Ohjaus: Mark Tonderai
Tuotantomaa: Iso-Britannia
Käsikirjoitus: Mark Tonderai
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevityksessä
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 91 minuuttia
Arvioitu: 2010
Budjetti: hieman alle mijoona puntaa

JUONITIIVISTELMÄ

Nuoripari Beth ja Zakes ajelevat M1 valtatiellä Englannissa huoltoasemalta toiselle, koska Zakesin työ on vaihtaa huoltoasemien mainosplakaatteja. Beth on työreissulla mukana pitämässä seuraa ja toivoessa yhteisen ajan pelastavan heidän jo rakoilevan suhteensa. Yht’äkisti Zakes näkee vilauksen edellä ajavan kuljetusauton taakse, jossa on nuori nainen häkkiin teljettynä. Alkaa kuumeinen ihmettely, mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Kuinka ollakaan kuljetusauto tekee sattumalta pysähdyksen samalle huoltoasemalle, johon Zakes kärrynsä keulan suuntaa …

KOMMENTIT

Mark Tonderain kirjoittama ja ohjaama tiivis trilleri keskittyy öisen ja sateisen valtatien takaa-ajon kuvaukseen huolella. Erittäin onnistuneesti kuvattu elokuva vuorottelee pimeydessä kiiluvien takavalojen ja huoltoasemien kirkkaiden keinovalojen välillä luoden eteeristä momenttia kauhun suuntaan niiaaville trilleriaineksilleen. Juonellisesti elokuva varioi australialaisen Richard Franklinin erinomaista ja selkeän ylivertaista Roadgames (1981)-elokuvaa, Steven Spielbergin ikonista takaa-ajoelokuvaa The Duel (1971), Robert Harmonin liftarikuvioita The Hitcher (1986)-elokuvasta ja kauhua ammennetaan Greg McLeanin Wolf Creek (2005) -elokuvan suunnalta. Tonderai käyttää Franklinin Roadgames -elokuvan kanssa jopa lähes identtistä motivaattoria ja juonenkuljetuksen keinojakin, joten tietty tuttuuden tunne on väistämätön.

Hyvin tiiviin kerronnan taika särkyy kuitenkin elokuvan pituuteen. Noin 90 minuutin pituus on kuitenkin juurikin sen vartin liian pitkä ja ohjaaja on siksi ottanut mukaan tarpeettomia sivujuonteita ja turhia käänteitä, jotka eivät puolusta paikkaansa lopullisessa paketissa. Erityisen epämääräinen on eräs pitkähkö maaseututaloon sijoittuva kokonaisuus, joka tuntuu aivan täysin irralliselta ja jonka taustaa tahi syitä ohjaaja ei vaivaudu lainkaan avaavan. Turhien rönsyjen karsiminen olisi jättänyt selkeämmän ja tiiviimmän kokonaisuuden. Vaikka näinkin elokuva on juonellisesti suoraviivainen ja kursailematon, tekijöiltä on silti lipsahtanut mukaan turhan paljon luvattoman typeriä juonellisia aukkoja. Tuttuja kliseitäkin pääsee joukkoon ja erityisesti jatkuvat kännykkäkentän ja tyhjäksi käyvän akun kanssa pelleilyt turhauttavat tavanomaisuudellaan. Mutta siinä missä juonellisesti elokuva jättää toivomisen paraa, antaa ohjauksen tiiviys ja tyyli paljon anteeksi. Raikkaaksi tai erityisen innovatiiviseksi trillerin ohjausta ja kuvausta ei sanoa voi, mutta kokolailla onnistuneeksi kuitenkin. Tätä täydentävät mukana olevien varsin harvojen näyttelijöiden suoritukset. Elokuvan antagonistille – sateisen ja pimeän valtatien saalistajalle – ei kuitenkaan anneta persoonallisuutta, kasvoja eikä edes identiteettiä; varmaankin siksi, että huppariin naamansa kätkevä mies kuvastaa sellaista ”ihan tavallista tyyppiä”, joka osoittautuu häijyksi murhaajaksi. Valtatien saalistaja voi siis olla kuka tahansa – pitkä hujoppi, lyhykäinen kalju pullukka, nuori tai vanha tai jostain siitä väliltä.

YHTEENVETO

Brittiläisen Mark Tonderain esikoisohjaus omasta käsikirjoituksestaan osoittautuu varsin oivalliseksi pikkutrilleriksi Hitchcockin jalanjäljillä. Trilleri kiristyy kauhun suuntaan, mutta ei varsinaisesti jätä tiiviin trillerin kuosia lopussakaan. Valitettavasti kuitenkin ohjaajan ote lipsuu keskimmäisessä puolituntisessa ja mukaan tunkee kiusallisia turhuuksia ja epäjohdonmukaisuuksia. Vielä tiiviimpi paketti olisi toiminut paremmin, mutta erinomainen ohjaus, kelvot näyttelijät, sujuva kuvaus ja maltillinen leikkaus pelastavat paljon.

5/10