella kiinnostuksella kuvattu kasvojenpoistoleikkaus nostattaa kylmät väreet iholle tuntuen edelleen aidosti makaaberin hurjalta. Muita efektejä ei elokuvassa juurikaan ole ja selvästi Franju on tajunnut, että joskus vähän on enemmän. Karmivan tunnelman luomisessa ohjaaja pelaa mestarillisesti – kuin ilkikurisesti kiusaten – näkyvän ja näkymättömän rajapinnassa ja paljastaa katsojassa alkukantaisen halun nähdä vähän enemmän, vähän syvemmälle. Kuin varkain Franju nostaa elokuvan tematiikan varsin syvälliselle tasolle ja jättää pelkät halvat pelottelut muille. Christianen maskin peittämä olemus on häiritsevän karmiva ja pelkkä nuoren naisen levoton liikuskelu kirurgi-isän kartanon kolkoissa sopukoissa paljastaa katsojalle, että vaihtuvien kasvojen maailmassa Christiane on menettämässä todellisen minuutensa ja jäänyt vangiksi isänsä sairaiden pakkomielteiden houreiseen vankilaan. Christianen kirurgi-isä ei ole klassinen menneiden aikojen goottilaisesta elokuvaperinteestä ammentava hullu tohtori, vaan hänen sairaalloisen pakkomielteensä taakse kätkeytyy inhimillinen ja ymmärrettävä motiivi, joka on muuttanut muotoaan ja kasvanut groteskiksi perversioksi absurdin täydellisen naisen tavoittelusta. Elokuvan teho rakentuu pienten ja lähes näkymättömien yksityiskohtien luomaan psykologiseen verkkoon, jonka keskellä – pimeässä, katseen ulottumattomissa – lymyää pakkomielteiden, kadonneen identiteetin, sairaalloisuuden ja hulluudeksi muuttuneen inhimillisyyden hämähäkki.

Yhteenveto

Runollinen, eteerinen, kaihoisa ja rajoja rikkova kauhuelokuvan kuvastoa omalta osaltaan uudistanut elokuva on pakollista katsottavaa kaikille niille, jotka haluavat perehtyä kauhuelokuvien maailmaan, kerrontatapoihin, historiaan ja alan muutoksen hieman pintaa syvemmälle.

8/10.

Linkki elokuvan promootiomateriaaleihin.