Ohjaus: Georges Franju
Käsikirjoitus: Pierre Boileau, Thomas Narcejac, Jean Redon, Claude Sautet, Pierre Gascar 
Tuotantomaa: Ranska, Italia
Kieli: ranska
Budjetti: vähäinen
Arvioitu: heinäkuu 2011
Arvioidun version pituus: 90 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: Elokuvatarkastamon pakottamana kokonaan kielletty Suomessa, esitetty suljetusti Ranskan suurlähetystössä 1970-luvun lopulla

Johdanto

Suomessa Valtion elokuvatarkastamo iski armottomat kouransa Georges Franjunin teokseen. Euroopasta oli jo kantautunut kommentointia kauhistuneiden katsojien pyörtymisistä. Elokuvaa yritettiin saada Suomessa ensi-iltaan 1962, mutta tammikuussa 1962 tarkastamon ennakkotarkastuksessa elokuvalle lätkäistiin ikärajaksi Kokonaan kielletty, joten elokuvaa ei siten saanut Suomessa laillisesti esittää eikä levittää. Siihen oli sitten tyydyttävä, leikkauksillakaan ei elokuvasta olisi tarkastamon näkemyksen mukaan saanut suomalaisille katsojille sopivaa. Tarkastamolle elokuva tuotiin uudelleenharkittavaksi huhtikuussa 1978. Tällä kertaa tarkastamo hyväksyi elokuvan ikärajalla K18, mutta asetti sen esittämiselle tiukat ja ehdottomat reunaehdot: poikkeuksellisesti elokuvaa sai esittää anottavalla ennakkoluvalla vain Suomen elokuva-arkiston ja Ranskan suurlähetystön järjestämissä suljetuissa näytöksissä. Outo ratkaisu johti siten siihen, että elokuva ei ole saanut Suomessa lainkaan virallista ensi-iltaa valkokankaalla, vaikka sitä pidetään 2000-luvulla kauhuelokuvan lajityypin yhtenä keskeisistä mestariteoksista.

Juonitiivistelmä

Dr. Génessier (Pierre Brasseur) on maailmankuulu siirrekirurgi. Hänen synkkä salaisuutensa on miehen itsensä aiheuttama auto-onnettomuus, jossa hänen tyttärensä Christianen (Edith Scob) kasvot tuhoutuivat täysin. Kirurgi kaappaa apurinsa kanssa (nainen, jolle hän on jo aiemmin onnistuneesti suorittanut kasvojenvaihtoleikkauksen) nuoria naisia tarkoituksenaan leikata näiden kasvot irti ja istuttaa ne Christianelle. Hän pakottaa Christianen käyttämään maskia peittääkseen naisen rujot kasvot, kunnes onnistuu kasvojensiirrossa.

Kommentit

Ranskalaisen elokuva-alan yhden keskeisen vaikuttajan Georges Franjun kauhuelokuva Les yeux sans visage tyrmättiin aikanaan tylysti ympäri maailman, sillä se rikkoi murhaavan tehokkaasti kauhun totuttuja goottilaisten teemojen ja estetiikan konventioita ja esitteli selkäpiihin kouraisevat efektinsä ajallisesti liian lähellä toisen maailmansodan oikeita kauhuja ja ihmiskokeita. Goottilaisen kauhun kulta-ajan loppumetreillä Franju esitteli tyystin toisenlaisen näkemyksen siitä, mitä tulevilta vuosilta voitaisiin odottaa. Vuosikymmeniä myöhemmin Franjun visio on edelleen vertaansa vailla olevan häiriintynyt ja tehokas – todellinen kulttiklassikon merkki.

Tunnelmaltaan ohjaaja Franjunin elokuva palaa hakemaan vaikutteita 1900-luvun alun saksalaisesta ekspressionismista saadakseen rakennettua emotionaalista vastakkainasettelua kirurgin, tämän tyttären ja kirurgin uhrien välille. Syvät, vahvat varjot ja eleetön äänimaailma ohjaavat katsojan fokuksen juuri sinne, minne ohjaaja haluaakin tehokkaasti, taitavasti ja näennäisen vaivattomasti. Tarinan rakenne on klassisen trillerin ja mysteerielokuvan uomissa liikuskeleva, mutta ohjaaja pitää koko ajan selvästi visionsa kasassa ja lopullisesta tuotoksesta ei löydy yhtään turhaa tai merkityksetöntä rönsyä, joihin niin helposti ohjaajat vielä nykyäänkin sortuvat. Jokainen yksityiskohta, kohtaus ja kuvakulma on loppuun asti mietitty ja terästetty merkityksellä. Verrattoman taitavalla leikkauksella kohtaukset nivoutuvat yhteen saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka vetää mukaan tarinan syövereihin.

Elokuvan valmistumisen jälkeen on vierähtänyt jo viisi vuosikymmentä rajusti muuttunutta ja kehittynyttä kauhuelokuvan estetiikkaa ja siitä huolimatta Les yeux sans visage:n häiriintyneellä tarkkuudella ja lapsenomaisella kiinnostuksella kuvattu kasvojenpoistoleikkaus nostattaa kylmät väreet iholle tuntuen edelleen aidosti makaaberin hurjalta. Muita efektejä ei elokuvassa juurikaan ole ja selvästi Franju on tajunnut, että joskus vähän on enemmän. Karmivan tunnelman luomisessa ohjaaja pelaa mestarillisesti – kuin ilkikurisesti kiusaten – näkyvän ja näkymättömän rajapinnassa ja paljastaa katsojassa alkukantaisen halun nähdä vähän enemmän, vähän syvemmälle. Kuin varkain Franju nostaa elokuvan tematiikan varsin syvälliselle tasolle ja jättää pelkät halvat pelottelut muille. Christianen maskin peittämä olemus on häiritsevän karmiva ja pelkkä nuoren naisen levoton liikuskelu kirurgi-isän kartanon kolkoissa sopukoissa paljastaa katsojalle, että vaihtuvien kasvojen maailmassa Christiane on menettämässä todellisen minuutensa ja jäänyt vangiksi isänsä sairaiden pakkomielteiden houreiseen vankilaan. Christianen kirurgi-isä ei ole klassinen menneiden aikojen goottilaisesta elokuvaperinteestä ammentava hullu tohtori, vaan hänen sairaalloisen pakkomielteensä taakse kätkeytyy inhimillinen ja ymmärrettävä motiivi, joka on muuttanut muotoaan ja kasvanut groteskiksi perversioksi absurdin täydellisen naisen tavoittelusta. Elokuvan teho rakentuu pienten ja lähes näkymättömien yksityiskohtien luomaan psykologiseen verkkoon, jonka keskellä – pimeässä, katseen ulottumattomissa – lymyää pakkomielteiden, kadonneen identiteetin, sairaalloisuuden ja hulluudeksi muuttuneen inhimillisyyden hämähäkki.

Yhteenveto

Runollinen, eteerinen, kaihoisa ja rajoja rikkova kauhuelokuvan kuvastoa omalta osaltaan uudistanut elokuva on pakollista katsottavaa kaikille niille, jotka haluavat perehtyä kauhuelokuvien maailmaan, kerrontatapoihin, historiaan ja alan muutoksen hieman pintaa syvemmälle.

8/10.

Linkki elokuvan promootiomateriaaleihin.