Shocker (1989)

Ohjaus: Wes Craven
Käsikirjoitus: Wes Craven
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: englanti
Budjetti: noin 5 miljoonaa USD
Arvioitu: kesäkuu 2007
Arvioidun version pituus: 99 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: 20.7.1990

Johdanto

shocker_primary

Erityisesti kauhun lajityyppiin tiiviisti assosioitu ohjaaja ja käsikirjoittaja Wes Craven on vastuussa monista lajityypin merkkipaaluista. Craven tutkii useimmissa teoksissaan vastakohtaisten perheiden tai perheenjäsenten dynamiikkaa ja konflikteja tavalla tai toisella eikä Shocker tunnu lainkaan vieraalta pöytävieraalta näiden tutkielmien joukossa. Elokuva mainiosti tiivistää ytimensä isän ja pojan ympärille kokonaisten perheiden asemesta. Elokuvan ajoittuminen 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen ei ole suinkaan sattumaa. Tuolloin uusi tv-vallankumous teki tuloaan ja visioissa siinsivät sähköinen asiointi tv:n avulla, ohjelmavuokraus kaukosäätimellä ja monet kuvitelmat kaksisuuntaisen televisiovälitteisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksista. Ja asia myös pelotti, kuten lähes aina tuntemattoman äärellä. Elokuva peilaa omalla tavallaan näitä aikansa pelkoja ja voimattomuuden tunteita sähköisissä medioissa haiden tavoin kulkevien anonyymien rikollisten edessä. Pelot eivät olleet tietenkään aivan tuulesta temmattuja vaikka olivatkin aikaansa edellä ja varsinkin 2000-luvun alku on näyttänyt meille miten monenlaiset rikolliset mielet ovat löytäneet uuden kodin sähköisistä toimintaympäristöistä. Kymmenen vuotta Wes Cravenin elokuvan jälkeen sama idea ponnahti esille myös Gregory Hoblitin elokuvassa Fallen (1998). Hoblitin elokuvassa teema realisoitui paremmin ja kypsemmin, se kohdentui kauhuelokuvaviihteen kuluttajaryhmää laajemmalle ja onnistui myös ajoittumaan kiinnostavampaan ajankohtaan. Kovan luokan kaarti näyttelijöitä (Denzel Washington, Donald Sutherland, James Gandolfini ja John Goodman) auttoi tietenkin nostamaan elokuvan suosiota paljon suuremmaksi kuin mihin Wes Cravenin Shocker olisi koskaan pystynyt isommallakaan budjetilla. Craven otti toki opikseen ja työsti myöhemmin joutsenlaulukseen koko kauhuelokuvien historian suosituimpiin, mutta samalla säyseimpiin, kuuluvan elokuvasarjan nimeltä Scream.

Juonitiivistelmä

Televisiokorjaaja Horace Pinker (Mitch Pileggi) osoittautuu kenkuksi sarjamurhaajaksi. Pinkerin murhapuuhat koskettavat myös nuorta opiskelijapoikaa Jonathania (Peter Berg), joka ottaa lopulta asiakseen lopettaa Pinkerin touhuilut ja jonka ansiosta Pinker jää teoistaan kiinni. Vaan kun Pinker on vihdoin vangittu, syytetty ja kuolemaan tuomittu, paljastuu teloituskammiossa yllättäviä uusia käänteitä ja Pinker yksinkertaisesti kieltäytyy kuolemasta. Nyt yliluonnollinen sarjamurhaaja kykeneekin liikkumaan signaalien ja sähkövirran mukana eikä aio jättää kostamatta Jonathanille…

Kommentit

Ohjaajat Renny Harlin (Prison (1987)), James Isaac (The Horror Show (1989)) ja Robert Kirk (Destroyer, 1988) ehtivät kaikki ensin. Nimittäin tuomaan elokuvalliseen formaattiin tarinan sähkötuolissa teloitetusta rikollisesta, joka palaa takaisin tekemään pahojaan. Parin vuoden sisään Wes Cravenin yritys ihan samasta, varsin tarkkaan rajatusta, teemasta on siis jo peräti neljäs.

Wes Cravenin Shocker virittää katsojan Horace Pinkerin aallonpituudelle ja istuttaa katsojan matkalle yliliuonnollisen kauhutrillerin syövereihin. Craven yrittää uudella hahmollaan rimpuilla pois oman hittielokuvansa Nightmare on Elm Street (1984) Freddy Krugerin (Robert Englund) hahmon pitkästä varjosta yrittäessään luoda uutta, mutta silti Pinkerissä ja Freddyssä yleensäkin on jotakin samankaltaista värinää – muutakin kuin teema yliluonnollisesta sarjamurhaajasta. Mitch Pileggin irvistely ja rimpuilu Horace Pinkerin roolissa onnistuu ihan mallikkaasti ja hahmoon on saatu elokuvassa puristettua ronskisti herkullisen huisia pahuutta – jopa siinä määrin, että muutamissa maissa elokuva oli täysin kiellettyjen elokuvien listalla hyvinkin pitkään.

