Ohjaus: Danny Boyle
Käsikirjoitus: Alex Garland
Tuotantomaa: Iso-Britannia
Ensi-ilta Suomessa: 28.2.2003
Arvioidun version pituus: 113 min
Arvioitu: syksy 2007
Budjetti: noin 8 miljoonaa USD
Kieli: englanti

Johdanto

Kun zombie-kauhun kummisetä ja koko nykyisen zombie-elokuvien kuvaston rakentaja George A.Romero yritti 90-luvulla päästä uudelleen käsiksi zombie-leffojen tekoon, ei hänen soittoihinsa tuotantoyhtiöistä vastattu, kirjeitä ei luettu eikä rahoittajia ilmaantunut. Romero yritti vuosien ajan päästä laajentamaan omaa trilogiaansa laajemmaksi, mutta vallalla olivat uudet tuulet. Ennen vuosituhannen vaihtumista kuitenkin Romerolle olisi avautunut tilaisuus päästä ohjaamaan kokonainen sarja zombie-lajityypin elokuvia japanilaisen peliyhtiö Capcomin suunnitellessa Resident Evil -peleilleen elokuvasovituksia. Se ei kelvannut Romerolle, koska tyyli oli erilainen mitä hän halusi ja taiteelliset erimielisyydet johtivat välien kariutumiseen. Uuden vuosituhannen uudet tuulet pyyhkäisivät Romeron mätänevien paarustajien joukkiot tieltään ja toi tilalle uudenlaiset zombiet; ei pelkästään ulkonäön ja käyttäytymisen puolesta, mutta myös vertauskuvallisilla tasoilla. Toisaalta mikäs sen hienompaa, kuin että joukkoon synkkään liittyy uusiakin nimiä ja että wanhaa tuuletetaan uusilla tempuilla; sehän vain kertoo lajityypin elinvoimasta ja kyvystä muuttua, kasvaa ja kehittyä. Uutta verta teurastuksen linjastolle tuo tässä Danny Boyle, jonka nopeat ja raivoisat elävät kuolleet edustavat aivan omanlaistansa zombie-elokuvien kaartia silti vertautuen helposti Romeron töihin sisältönsä moniulotteisuuden myötä. Boyle ehti jo aiemminkin urallaan saada aikaan melkoista tutinaa Euroopan markkinoilla vinksahtaneen huumorin elokuvillaan Shallow Grave (1994)^[x] ja Trainspotting (1996) vakiinnuttaen asemansa pätevänä ohjaajana. Vuoden 2000 Boylen ohjaus Alex Garlandin romaanin pohjalta, The Beach (2000), sai Garlandin vakuuttuneeksi, että Danny Boyle pitää saada ohjaamaan hänen uusin käsikirjoituksensa zombie-elokuvaksi ja Garland todellakin onnistui tässä tavoitteessaan. Vaikka Boylen elokuvassa 28 Days Later vinksahtanutta vipinää huumorin osaltakin on kyllä olemassa, mikään komedia ei suinkaan ole kysymyksessä. 28 Days Later on ensimmäisiä uuden zombie-kerronnan airuita ja pesunkestävä kauhutrilleri, jonka vaikutukset zombie-elokuvien uudessa nousussa 2000-luvulla ovat kiistattomasti nähtävissä.

Juonitiivistelmä

Joukko eläinaktivisteja vapauttaa laboratoriokokeissa käytettyjä apinoita häkeistään tietämättä mille eläimet on alistettu. Eipä aikaakaan, kun apinoista nopeasti leviävä tauti hyppää ihmisiin ja sotkee Iso-Britannian Lontoon elämän kokonaan muuttaen sen asukkaat raivopäisiksi tappokoneiksi villisti levittäen tartuntaa. Polkupyörälähetti Jim (Cillian Murphy) herää yksin sairaalassa säästyttyään onnekkaasti raivopäiden hyökkäyksiltä ja lähtee tutkimaan autioituneen oloista ympäristöään. Pian selviää, että hän on vain yksi satunnaisista eloonjääneistä koko Lontoon alueella tai kenties jopa koko maassa. Raivopäät eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään; ne metsästävät suoranaisina laumoina vielä elossa olevia antamatta koskaan periksi. Jimin selviytymistaistelu on vasta alussa.

