Peninsula (2020)

Ohjaus: Sang-ho Yeon
Käsikirjoitus: Sang-ho Yeon, Ryu Yong-jae
Tuotantomaa: Etelä-Korea
Kieli: korea, englanti
Budjetti: noin 16 miljoonaa USD
Arvioitu: elokuu 2020
Arvioidun version pituus: 116 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: 7.8.2020

Johdanto

Zombie-elokuvien jatko-osienkin sekalaisessa joukossa Sang-ho Yeonin Peninsula on onneton tapaus. Moninkertaisesti kasvatettu budjetti taas kielii maksajien odotusarvoista – olihan ensimmäinen osa, Yeonin Train to Busan (2016) Etelä-Korean kaikkien aikojen tuottavimpien ja katsotuimpien elokuvien joukossa hyvinkin korkealla. Kaikkihan tietenkin tietävät George A. Romeron ja Lucio Fulcin zombie-elokuvien sarjat eikä niihin tai niiden suosioon tässä nyt mitenkään sen enempää puututa. Dan O’Bannonin veikeä kohellus Return of the Living Dead (1985) sai surkeaa jatkoa Ken Wiederhornin jatko-osassa Return of the Living Dead: Part II (1988) ja vertautuu kyllä surkeudessaan Yeonin elokuvakaksikon eriparisuuteen vaikkakin Return of the Living Dead -saaga sai sittemmin jatkua vielä useammankin katastrofin voimin jostain epäpyhästä syystä. Danny Boylen 28 Days Later (2002)[x] sai aikanaan jatkokseen varsin verevän perijän Juan Carlos Fresnadillon elokuvasta 28 Weeks Later (2007)[x]. Ruben Fleischerin mainio Zombieland (2009)[x] sai samalta ohjaajalta ihan yhtä mainion jatkiksen elokuvasta Zombieland: Double Tap (2019)[x]. Paul W.S. Andersonin rytke Resident Evil (2002) niin ikään on taikonut peräänsä samanhenkistä jatkoa kokonaisen leegion. Zach Lipovskyn Dead Rising (2015) sai nopeasti samanlaatuista jatkoa Pat Williamsilta elokuvan Dead Rising: Endgame (2016) muodossa. Tommy Wirkolan Død snø (Dead Snow, 2009) sai Wirkolalta itseltään herkullisen samanhenkisen jatkiksen Død snø 2 (Dead Snow: Red vs Dead, 2014). Jaume Balaguerón ja Paco Plazan yllätyshitti [Rec] (2007)[x] poiki sekin samoilta tekijöiltä useammankin onnistuneen jälkeläisen. Fordin veljesten The Dead (2010) nousi myös alaa seuraavien iloksi pienimuotoiseksi yllätyshitiksi perinteisillä laahustelijoillaan ja jatkoa seurasi samojen ohjaajien samalla linjalla pysytelleeltä elokuvalta The Dead 2: India (2013). Steve Barker pyyhki vähän uusiakin linjauksia elokuvallaan Outpost (2008) ja samanmoista jatkoa seurasi pian samalta ohjaajalta elokuvan Outpost 2: Black Sun (2012) muodossa, joka sekin sai myöhemmin vielä jatkoa. Ja onhan noita toki enempikin. Merkillepantavaa on kuitenkin sellainen meininki, että yleensä jatko-osien tekijät sentään pyrkivät pitämään jotakin asetelmia, visioita, logiikkaa tai edes tyyliä yllä jatko-osissaan semminkin jos perätikin samat hemmot ovat ruoria kääntelemässä. Yeonin oma jatko-osa kuitenkin vaihtaa osapuilleen kaiken toimivan pois tyyli mukaan luettuna ja korvaa sen driftauksella, sarjatuliaseilla ja ylettömän typerällä juonella. Mitä oikein tapahtui?

Juonitiivistelmä

Neljä vuotta on ehtinyt kulua siitä, kun Etelä-Koreassa puhkesi virusepidemia, joka pyyhkäisi käytännössä koko niemimaan eteläosan ylitse muutamassa päivässä jättäen jälkeensä verenhimoisia zombeja rynnimässä autioituneissa kaupungeissa. Pieni joukko uhkarohkeita pakolaisia palaa takaisin niemimaalle ajatuksenaan kahmia helpolla pikakeikalla maallista mammonaa eli 20 miljoonaa jenkkitaalaa Incheonin satamassa olevasta pakettiautosta. Ahneiden idioottien porukassa on mukana yksi kokeneempi solttu-ukkeli Jung Seok (Dong-Won Gang), joka ratkaisijan roolissa tykittää menemään vihulaisia vasemmalta ja oikealta ja vähemmän yllättäen jää nopeasti joukkion ainoaksi toimintakykyiseksi heppuliksi, kun operaatio tietenkin karahtaa kiville osapuilleen heti käynnistyttyään. Alueella partioi zombielaumojen lisäksi Yksikkö 631, entinen pelastustehtävään lähetetty sotilasryhmä, joka on muuntunut neljässä vuodessa aluetta terrorisoivaksi rikollisjoukkioksi. Ja siellä pyörii myös neljän hengen altavastaajaporukka kahdella tyttölapsella, äidillä ja hourahtaneella vanhuksella, joten on luonnollisesti selvää, että jälkimmäinen pieksee ilmat pihalle sekä zombeista että sotilaista, kun kaikille käy ilmi, että Jung Seokin avulla voisi olla mahdollista paeta niemimaalta.

