Paycheck (2003)

 

Ohjaus: John Woo
Tuotantomaa: USA
Käsikirjoitus: Dead Georgaris
Ensi-ilta Suomessa: 13.02.2004
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 119 min
Arvioitu: tammikuu 2009
Budjetti: noin 60 miljoonaa USD

Johdantopaycheck_primary

Aikansa kutakin, mietelauseessakin kansanviisautta toistetaan. Toimintaelokuvien merkittävästä uranuurtajasta Hong Kongin ohjaajalupaus John Woo ajautui pian Hollywoodin kamaralle päästyään ohjaamaan elokuvia, joita yleensä luonnehditaan vain sanoin: ihan ok. Liekö sitten niin, että  Hollywoodiin verrattuna John Woolla oli Hong Kongissa erilaisia tekemisen vapauksia vai kenties parempia tuottajia elokuvilleen, mutta Ameriikan ihmemantereella herra Woon tekemisen jälki on vaisumpaa, varovaisempaa, poliittisesti korrektimpaa ja yksinkertaisesti tylsempää kuin Hong Kongissa. Siitäkin huolimatta, että Hollywoodissa rakennettujen elokuvien budjetit ovat aivan eri sfääreissä kuin mitä Hong Kongissa. Tätä kirjoitettaessa John Woo on palannut vuosikymmenen harharetkeltään takaisin ohjaamaan Hong Kongiin ja uuden aikakauden ensimmäinen sieltä kansainvälisillekin areenoille pompahtanut elokuva ja vahvasti menestynyt toimintaseikkailu Red Cliff (2008) luo uutta toivoa sille ajatukselle, että Woon vuosikymmenen seikkailu Hollywoodissa tekemässä tusinatoimintaa olisi nyt mennyttä aikaa.

Juonitiivistelmä

Elokuvassa taitava elektroniikan asiantuntija myy palveluksiaan suurista summista halukkaille, jotka haluavat purkaa jonkun toisen yhtiön keksinnön ja imitoida sen omiin tuotteisiinsa. Ben Affleck näyttelee insinööri Jenningsiä, joka sallii muistojensa poistamisen valmistuneen työprojektin jälkeen, joten hänestä ei näin voi koskaan kehkeytyä turvallisuusriskiä palkkaajalleen. Jennings tarttuu houkuttelevaan projektiin, jonka pitäisi olla niin tuottoisa, että hän voisi työn jälkeen rikkaana miehenä lopun elämänsä. Kaikki ei kuitenkaan mene Jenningsin suunnitelmien mukaisesti ja työn valmistuttua 3 vuoden kuluttua hän huomaa joutuneensa huiputetuksi, mutta ei voi muistaa kuluneiden vuosien tapahtumia. Jotakin kuitenkin pitää saada selville, sillä pian kannoilla on jo joukko takaa-ajajia.

Kommentit

Philip K.Dickin novelli Paycheck 50-luvulta on päätynyt tässä toimintaohjaaja John Woon käsiin ja seurauksena on toiminnallinen filmatisionti Dickin alun pitäen dystooppisesta kuvauksesta. Woo on jostakin syystä kuitenkin päätynyt siirtämään novellin ajankohdan meidän nykyisyyteemme, joka on huomattavan ongelmallinen ratkaisu.

Tarina muistinsa menettäneestä miehestä, joka alkaa selvittää historiansa mysteerioita ei ole ihan uusi aihe nykypäivän elokuvaksi. Dickin novelli on kuitenkin niin rikas ja taitavasti kudottu, että siinä piisaa aineksia tuoreisiin näkökulmiin ja oivallisiin käänteisiin. Tai niin sitä ainakin luulisi. John Woo on tehnyt nimensä etupäässä toimintaohjaajana ja tuo leima on tässä elokuvassa nyt kovin ikävästi esillä. Nimittäin hienon juonen ympärille on väen väkisin tungettu kohtaus toisensa perään hengästyttävän naurettavia toiminta- ja takaa-ajokohtauksia, joissa ei ole päätä eikä häntää. Omituinen ongelma on Woon ratkaisu sijoittaa tarina tähän päivään, mutta pitää Dickin novellin teknologia sellaisenaan mukana. Ristiriita on huutava, kun hienoista teknolabroista siirrytään kaduille pärtsimään tavanomaisten nykypäivän autojen sekaan joutaviin takaa-ajokohtauksiin, joiden lopullisen merkityksen elokuvan juonenkululle voi kukin miettiä ihan omilla tahoillaan.

