Elokuva: Slither [IMDB]
Toisinaan ikärajoista vastaavat tahot möhlivät, sössivät ja paikkaavat toimiaan myöhemmin. Elokuvajulkaisija Nordisk Film julkaisi elokuvan DVD-versiona ensin vuokrakäyttöön 24.1.2007 ja myyntiin 26.1.2007. Sitä ennen elokuva oli tietenkin tarkastutettu silloisella Valtion Elokuvatarkastamolla (VET). VET oli lätkäissyt elokuvalle K-11 arvion jo 21.8.2006 Nordisk Filmin hakemuksesta eli päätös elokuvan ikärajasta oli syntynyt jo useita kuukausia ennen elokuvan varsinaista julkistamista.
Julkistamisen jälkimainingeissa joltain taisivat sitten livahtaa aamukahvit rinnuksille tuohtumuksesta, kun VET korjasi ikärajapäätöksensä pikavauhdilla K-15 tasolle. Perusteluiksi korjatulle ikärajalle tuli maininta: ”Kauhuun liittyvää melko yksityiskohtaista väkivaltaa sekä voimakkaita tehosteita.”. Kuka muka väittää, ettei suomalainen virkamies pysty nopeisiin päätöksiin? Vanha ikäraja nimittäin kumottiin ja uusi astui voimaan jo 29.1.2007 eli vain päiviä elokuvan DVD-version julkaisusta.
Tällainen sekoilu aiheuttaa tietenkin julkaisijalle aina turhia kuluja ja harmaita hiuksia. Mutta koska levyjä oli jaettu jo kauppoihin ja vuokraamoille, paljonkaan ei ollut tehtävissä. Nordisk Film ilmoitti 30.1.2007 elokuvan levitykseen liittyen: ”Olemme juuri saaneet tiedon Valtion Elokuvatarkastamolta: Slither DVD:n oikea ikäraja on K-15 eikä K-11, kuten aiemmin on ilmoitettu. Elokuvatarkastamo pahoittelee virhettä ja oikea ikäraja tullaan vaihtamaan tietokantoihin sekä myös kansiin mahdollisuuksien mukaan.”. Ja näinpä kävikin … ja ei käynyt. Nordisk Film asetutti vielä jakelemattomien DVD-levyjen kansimuovien päälle erillisen K-15 tarran, joka tietenkin lentää roskiin käärepaperin poiston yhteydessä. Jälkimarkkinoilla ja vuokraamoilla ei mitään korjausliikkeitä ole tietenkään tehty.
Soppaan tuli uusia mausteita vuonna 2011, kun Valtion Elokuvatarkastamo (VET) lakkautettiin ja sen tehtävät siirrettiin uudelle Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskukselle (MEKU) ja jälleen 2014, kun MEKU:n toiminta sulautettiin kokonaan Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) kanssa uudeksi Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi (KAVI). KAVI/KAVA/MEKU peri jo tarkastettujen elokuvien tietokantansa VET:ltä. VET:llä oli oma verkkosivustonsa, josta kansalaiset pääsivät tarkastamaan elokuvien luokittelupäätökset, näiden perusteet ja kunkin elokuvan luokituksista vastanneet henkilöt. Tämä ei ilmeisesti kelvannut uudelle virastolle, joka näyttää syytäneen verorahoja oikein kahmalokaupalla visuaalisen ilmeen uudistamiseen ja samalla verkkopalvelujen heikentä… eikun kehittämiseen. 2012 alkaen KAVI:n tietokanta onkin kertonut, että elokuva Slither on 21.8.2006 päätöksellä julistettu ikäräjalle K-11! He ovat siis onnistuneet kadottamaan itse tekemänsä korjauksen omaan päätökseensä, jolla ikäraja nostettiin tasolle K-15.
Kunnon sekoiluksi asia menee, kun myös VET:n tietokannan pohjalle rakennettu ja MEKU:n perustama, mutta nyttemmin siis KAVI:n ylläpitämä elokuvien ikärajapalvelu Ikarajat.fi tuntee Slither elokuvan … mutta eri tiedoilla. Nimittäin Ikärajat.fi -palvelu kertoo elokuvan ikärajaksi K-16 ja päätöspäiväksi 21.8.2006 eli alkuperäisen Nordisk Filmin hakemukseen pohjautuvan DVD-version päätöspäivän! Uudet ikärajat tulivat kuitenkin voimaan lakiuudistuksen myötä vasta 2012, joten tieto on ristiriitainen itsensä kanssa. Arvatenkin (pitää arvailla, koska viranomaiset eivät näköjään enää kykene tarjoamaan kansalaisille aiemmin tarjottua tietoa esim. tarkastuspäätösten hakijoista) K-16 on 2012 tehdyn uudelleentarkastuksen tulos ja tarkastuksen hakijana on jokin suoratoistopalvelua tarjoava julkaisija (esim. NetFlix ilmoittaa Slither -elouvalle ikärajan K-16). Tarkastuksen tekijää, päätöspäivää, ikärajan kirjallisia perusteita ja tarkastuksen hakenutta tahoa ei enää näköjään tarvitse niin kovin tarkkaan kansalaisille tarjota. Kansalaisille arvokkaan palvelun taso on romahtanut roimasti, koska tähän nyt tarjolla olevaan tietoon ei kertakaikkiaan voi luottaa pennin vertaa.
Herättääkö luottamusta valtion virastojen toimintaan? Avoimempaan suuntaan menossako? Extended Director’s Cut Blu ray -versiota odotellessa …
Linkit: [KAVI] [IKÄRAJAT.FI] [ELONETin nykyinen tieto Slither -elokuvasta] [VET:n tieto Slither -elokuvasta]