Kommentit

Boyle vakuuttaa elokuvansa sutkean nopeilla leikkauksilla, kiireisillä kuvakulmilla ja synkeällä atmosfäärillä olevansa tällaisen kipakan trillerin tekijäksi juuri sopiva henkilö. Kun vielä elokuvan äänimaailma tukee ohjausta ja juonta, on erinomaisen tiukka ja tiivis kauhupaketti kasassa. Käsikirjoitus on suorastaan nerokas ja lähtökohtaisesti pakenevien ihmisten psyykeen päästään pureutumaan uskottavasti ja heihin saadaan riittävää syvyyttä tapahtumien taustojen tueksi. Selviytyjien taustoihin ja persooniin uppoudutaan tarpeeksi, jotta näistä hahmoista ja näiden kohtaloista voi välittää. Boyle kuvaa elokuvassaan myös paljon muuta kuin pelkän kuvituksen sinällään erinomaiselle tarinalla. Se ottaa tiukasti kantaa sosiaalisiin ongelmiin ja pureutuu ihmisyyden olemukseen ja ongelmakohtiin. Alussa kuvattu silpomisia, murhia ja tuhoa katsomaan pakotettu apina on suora metafora alimman sosiaalisen luokan vaihtoehdottomuuteen ja niihin keinoihin, joilla tämä yhä kasvava sosiaalinen ryhmä pidetään aisoissa. Kun mikään ei enää riitä, pääsee tuho irti eikä historiassa tarvitse mennä kovin kauas taaksepäin huomatakseen vertauskuvan osuvuuden nykypäivän yhteiskuntiin. Ihmisen julmuus toista ihmistä kohtaan kertautuu osuvasti elokuvan jälkimmäisessä puoliskossa, kun käy ilmi, että raivopäisten tappajien kynsistä pakeneminen sotilaiden turvaamaan linnoitukseen on aivan yhtä huono vaihtoehto kuin joutua villien massojen repimäksi. Selviytyminen ei riitä – perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen nälkä alkaa taas kasvaa vaikka yhteinen vihollinen on kirjaimellisesti aidan takana. Juonen seuraaminen vaatii hieman tarkkaavuutta ja monet asiat katsoja joutuu itse päättelemään. Nuo asiat ovat kuitenkin järkevästi pääteltävissä ja nerokkaasti esitetty vihjeinä katsojille. Juoni kantaa ovelasti loogisten sudenkuoppien ylitse ja Boyle avittaa katsojaa hienovaraisilla vihjeillä kohtauksissa, jotka ehkä alussa tuntuvat turhilta, mutta avautuvat täyteen kukkaansa ajatustyön jälkeen.

Danny Boyle näyttää myös kaapin paikan niille tuhansille keskitason ”kauhuohjaajille”, jotka luottavat vain raa’an ja brutaalin kuvan tai efektien voimaan tarkentamatta syitä, seurauksia tai rakentamatta riittävää motivaatiota esitetylle. Hyvin yksinkertaisilla tempuilla Boyle saa nimittäin aikaiseksi poikkeuksellisen hyytäviä kohtauksia ilman pisaraakaan verta tai edes väkivallan uhkaa. Täysin hiljaisen Lontoon kuvaus ja kadonneiden ihmisten omaisten liimaamat laput Piccadilly Circuksella ovat näitä Boylen poikkeuksellisen onnistuneita tehokeinoja, joilla synkkä painostavuus iskostuu mieliin takuuvarmasti. Danny Boyle tekee käsikirjoituksen kauhuskenaariosta monella tasolla toimivan ja kykenee hyödyntämään videolle pääosin taltioidun käsivaraisen kuvauksen alkuvoimaisen tehon ajamatta sitä kuitenkaan liian suureen rooliin. Samalla päästään myös tutkimaan ihmisyyttä vakavammin; yhteiskunnan ja sosiaalisten ongelmien tilaa ja ihmisten vaistojen, perustunteiden ja -tarpeiden luontaisesti synnyttämiä tilanteita. Jimin kasvutarina nuorukaisesta vastuuta kantavaksi aikuiseksi mahdutetaan uskottavasti myös elokuvan raameihin ja kun vielä taudin aiheuttamaan raivon tilaan pääsemiseksi ei lopulta edes tarvitakaan itse tautia, Boyle paukauttaa kunnarin.

Mini-DV-tallenteena käsivaraisella SD-laadun videokameralla monin paikoin kuvattu elokuva on samalla teknisesti taiturimainen. Halvan kuvauskaluston heikon erottelukyvyn ja kehnon väritoiston ominaisuuksia käytetään kiinteänä osana elokuvan visuaalista ilmettä myös psykologisessa mielessä. Ylivalottuneet kohtaukset, suttuinen ja alkukantainen kontrasti sekä ovelat keinot kohtausten valaistuksessa yht’aikaa pitävät yllä illuusiota halvasta, lähes dokumentaarisesta, amatöörituotannosta sekä ylittävät sen tason, johon käsivaraisella videokamerakalustolla normaalisti teknisesti päästään. Haittapuolena digitaalisella videokameralla taltioinnissa on toki se, että lähdemateriaalin digitaalinen resoluutio on automaattisesti lukittuna kaluston tasoon; sitä ei voi teknisesti kasvattaa, joten tulevaisuuden katsojien on aina ja ikuisesti tyydyttävä elokuvan raa’an suttuiseen ilmiasuun.

Yhteenveto

Ihan kaikille katsottaviksi elokuvaa ei voi suositella sen kohtuullisen järkyttävän sisältönsä vuoksi. Visuaalinen sisältö ei ole mitenkään erityisen häiritsevää; tämä järkyttävämpi osasto on psykologisella puolella. Elokuvaa voi varauksetta suositella zombie-elokuvien tai yleisemminkin kauhuelokuvien ystäville; itse asiassa elokuva on modernien pikajuoksija-zombieiden keskeinen teos. Romeron paarustajia Ainoina Oikeina(TM) zombeina pitävät katsojat tietty  varovat visusti lokeroimasta tätä zombie-elokuvien kastiin ensinkään, mutta jos örmöjen lähtö- ja liikenopeuden jättää huomiotta, yhtäläisyyksiä genren valioihin ei ole vaikea kaivaa esille.  Hirviöelokuvista vähemmän välittävien ja enempi vakavampien aiheiden kanssa viihtyvät katsojat saavat toki hekin varmasti elokuvasta paljon irti, kunhan uskaltautuvat kurkkaamaan kauhun ja hektisesti sykkivän synkemmän sisällön tuolle puolen.

8/10