Toiminnallisissa episodeissa Woo toki saa aikaiseksi tuhoa ja tohinaa, mutta yleinen tunnelma on kuin Woo tekisi elokuvaa vahvassa lääkityksessä – missään ei ole palavaa tunnetta mukana ja kohtausten järkikin on kovin kyseenalainen. Niin kauan kuin Woo malttaa pitää sormensa kiinni alkuperäisen novellin ytimessä, elokuvakin avautuu nerokkaana, kiehtovana ja omaperäisenä muunnelmana mies pakosalla-teemasta, mutta heti, kun tarinan juonteista avataan toiminnallisempaa kuvastoa, tarjolla on vain tavanomaista, tuttua ja turvallista.

Ben Affleck, Aaron Eckhart ja Uma Thurman elokuvan päärooleissa toimivat ihan kohtuullisesti, mutta Woo ei ole antanut näyttelijöille tarpeeksi tilaa tulkita hahmojaan monipuolisemmin. Jälki on turhan tasapaksua ja mitäänsanomatonta. Woo on ottanut vapauksia lisätä yksityiskohtia Dickin novellin juoneen, mutta niiden tarkoitus tuntuu olevan vain antaa herra Woolle mahdollisuuksia tehdä lisää tusinatoimintahöhhöä.

Yhteenveto

Paycheck on trillerimäinen toimintaskifielokuva, jossa pyssyjen pauke on kovaa ja autojen moottorit huutavat lisää kierroksia koneisiin sekalaisissa takaa-ajoissa siellä täällä. Dickin erinomaisen kiehtova novelli on kääntynyt Woon käsissä tavanomaiseksi pyssyttelytrilleriksi, mutta pitää kuitenkin sisällään kiehtovan tarinan, kunhan katsoja vain osaa karsia tarpeettoman tuuban päältä pois.

5/10.

 

 

Bullet in the Head (1990)

Ohjaus: John Woo
Käsikirjoitus: Janet Chun,Patrick Leung,John Woo 
Tuotantomaa: Hong Kong
Ensi-ilta Suomessa: teatterissa 27.06.1997
Arvioidun version pituus: 122 min
Arvioitu: syksy 2009
Budjetti: 3,5 miljoonaa USD
Kieli: kantonin kiina, englanti, ranska, vietnam

Johdantobulletinthehead_primary

Hong Kong -toiminnan kulmakivenä operoinut John Woo teki kieltämättä huikeita toimintaelokuvia uransa Hong Kong -päivinä. Bullet in the Head laittaa kierroksia koneeseen ja kuvastaa synkästi väkivallan mykistävää  tehoa paaduttaa. Woon anti-väkivaltaisista teoksista Bullet in the Head korostaa ehkä suoraviivaisimmin väkivallan tuhoavaa vaikutusta ja allegorioi vähemmän suoraviivaisesti kylmää ja ahnetta yhteiskuntaa, joka palkitsee julmuuden ja välinpitämättömyyden rikkauksilla ja vallalla. Väkivaltaisen teoksen edellä John Woo teki aiempina vuosina elokuvat A Better Tomorrow (1986), A Better Tomorrow 2 (1987), The Killer (1989) ja Just Heroes (1989), joiden kovapintainen väkivalta sai Bullet in the Head -elokuvassa eräänlaisen kulminaatiopisteen sen massiivisten tappamiskohtausten nostaessa väkivaltaisen toimintaelokuvan riman kokolailla loogiseen lakipisteeseensä. Ruumiskasan koko kellottaa pitkälti yli kahden sadan…

