The Killer (1989)

Ohjaus: John Woo
Käsikirjoitus: John Woo
Tuotantomaa: Hong Kong
Ensi-ilta Suomessa: teatterissa 27.06.1997
Arvioidun version pituus: 107 min
Arvioitu: syksy 2008
Budjetti: vähäinen
Kieli: kantonin kiina, mandariini, japani

Johdanto

Toimintaohjaaja John Woo ansaitsi toimintakannuksensa Hong Kongissa elokuva-alan monitoimimiehen Tsui Harkin kanssa yhteisissä projekteissa. Pitkälti lienee Tsui Harkin ansiota, että John Woo pääsi käsiksi toimintaelokuvien tekemiseen Harkin päästäessä Woo ohjaajaksi suureksi toimintahitiksi ja HK-toiminnan uuden murroksen airueksi nousseelle elokuvalle A Better Tomorrow (1986). Woon HK-ajan tärkeimmiksi toimintaelokuvaksi nousivat A Better Tomorrow (1986) jatkoineen, The Killer (1989) ja Hard Boiled (1992), jotka ironisesti avasivat ohjaajalle mahdollisuuden siirtyä Hollywoodin areenoille Kiinalle siirtymässä olevasta Hong Kongista. Hollywoodissa tulokset ovat olleet vaihtelevia ja vaikka menestystä onkin tullut lippuluukuilta jaettuja sisäänpääsylippuja laskelkeltaessa, mihinkään merkittäviin elokuvallisiin suorituksiin ei Woo ole enää rapakon takana yltänyt. Tätä kirjoitettaessa (2008) siis.

Juonitiivistelmä

Palkkamurhaaja (Yun-Fat Chow) haluaa vielä viimeisen rahaisan keikkansa, jotta voisi hyvittää aiemmin tekemänsä virheen, jossa syytön sivullinen (Sally Yeh) menetti näkönsä. Keikka menee suunnitellusti, mutta jälkipyykin peseminen vasta alkaa. Palkkamurhaaja ja tätä kuumeisesti jäljittävä poliisi (Danny Lee) lyöttäytyvät vastahakoisesti yhteen yhteistä vihollista vastaan, joka on sattumalta palkkamurhaajan pettänyt gangsteripomo. Käynnistyy raivoisa ajojahti, joka väistämättä kulminoituu gangsterien yhteenottoon.

Kommentit

The Killer vuodelta 1989 edustaa 80-luvun HK-toimintaa äärimmilleen vietynä, josta syystä elokuva oli joutua kokonaan kielletyksi myös Suomessa raaistavan sisältönsä vuoksi; Valtion Elokuvatarkastamo käsitteli elokuvaa parikin kertaa ennenkuin päätyi lopulta K-18 suositukseen. Virallista ensi-iltaa Suomessa jouduttiin kuitenkin odottamaan kokolailla pitkään siltikin. Woon elokuva itsessään rakentuu pitkästä sarjasta toinen toisiaan seuraavista toimintaepisodeista, jotka lopulta kulminoituvat massiiviseen väistämättömään yhteenottoon, joka on kaikkien toimintaelokuvien runollisimpia kohtauksia – kaikessa rujoudessaan ja brutaaliudessaan. Woon elokuvassa ruumissaldoa kartutetaan koko ajan ja lyijyä piisaa kuin pienessä sodassa. Hong Kong -toiminnan kummisedäksi John Woo nousi kuin varkain muutamilla keskeisillä elokuvillaan; muutamia vuosia aiemmin nimittäin Kaakkois-Aasiassa vielä toitotettiin, että John Woosta sukeutuu hilpeiden draamakomedioiden kuningas!

Miksi The Killer on sitten parempi kuin joku toinen aivoton mäiskintä? Vastaus on yksinkertainen: Woon toiminta on äärimmilleen tunnelmalla ladattua, sen toimintakohtausten terävä särmä on täynnä variaatioita ja hienoja nyansseja, sen koreografiat ovat uskomattoman tarkasti mietittyjä ja alan parhaimpien taiturien uraauurtavilla taidoilla innovoituja. Näyttelijöiden ja ohjaajan vuorovaikutuksella elokuva on saatu suorastaan tihkumaan paitsi jännittävää ja tiivistyvää tulevan toiminnan odotusta, myös silkkaa alkukantaista voimaa. Woolla ei ollut kuvausten alettua edes valmista käsikirjoitusta lopullista elokuvaa varten eikä lopetuskaan ollut selvä ennenkuin vasta kuvaukset olivat edenneet loppuvaiheeseen. Näyttelijät ja ohjaaja toimivat inspiraatioilla, improvisaatiolla ja silkasta tekemisen halusta.

Tarinan ytimessä Danny Leen esittämä poliisi ja Yun-Fat Chown esittämä palkkamurhaaja molemmat ovat kivenkovia ja vaiston varassa toimivia ammattilaisia, joilla on kuitenkin paitsi kunniantuntoa myös omatunto. He huomaavat olevansa toistensa kaltaisia vaikka ovatkin lain kirjaimen vastakkaisilla puolilla. Vastaava yhteinen kunnioitus ja kirjoittamaton toveruus eivät toki ole elokuvissa mitenkään uusi tai omaperäinen aihe, mutta Woo vie kaiken niin äärimmilleen, että tuloksena on eeppistä runoutta. Siltikin Woo myös muistuttaa pienin ja nerokkain keinoin kaiken koruttoman lyijysateenkin lomassa, että eivät nämä miehet ole tapahtumien keskipisteessä silkasta tappamisen ja riehumisen tarpeesta.

Woo tutkii useimmissa elokuvissaan veljeyden, petturuuden ja uskollisuuden teemoja eikä The Killer tee tässäkään poikkeusta – oikeastaan nuo teemat ovat tarinan kulmakiviä, joiden varaan toimintakohtaukset rakennetaan ja muurataan. Ja vaikka tulituksen määrä nostetaankin keskivertotoimintapätkään verrattuna suoraan toiseen potenssiin, Woo pitää elokuvassa yllä melankolista, jopa alakuloisen kaihomielistä pohjavirettä, joka luo houkuttelevan ja kiehtovan kudelman elokuvan tunnelman rakentamisessa. Kokonaisuus avautuu tätä kautta surumielisenä elokuvana miehistä, jotka huomaavat maailman ajan ajaneen heidän ohitseen.

Yhteenveto

The Killer on puhdasta toimintaa alusta loppuun, mutta Woo on osannut jaksottaa elokuvansa mestarillisesti sisällyttäen mukaan myös tarinaan oleellisesti kuuluvaa draamaa. Ei ole vaikea ymmärtää miksi ne tarantinot ja rodriquezit Hollywoodissa lainaavat Woon Hong Kong -aikakauden elokuvien runollista toiminnallista tyyliä ja ylistävät miehen HK-aikakauden teoksia alan keskeisinä kulmakivinä. The Killer määritti kertaheitolla uusiksi ultraväkivaltaisen toimintaelokuvan rajapyykkejä paitsi Hong Kongissa, myös koko maailmassa.