Verta pakkiin on yksityishenkilön (minä, Kimmo Mäkinen) ylläpitämä ja päivittämä riippumaton leffablogi. Tekstit ovat kaikki omiani ja kuvat esitetään lähtökohtaisesti hyväksikäyttäen oikeutta käyttää teosten osia arvostelulliseen ja/tai opetukselliseen tarkoitukseen. Pääosa tästä blogista koostuu yksittäisistä elokuvista kirjoittamiini teksteihin muodostaen arvosteluita ja näkemyksiä elokuvista. Suurimmaksi osaksi kiinnostukseni kohdistuu vain toiminta-, kauhu-, ja tieteiselokuvan lajityyppeihin ja näistä erityisesti kauhuelokuva on erityisen tuttu jo 80-luvun VHS-aikakauden nuhruisista kopioiden kopioista saakka.
Elokuva-arvioiden muassa olevat kuvat ovat usein karskeja, verisiä tai sisältävät seksuaalisluonteisuutta. Koska pääpaino on joka tapauksessa kauhuelokuvissa, kuvamateriaali on jo siksikin valmiiksi tujua. Jos olet herkkä henkilö, loukkaannut tai järkytyt helposti, tämä blogi ei ole sinulle oikea paikka. Materiaali ei välttämättä myöskään ole lapsille sopivaa, koska myös itse arvioidut elokuvat ovat usein lapsilta kiellettyjä.
Jos haluat arvuutella aiemmin näkemättömän elokuvan sisältöä, huomioi, että useimmat kirjoittamistani arvioista sisältävät esimerkiksi johdanto-osuudessa pohdintoja aihepiirin ympäriltä ja usein myös kommenteissa käydään suoraan kiinni yksittäisiin kohtauksiinkin. Milloin mahdollista, paljastukset ovat kuitenkin mahdollisimman yleisiä. Yksittäisten juonikuvioiden paljastamista pyrin kuitenkin – tietenkin – välttämään.
Blogissa on vain yhden elokuvaharrastajan näkemyksiä toisille harrastajille. Mikään ei estä satunnaistakaan kävijää lukemasta tai kommentoimasta, mutta suurimman ilon/hyödyn saa taatusti irti olemalla itsekin kiinnostunut samoista lajityypeistä. Kielikuvat, viittaukset, johtopäätökset ja näkemykset voivat olla nekin vieraita lajityyppejä tuntemattomille, joten jos huomaat olevasi ymmällään, ehkä oikea paikka hakea arvioita on jokin yleisempi elokuva-arviosivusto.
26.2.2022 Tämä sivusto vastustaa kiivaasti Venäjän hyökkäystä Ukrainan valtiota vastaan. Jos tämä on sinulle ongelma, ole hyvä ja mene jonnekin muualle.
This blog is held by a private and independent movie enthusiast (that would be me) and the writings are mostly in my native tongue, the Finnish language. All content in this blog relates to movies (and, for some extent, to television). There are some scans of my own collection of film-related promotional material, reviews, funny tidbits and the occasional odd info. All the writings are my own and while I can certainly write using the English language, I have chosen not to translate my movie reviews (of which I have literally hundreds already written and just waiting for the inspiration – and free time – to be added here) as it would be quite a bit of work. As is evident by perusing the items in this blog, my interests lie in the macabre and horrific when it comes to movies and television and some of the images are thus quite strong (repellent and reprehensible for some). So be warned if you’re easily shaken.
26-Feb-2022 This site vehemently opposes Russian invasion against the sovereign state of Ukraine. If you have a problem with this, please go away.