Juonitiivistelmä

Elokuva tutkii kolmen lapsuudenystävän touhuiluja ja toilailuja Hong Kongissa 1967 Vietnamin sodan jo riehuessa Vietnamissa ja Hong Kongin ollessa pahassa ristipaineessa kommunistisen Kiinan ja Iso-Britannian intressien risteämäkohdassa. Kolmikko syyllistyy jengipomon tappoon ja joutuu heittämään hyvästit lapsuudelleen astuessaan ulos naiviuuden kaapista. Etsintäkuulutettuina he pestaavat itsensä salakuljettajiksi ja lähtevät matkalle sodan runtelemaan ja kahtiajaettuun Vietnamiin ajatuksenaan rikastua sodan kaaoksen avulla. He kuitenkin luisuvat pian yhä pahenevaan väkivallan kierteeseen, josta ulospääsyinä he näkevät vain vielä hurjemman väkivallan. Kolmikko ajautuu todistamaan ja tekemäänkin julman sodan äärimmäisiä kauhuja eikä kukaan nuorukaisista selviä  traumaattisesta matkasta ilman vuotavia haavoja psyykeen.

Kommentit

Bullet in the Head on häijyn nihilistinen ja äärimmäisen kyyninen toimintaseikkailu, joka risteilee myös sotaelokuvan vesillä sen kuvatessa Vietnamin sodan hurjuuksia. Elokuva kasvaa järkyttäviin mittoihinsa samaa tahtia kuin kolmikko riisuu lapsuutensa naiviuuden ja astuu vaaralliseen aikuisuuteen. Woo vie katsojan mukanaan karmealle matkalle hiljakseen raaistuvana ja kuin salaa kasvavana synkkyytenä, joka saa äärimmäisiä mittasuhteita kolmikon joutuessa kohtaamaan itseään Viet Kong:in taistelijoiden saatua kolmikon vangituksi. Äärimmäiset olosuhteet tuovat nuorukaisissa esiin äärimmäisiä luonteenpiirteitä ja alistaa nuorukaiset epätoivoissaan huomaamaa, että lapsuudessa sovitut yhteiset pelisäännöt eivät enää pädekään, kun pelissä ovat suunnattomat rikkaudet ja oma henkiriepu. Woo heittää pannulle niin paljon verta, tuhoa ja pyrotekniikkaa, että heikompaa huippaa.

Elokuvan viimeinen tunti on käytännössä liki taukoamatonta korkeaoktaanista toimintaa, jonka katsominenkin jo alkaa hengästyttää. Elokuvan nuoret näyttelijät tuntuvat alussa melko surkeilta valinnoilta, mutta Woo pieksee näyttelijänsä lopulta maaniseen raivoon, jonkalaisessa kuulemma itsekin oli elokuvan kuvausten edetessä. Ja se kyllä elokuvasta välittyy katsojalle! Vaikka kysymyksessä ei varsinaisesti sotaelokuva olekaan, se kykenee silti sävähdyttämään myös sotakuvauksensa puolesta paljon vakuuttavammin kuin monet täysin sotaan perehtyvät elokuvat. Siviilien kärsimykset, ahneuden ja piittaamattomuuden logiikka sekä hulluuden kierre näyttelevät tässä sotakuvauksessa pääosia. Se projisoi huikeasti myös yksilöidensä kautta kokonaisen yhteiskunnan tasolla rehottavaa häijyyttä ja suoranaista pahuutta, joka manifestoituu ahneutena, vallan väärinkäyttönä ja piittaamattomuutena. Woon Bullet in the Head kertoo suoraan ja kiertelemättä viestinsä, että Kaaos on hyvää bisnestä. Huumekauppa, pakkoprostituutio, lahjonta, kiristys ja aseiden voiman palvonta saavat kaikki osansa Woon kuvauksessa. Ne ovat kaikki voimassaolevia ja valitettavan arkipäiväisiäkin ilmiöitä sekä sotaa käyvissä että myös osittain sotaa käymättömissä maissa nykyäänkin, joten elokuvan viesti ei ole vanhentunut mihinkään vaikka vuosituhat alla onkin vaihtunut.

