Raapaleet

Raapaleet ovat tasan sata sanaa pitkiä tarinoita. Lisäksi saa käyttää joitakin sanoja otsikointiin ja sen sellaiseen metatason tauhkaan. Vaikka raapaleita kirjoittavat etupäässä proosan tekijät, mikään mahti maailmassa ei estä soveltamasta raapaleiden ideaa myös elokuva-arvioihin.

Siispä tässä artikkelissa esittelen raapaleiksi raapaisemiani elokuva-arvioita, sillä kyllähän (lähes) jokainen leffa nyt sentään ainakin sen sata sanaa ansaitsee huomiota, vaikkakin myönnän auliisti, että toisinaan tuo huomio kiinnittyy enempi epäkohtiin kuin positiivisiin seikkoihin. Useimmat näistä kirjoituksista ovat pinnallisempia, tunnepitoisempia ja vähemmän pohdittuja puheenvuoroja kuin mitä varsinaiset elokuvajutut, mutta pyrkivät nyt kuitenkin antamaan ainakin perustason käsityksen elokuvasta. Ja niiden kirjoittajasta.

Ja kappas kehveliä, tämä esipuhekin on raapale.


Interstellar (2014)interstellar-imax-poster
USA, Christopher Nolan, 5/10

Komeaa katsottavaa ja kuunneltavaa, mutta ei kestä alkeellistakaan analyyttista tarkastelua. Alku menee tieteiselokuvan merkeissä. Loppukolmannes on kuitenkin joutavaa huttuhömppää. Substanssin uskottavuus ja toteutuksen yksityiskohdat menevät tässä pahasti metsään. Nolan käsittelee kyllä Tärkeitä ja Suuria Asioita, mutta itse tarinan juoni on täynnä uskottavuus, logiikka-, tiede- ja juoniongelmia. Ne tiedeongelmat on pakko ottaa huomioon, kun ensimmäisen puolikkaan aikana tiedettä kovin paljon korostetaan. Tähtiseikkailussa scifi joutaa jätemyllyyn ja ulos puristuu korkealentoista melodraamaa, supersankarisukellusta mustaan aukkoon sekä Suuria Tunteita.

Täydellinen elokuva katsojille, jotka haluavat vain irrottautua arjesta kolmeksi tunniksi. Kuorrutuksen alla kukkii valitettavasti sekavuuksia aina kyseenalaisesta arvomaailmasta elokuvan lähtökohtiin saakka ulottuviin outouksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin.


fury_primaryFury (2014)
USA, David Ayer, 5/10

Tumma, väkivaltainen ja synkkä sotaelokuva on jostain syystä arvotettu vain K-16 Suomessa. Sotakuvaus päästää kameran lähelle raadollisuuksia. Painopiste pidetään tiukasti yhden panssarivaunun miehistön edesottamuksissa. Alkupuoli on parasta sotakuvausta vuosikymmeniin, mutta loppupuoliskolla ajaudutaan tyylillisesti vinoon. Kliimaksiksi tarkoitettu suuri taistelukohtaus menee suoraan supersankarisarjakuvien maastoon. Panssarisodankäyntiäkään ei sitten lopulta paljoa lupausta enempää ole tarjota.

Kerronta on oivallisesti rytmitettyä ja sujuvaa. Näyttelijävalinnat toimivat hienosti. Jokaiseen vaunumiehistön jäseneen ehditään ja uskalletaan paneutua. Näiden miesten ilot, surut, kaipaus, ahdinko, himot ja pelot heijastuvat kerrontaan. Asennetta ja tyyliä olisi aineksissa ollut lajityypin parhaimmistoon ponnistamiseksi, mutta alun ja lopun räikeä tyylillinen epäsuhta ajaa koko elokuvan kovin kauas valioyksilöistä.


The Expendables 3 (2014)expendables3_primary
USA, Patrick Huges, 3/10

Syltyn elokuvasarjan vieteri jäi vetämättä kakkosen jälkeen. Kolmonen on väsähtänyttä ja älyllisesti epärehellistä tusinarymistelyä samoine latteuksineen ja lauhtuneine vitsailuineen kuin aiemmissakin. Väljähtäminen näkyy näyttelijäkatona; tämän rymistelyn kärjessä koikkelehtii enää vain muutama nimekkäämpi palkkashekkien kuittaaja. Typerän tarinan ympärille rakennetaan kaikenlaista kikkakuutosta yrityksenä saada se näyttämään muulta kuin yksioikoiselta tusinatoiminnalta. Kaavakin on sama ja kadonneeksi ilmoitettakoon kakkosta kuorruttanut komediakin. Totista puurtamista yritetään sävyttää tuomalla mukaan vaivaannuttavaa alfaurosten pituuspissailua ja suuria tunteita, kun yksi omista semisti kellahtaa. Murheellisen esityksen kruunaa idioottimainen ”loppusota”, jonka puhtia nakertavat heikot tietokone-efektit. Keinotekoinen eripura ja hahmoille käsikirjoitetut roolit saavat aikuisen miehen kyynelehtimään myötähäpeästä.

Mel Gibson pahiksena kuitenkin toimii.


ordinarydecentcriminals_primaryOrdinary Decent Criminals (2000)
USA/Saksa/Irlanti/Iso-Britannia, 5/10

Veijarikomediallinen elokuva perustuu John Boormanin elokuvaan The General, joka puolestaan sai inspiraationsa Martin Cahill -nimisestä Irlannin Dublinissa vaikuttaneesta rikollispomosta. Tosipohjainen tarina siis. Ohjaajaksi on luontevasti valikoitunut dublinilainen Thaddeus O’Sullivan, jonka meriittilista on television puolella. Kepeästi ohjattu elokuva jää staattisen televisiomaisuutensa ja tylsän yllätyksettömyytensä vuoksi keskinkertaisten veijarikomedioiden kastiin.