Elokuva etenee rutinoidun vauhdikkaasti ja kimmahtelee välillä eteenpäin kuin sähköllä aikaansaatu valokaari, mutta Wes Cravenin itsensä käsikirjoittaman elokuvan kiintoisat käänteet loppuvat kuitenkin hieman harmillisesti jo hyvänkin tovin ennen varsinaista loppukohtausta. Erityisesti takaa-ajojuoksu puistossa venähtää tarpeettoman pitkäksi – jopa tylsäksi – ja muutamassa muussakin loppupuolen kohtauksessa tiivistäminen tai käsikirjoituksen vahvistaminen olisi paikallaan. Valtaosa ideoista tulee kulutettua eikä loppua kohden ole enää tarjota uusia ylläpitämään aikaansaatua virettä.  Lopun nujakointi etenkin tuntuu täysin tarpeettomalta ja kiusallisen ennalta-arvattava loppukokonaisuus pudottaa Pinkerin tarinan muistuttamaan vain hieman tavallista pidennettyä X-Files -televisiosarjan jaksoa. Elokuvan sisältö ei yksinkertaisesti jaksa kannatella liki kahteen tuntiin nousevaa pituutta.

Yhteenveto

Shocker-elokuvan Horace Pinker oli ohjaaja Wes Cravenin yritys luoda uusi Freddy Krugerin kaltainen yliluonnollinen sarjamurhaajahirviö, joka ihastuttaisi katsojia useiden elokuvien franchise-tyyliin kauaksi tulevaisuuteen. Toisin kävi eikä elokuvalle löytynyt tarpeeksi innostuneita kannattajia, että siitä olisi edes yritetty jatko-osia. Shocker kärsii ongelmista ideoiden visualisoinnissa ja toisaalta ammentaa pääosan omista aineksistaan aivan liian nopsaan. Silti kuitenkin riittävän kiinnostava ja erilainen yliluonnollinen kauhuelokuva kivutakseen keskikastiin ja etenkin kasarikauhusta pitäville aivan ehdottoman keskeistä katsottavaa.

5/10.

Linkki elokuvan promotiomateriaaleihin.

 

The Killer (1989)

Ohjaus: John Woo
Käsikirjoitus: John Woo
Tuotantomaa: Hong Kong
Ensi-ilta Suomessa: teatterissa 27.06.1997
Arvioidun version pituus: 107 min
Arvioitu: syksy 2008
Budjetti: vähäinen
Kieli: kantonin kiina, mandariini, japani

Johthekiller_primarydanto

Toimintaohjaaja John Woo ansaitsi toimintakannuksensa Hong Kongissa elokuva-alan monitoimimiehen Tsui Harkin kanssa yhteisissä projekteissa. Pitkälti lienee Tsui Harkin ansiota, että John Woo pääsi käsiksi toimintaelokuvien tekemiseen Harkin päästäessä Woo ohjaajaksi suureksi toimintahitiksi ja HK-toiminnan uuden murroksen airueksi nousseelle elokuvalle A Better Tomorrow (1986). Woon HK-ajan tärkeimmiksi toimintaelokuvaksi nousivat A Better Tomorrow (1986) jatkoineen, The Killer (1989) ja Hard Boiled (1992), jotka ironisesti avasivat ohjaajalle mahdollisuuden siirtyä Hollywoodin areenoille Kiinalle siirtymässä olevasta Hong Kongista. Hollywoodissa tulokset ovat olleet vaihtelevia ja vaikka menestystä onkin tullut lippuluukuilta jaettuja sisäänpääsylippuja laskelkeltaessa, mihinkään merkittäviin elokuvallisiin suorituksiin ei Woo ole enää rapakon takana yltänyt. Tätä kirjoitettaessa (2008) siis.

 

Juonitiivistelmä

Palkkamurhaaja (Yun-Fat Chow) haluaa vielä viimeisen rahaisan keikkansa, jotta voisi hyvittää aiemmin tekemänsä virheen, jossa syytön sivullinen (Sally Yeh) menetti näkönsä. Keikka menee suunnitellusti, mutta jälkipyykin peseminen vasta alkaa. Palkkamurhaaja ja tätä kuumeisesti jäljittävä poliisi (Danny Lee) lyöttäytyvät vastahakoisesti yhteen yhteistä vihollista vastaan, joka on sattumalta palkkamurhaajan pettänyt gangsteripomo. Käynnistyy raivoisa ajojahti, joka väistämättä kulminoituu gangsterien yhteenottoon.