Yhteenveto

Bullet in the Head on voimallinen ja järisyttävän nihilistinen toimintaseikkailu, joka heittää katsojan keskelle väkivallan kierrettä, josta ulospääsynä pääosan hahmot näkevät vain jyrkemmän väkivallan. Elokuva rikkoo loogista eheyttään paikoin eivätkä sen kaikki efektit tai leikkaukset enää liki 20 vuotta ensi-iltansa jälkeen vaikuta kestäviltä, mutta siitä huolimatta Bullet in the Head on huikeaa toimintaa, jossa on paitsi vauhtia ja räminää, myös synkkää sanomaa. Sen ankara väkivalta, epätoivon kuvaus ja estoton verenvuodatus eivät missään nimessä sovi kaikille.

8/10.

The Killer (1989)

Ohjaus: John Woo
Käsikirjoitus: John Woo
Tuotantomaa: Hong Kong
Ensi-ilta Suomessa: teatterissa 27.06.1997
Arvioidun version pituus: 107 min
Arvioitu: syksy 2008
Budjetti: vähäinen
Kieli: kantonin kiina, mandariini, japani

Johthekiller_primarydanto

Toimintaohjaaja John Woo ansaitsi toimintakannuksensa Hong Kongissa elokuva-alan monitoimimiehen Tsui Harkin kanssa yhteisissä projekteissa. Pitkälti lienee Tsui Harkin ansiota, että John Woo pääsi käsiksi toimintaelokuvien tekemiseen Harkin päästäessä Woo ohjaajaksi suureksi toimintahitiksi ja HK-toiminnan uuden murroksen airueksi nousseelle elokuvalle A Better Tomorrow (1986). Woon HK-ajan tärkeimmiksi toimintaelokuvaksi nousivat A Better Tomorrow (1986) jatkoineen, The Killer (1989) ja Hard Boiled (1992), jotka ironisesti avasivat ohjaajalle mahdollisuuden siirtyä Hollywoodin areenoille Kiinalle siirtymässä olevasta Hong Kongista. Hollywoodissa tulokset ovat olleet vaihtelevia ja vaikka menestystä onkin tullut lippuluukuilta jaettuja sisäänpääsylippuja laskelkeltaessa, mihinkään merkittäviin elokuvallisiin suorituksiin ei Woo ole enää rapakon takana yltänyt. Tätä kirjoitettaessa (2008) siis.

 

Juonitiivistelmä

Palkkamurhaaja (Yun-Fat Chow) haluaa vielä viimeisen rahaisan keikkansa, jotta voisi hyvittää aiemmin tekemänsä virheen, jossa syytön sivullinen (Sally Yeh) menetti näkönsä. Keikka menee suunnitellusti, mutta jälkipyykin peseminen vasta alkaa. Palkkamurhaaja ja tätä kuumeisesti jäljittävä poliisi (Danny Lee) lyöttäytyvät vastahakoisesti yhteen yhteistä vihollista vastaan, joka on sattumalta palkkamurhaajan pettänyt gangsteripomo. Käynnistyy raivoisa ajojahti, joka väistämättä kulminoituu gangsterien yhteenottoon.

Kommentit

The Killer vuodelta 1989 edustaa 80-luvun HK-toimintaa äärimmilleen vietynä, josta syystä elokuva oli joutua kokonaan kielletyksi myös Suomessa raaistavan sisältönsä vuoksi; Valtion Elokuvatarkastamo käsitteli elokuvaa parikin kertaa ennenkuin päätyi lopulta K-18 suositukseen. Virallista ensi-iltaa Suomessa jouduttiin kuitenkin odottamaan kokolailla pitkään siltikin. Woon elokuva itsessään rakentuu pitkästä sarjasta toinen toisiaan seuraavista toimintaepisodeista, jotka lopulta kulminoituvat massiiviseen väistämättömään yhteenottoon, joka on kaikkien toimintaelokuvien runollisimpia kohtauksia – kaikessa rujoudessaan ja brutaaliudessaan. Woon elokuvassa ruumissaldoa kartutetaan koko ajan ja lyijyä piisaa kuin pienessä sodassa. Hong Kong -toiminnan kummisedäksi John Woo nousi kuin varkain muutamilla keskeisillä elokuvillaan; muutamia vuosia aiemmin nimittäin Kaakkois-Aasiassa vielä toitotettiin, että John Woosta sukeutuu hilpeiden draamakomedioiden kuningas!