Gangsteripomoa esittää supertähden elkein auttavaa irlanninkielen aksenttia haastava Kevin Spacey. Ohjaaja ei kykene ottamaan tarinasta irti tarvittavaa syvyyttä eikä myöskään osaa rakentaa komediakohtauksista tarpeeksi hersyviä. Sivurooleissa nyt loistavat näyttelijät olisivat voineet avata ohjaajalle aivan upeita mahdollisuuksia komediallisen aspektin vahvempaan toteuttamiseen. Nyt ohjaustyö jää valitettavan vajavaiseksi ja lukuisia herkullisia tilanteita menee kokonaan sivu suun.


godzillaGodzilla (2014)
USA, Gareth Edwards, 4/10

Yksi filmatisointi Godzillan tarinasta lisättäväksi aikakirjoihin kymmenien entisten joukkoon. Kaikin puolin hienojen efektien esittelyn seassa tumpeloidaan aivan idiotismin rajoja hipovien juonenkäänteiden kanssa. Gareth Edwardsin elokuvan silmäkarkkia ei voi raaputtaa edes kynsiviilalla, koska mikään sen järeämmistä kohtauksista ei kestä päivänvalossa alkeellistakaan analyyttista tarkastelua. Fokus on aivan selkeästi isojen mörköjen mätkintäkisoissa ja kaikki päänraaputusvaiva kulminoituu lopulta sanoihin koska Godzilla. Juonenkulun typeryyksiä tulviva efektipaukuttelu hukkaa tyystin myös sen ihmiskomponentin eli näyttelijät. Näyttelijöiden toiminta ja touhotus latistuvat vääjäämättä turhuuksien gallerian lattialle, koska tekijöiden pääpaino kaikessa on efektien esittelyssä. Hyvinhän ne efektit lopulta on tehty, mutta jopa hirviöelokuvakin kaipaa muutakin, jos mielii nousta keskikastista erinomaiseksi.


dunkirk_primaryDunkirk (2016)
USA, Christopher Nolan, 6/10

Ahdistus. Synkkyys. Nolanin sotakuvauksesta niitä löytyy, mutta raa’an taistelun yksityiskohtainen kuvaus täysin verettömänä riitelee pahasti näiden kanssa. Oikean taistelun skaala ei elokuvassa ilmene kunnolla. Missään ei näy ensimmäistäkään siviiliä, joukkosidontapaikkaa, yhtään kenttäruokailua tai vesipistettä. Muutamasta rannan ruumiista ei saa uskottavasti lavennettua oikeiden tapahtumien useamman kymmenen tuhannen miehen uhrimäärää eikä yhtään missään näy ainuttakaan todistetta siitä valtavasti kalustomäärästä, jotka silloinen BEF joutui kaupunkiin hylkäämään evakuoinnin yhteydessä. Kovin suosittu vallaton heilunta valittuna kuvaustyylinä on ehkä modernia, mutta todella ylikäytetty ja sekava tapa hoitaa kuvaus. Onhan se ihan kiva korostaa aina silloin tällöin tapahtumien hektisyyttä. Pari tuntia tärisevää heiluntaa on kuitenkin vain liikaa.


blackpanther_primaryBlack Panther (2018)
USA, Ryan Coogler, 3/10

Marvelin elokuvien jatkumo on pyrkinyt pitäytymään politiikan ulkopuolella, mutta Black Panther on poikkeuksellisesti erittäin vahvasti poliittisesti latautunut. Tämä yhdistettynä lähes täyteen huumorin puutteeseen tekevät rankasti ylipitkästä elokuvasta koko Marvelin elokuvasarjan tylsimmän. Ryan Cooglerin ohjaaman elokuvan juoni on yht’aikaa yksioikoinen ja sekainen, sillä kaikki tarinan houkuttelevimmat sivujuonteet tallaavat tuttuja ja turvallisia reittejä. Toimintakohtauksia tukevien tietokone-efektien toteutukset eivät nekään säväytä ja paikoin toiminta tuntuu jopa väljähtyneeltä, koska jok’ikisen kohtauksen suunta on katsojalle ihan täysin selvä jo tilanteiden käynnistyessä. Yhtään kivaa jippoa tai koukkua eivät tekijät osaa tai halua tarjoilla. Tylsä, vahvasti politisoitu ja huumoriton tarina luovat kiusallisen kontrastin muutamaan aiempaan Marvel-studion elokuvaan.


John Wick (2014)
USA, Chad Stahelski, 9/10

Simppelin, suoraviivaisen ja tiiviin kostotarinan vetäväksi johtohahmoksi antautunut Keanu Reeves on eläköityneen palkkatappajan John Wickin roolissa elämänsä vedossa. Elokuva ei häpeile, arastele tahi teeskentele olevansa yhtään mitään muuta kuin äärimmäisen väkivaltainen ja suoraviivainen kostotarina. Kupletin juoni on arvatenkin kaikille toimintaelokuvafaneille tuttu: eläkkeelle siirtynyt kovaotteinen, kaltaistensa arvostama mies saa (teko)syyn palata takaisin entisiin hommiinsa. Motivaattorina massiiviseksi tuhon ja väkivallan syöksykierteeksi kasvavassa kostotarinassa on periaatteessa pienestä asiasta eskaloituva kosto. Hurjan väkivallan ja temmon vastapainona väkivaltaeepoksen upotettu musta huumori toimii ilahduttavalla tarkkuudella. Ruumismäärä nousee kolminumeroiseksi rivakkaasti, joten deittileffaksi ei voi suositella. Huipputaitavien tekijöiden yhteistyön ansiosta näemme yksioikoisen ja mutkattoman tarinan nousun alansa huipulle.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s