Kommentit

George A. Romero (Day of the Dead (1985)[x] ja Land of the Dead (2005)[x]), George Miller (Mad Max Beyond Thunderdome (1985)), Neil Marshall (Doomsday (2008)[x]) ja Justin Lin (The Fast and the Furious: Tokyo Drift (2006)) saavat kyseenalaiset kunniat olla ne ohjaajat, joiden elokuvia tämä ohjaaja Yeonin tuore zombiepläjäys eniten lainailee matkalla kohti mitättömyyksien suota. Siinä missä ohjaajan hittielokuvan ja tämän elokuvan alkuosan Train to Busan (2016)[x] viehätys rakentui käytännön efekteihin, hienosti realisoituihin ja elokuvan kuluessa kasvaviin henkilöhahmoihin, kasvavaan jännityksen ja klaustrofobian kuvaukseen ja erityisesti emotionaaliseen vasteeseen, sama ohjaaja nyt yrittää tarjota sarjakuvamaisen pahvisia karikatyyrejä, geneerisiä tietokonepelimäisiä CGI-efektejä ja upeat lavasteet. Yeonin näkemys tuntuu kiusallisen väljähtyneeltä; koko elokuvan ainoat jännittävät kohtaukset sujahtavat ohi ensimmäisen vartin kuluessa, jonka jälkeen tarjotaan lähinnä karskin huonosti tietokone-efekteillä aikaansaatuja takaa-ajo-kohtauksia ja pikselizombieteilausta driftaamalla sekä ennalta-arvattavia viime hetken pelastuksia. Unohtamatta niitä stereotyyppisiä hahmokarikatyyrejä, joiden tarinat kohtauksien sisällä pystyy vähemmälläkin elokuvien katsomiskokemuksella haistamaan kilometrin päähän. Mitä ihmetttä tässä oikein tapahtui?

Kauhuelokuvasta ei siis todellakaan ole enää kysymys: kaikki karmiva kauhu ja jouheva jännitys tuli kai käytettyä Yeonin pussista Train to Busan-elokuvassa eikä täydennystilaus varastoon ole saapunut vielä vuosienkaan päästä. Ne zombietkin on muuten tyystin siivottu sivurooliin, kun tekijät haluavat jälleen kerran – ad nauseum – romeromaisesti esitellä miten ne henkiinjääneet ihmiset oikeasti ovat niitä pahimpia kakkapyllyinhokkeja kaikista. Zombiekohtaukset ovat kautta rantain kliinisiä, nopeasti leikattuja katkelmia ilman tunnetta, läsnäoloa tai jännitystä. Mitään järkeä elokuvan tapahtumissa ei tunnu muutoinkaan olevan eikä Yeon todellakaan osaa rakentaa edes pahiksistaan mitään Doomsdayn Sol-hahmoon, Day of the Deadin Rhodes-hahmoon tai Mad Max Beyond Thunderdomen Aunty Entity-hahmoon rinnastuvia heppuja, jotka jäisivät katsojan mieleen lopputekstejä pidemmälle. Siksak-leikkaus ei salli jännityselementtien kasvattamista eikä tilan hahmottamista ja toisinaan koko elokuva haiskahtaa kuin tietokonepelin esittelyvideolta. Koko skenaario ratkeilee jatkuvasti uskottavuuden liitoksistaan vieläpä ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin jälkiapokalyptinen zombie-elokuva. Muutama pieni jippo siellä täällä ei paljoa pelasta, kun verkkokalvoille yritetään tarjoilla niin paljon silkkaa kakkendaalia. Loogiset typeryydet seuraavat toinen toistaan iloisessa kavalkadissa ja driftatessa kukkukaupalla CGI-zombbareita kumoon CGI-autoillaan tekijät lähinnä teloittavat omasta elokuvastaan mahdollisuuden nousta edes keskikastiin. Sankarien ja pahisten metaforiset viitat kertovat katsojille suorastaan neonvaloin kaiken tarpeellisen henkilöhahmojen pahvisista karikatyyreistä. Tämän arvostelun loppuarvionkin parhaimmat positiiviset vireet tulevat lähinnä onnistuneesta lavastuksesta; ihan niin kuin oltaisiin arvioimassa jotain Uwe Bollin tai James Glen Dudelsonin elokuvaa.

Kaiken kruunaa umpityperä ja aivan liian pitkäksi vesitetty melodraamaan kumartava lopetus, joka viskaa muuten samalla vessanpytystä alas juuri siinä parin aikaisemman tunnin aikana tekijöiden ”vaivalla” rakentaman mytologisen asetelman omista zombieistaan; ne nimittäin yht’äkkiä lakkaavat käyttäytymästä totutulla tavalla vesittäen hyvin pitkälti koko elokuvan punaisen langan vain draamallisen äiti-lapsi -halauskohtauksen saamiseksi purkkiin.

Yhteenveto

Umpitympeillä CGI-efekteillä pilattu menestyselokuvan jatko-osa jättää omaperäisyyden narikkaan ja tyytyy yhdistelemään aiempien ja kokolailla parempien elokuvien ideoita. Surkea viritelmä hukkaa kaiken sen potentiaalin, mitä ohjaaja Yeonin hittielokuva Train to Busan (2016)[x] rakensi. Alun tämäkkä tarinointi tyssähtää tyystin elokuvan edetessä alkukuvioista siihen varsinaiseen omaan tarinaansa, kääntää zombiet geneeriseksi sivulauseeksi ja keskittyy joutavaan pärinään autoilla ja sarjatuliaseiden räiskeeseen loppumattomilla panoksilla.

3/10.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s