Miksi The Killer on sitten parempi kuin joku toinen aivoton mäiskintä? Vastaus on yksinkertainen: Woon toiminta on äärimmilleen tunnelmalla ladattua, sen toimintakohtausten terävä särmä on täynnä variaatioita ja hienoja nyansseja, sen koreografiat ovat uskomattoman tarkasti mietittyjä ja alan parhaimpien taiturien uraauurtavilla taidoilla innovoituja. Näyttelijöiden ja ohjaajan vuorovaikutuksella elokuva on saatu suorastaan tihkumaan paitsi jännittävää ja tiivistyvää tulevan toiminnan odotusta, myös silkkaa alkukantaista voimaa. Woolla ei ollut kuvausten alettua edes valmista käsikirjoitusta lopullista elokuvaa varten eikä lopetuskaan ollut selvä ennenkuin vasta kuvaukset olivat edenneet loppuvaiheeseen. Näyttelijät ja ohjaaja toimivat inspiraatioilla, improvisaatiolla ja silkasta tekemisen halusta.

Tarinan ytimessä Danny Leen esittämä poliisi ja Yun-Fat Chown esittämä palkkamurhaaja molemmat ovat kivenkovia ja vaiston varassa toimivia ammattilaisia, joilla on kuitenkin paitsi kunniantuntoa myös omatunto. He huomaavat olevansa toistensa kaltaisia vaikka ovatkin lain kirjaimen vastakkaisilla puolilla. Vastaava yhteinen kunnioitus ja kirjoittamaton toveruus eivät toki ole elokuvissa mitenkään uusi tai omaperäinen aihe, mutta Woo vie kaiken niin äärimmilleen, että tuloksena on eeppistä runoutta. Siltikin Woo myös muistuttaa pienin ja nerokkain keinoin kaiken koruttoman lyijysateenkin lomassa, että eivät nämä miehet ole tapahtumien keskipisteessä silkasta tappamisen ja riehumisen tarpeesta.

Woo tutkii useimmissa elokuvissaan veljeyden, petturuuden ja uskollisuuden teemoja eikä The Killer tee tässäkään poikkeusta – oikeastaan nuo teemat ovat tarinan kulmakiviä, joiden varaan toimintakohtaukset rakennetaan ja muurataan. Ja vaikka tulituksen määrä nostetaankin keskivertotoimintapätkään verrattuna suoraan toiseen potenssiin, Woo pitää elokuvassa yllä melankolista, jopa alakuloisen kaihomielistä pohjavirettä, joka luo houkuttelevan ja kiehtovan kudelman elokuvan tunnelman rakentamisessa. Kokonaisuus avautuu tätä kautta surumielisenä elokuvana miehistä, jotka huomaavat maailman ajan ajaneen heidän ohitseen.

Yhteenveto

The Killer on puhdasta toimintaa alusta loppuun, mutta Woo on osannut jaksottaa elokuvansa mestarillisesti sisällyttäen mukaan myös tarinaan oleellisesti kuuluvaa draamaa. Ei ole vaikea ymmärtää miksi ne tarantinot ja rodriquezit Hollywoodissa lainaavat Woon Hong Kong -aikakauden elokuvien runollista toiminnallista tyyliä ja ylistävät miehen HK-aikakauden teoksia alan keskeisinä kulmakivinä. The Killer määritti kertaheitolla uusiksi ultraväkivaltaisen toimintaelokuvan rajapyykkejä paitsi Hong Kongissa, myös koko maailmassa.

9/10.

Linkki elokuvan aulajulisteisiin