Kommentit

The Killer vuodelta 1989 edustaa 80-luvun HK-toimintaa äärimmilleen vietynä, josta syystä elokuva oli joutua kokonaan kielletyksi myös Suomessa raaistavan sisältönsä vuoksi; Valtion Elokuvatarkastamo käsitteli elokuvaa parikin kertaa ennenkuin päätyi lopulta K-18 suositukseen. Virallista ensi-iltaa Suomessa jouduttiin kuitenkin odottamaan kokolailla pitkään siltikin. Woon elokuva itsessään rakentuu pitkästä sarjasta toinen toisiaan seuraavista toimintaepisodeista, jotka lopulta kulminoituvat massiiviseen väistämättömään yhteenottoon, joka on kaikkien toimintaelokuvien runollisimpia kohtauksia – kaikessa rujoudessaan ja brutaaliudessaan. Woon elokuvassa ruumissaldoa kartutetaan koko ajan ja lyijyä piisaa kuin pienessä sodassa. Hong Kong -toiminnan kummisedäksi John Woo nousi kuin varkain muutamilla keskeisillä elokuvillaan; muutamia vuosia aiemmin nimittäin Kaakkois-Aasiassa vielä toitotettiin, että John Woosta sukeutuu hilpeiden draamakomedioiden kuningas!

Miksi The Killer on sitten parempi kuin joku toinen aivoton mäiskintä? Vastaus on yksinkertainen: Woon toiminta on äärimmilleen tunnelmalla ladattua, sen toimintakohtausten terävä särmä on täynnä variaatioita ja hienoja nyansseja, sen koreografiat ovat uskomattoman tarkasti mietittyjä ja alan parhaimpien taiturien uraauurtavilla taidoilla innovoituja. Näyttelijöiden ja ohjaajan vuorovaikutuksella elokuva on saatu suorastaan tihkumaan paitsi jännittävää ja tiivistyvää tulevan toiminnan odotusta, myös silkkaa alkukantaista voimaa. Woolla ei ollut kuvausten alettua edes valmista käsikirjoitusta lopullista elokuvaa varten eikä lopetuskaan ollut selvä ennenkuin vasta kuvaukset olivat edenneet loppuvaiheeseen. Näyttelijät ja ohjaaja toimivat inspiraatioilla, improvisaatiolla ja silkasta tekemisen halusta.

Tarinan ytimessä Danny Leen esittämä poliisi ja Yun-Fat Chown esittämä palkkamurhaaja molemmat ovat kivenkovia ja vaiston varassa toimivia ammattilaisia, joilla on kuitenkin paitsi kunniantuntoa myös omatunto. He huomaavat olevansa toistensa kaltaisia vaikka ovatkin lain kirjaimen vastakkaisilla puolilla. Vastaava yhteinen kunnioitus ja kirjoittamaton toveruus eivät toki ole elokuvissa mitenkään uusi tai omaperäinen aihe, mutta Woo vie kaiken niin äärimmilleen, että tuloksena on eeppistä runoutta. Siltikin Woo myös muistuttaa pienin ja nerokkain keinoin kaiken koruttoman lyijysateenkin lomassa, että eivät nämä miehet ole tapahtumien keskipisteessä silkasta tappamisen ja riehumisen tarpeesta.

Woo tutkii useimmissa elokuvissaan veljeyden, petturuuden ja uskollisuuden teemoja eikä The Killer tee tässäkään poikkeusta – oikeastaan nuo teemat ovat tarinan kulmakiviä, joiden varaan toimintakohtaukset rakennetaan ja muurataan. Ja vaikka tulituksen määrä nostetaankin keskivertotoimintapätkään verrattuna suoraan toiseen potenssiin, Woo pitää elokuvassa yllä melankolista, jopa alakuloisen kaihomielistä pohjavirettä, joka luo houkuttelevan ja kiehtovan kudelman elokuvan tunnelman rakentamisessa. Kokonaisuus avautuu tätä kautta surumielisenä elokuvana miehistä, jotka huomaavat maailman ajan ajaneen heidän ohitseen.

Yhteenveto

The Killer on puhdasta toimintaa alusta loppuun, mutta Woo on osannut jaksottaa elokuvansa mestarillisesti sisällyttäen mukaan myös tarinaan oleellisesti kuuluvaa draamaa. Ei ole vaikea ymmärtää miksi ne tarantinot ja rodriquezit Hollywoodissa lainaavat Woon Hong Kong -aikakauden elokuvien runollista toiminnallista tyyliä ja ylistävät miehen HK-aikakauden teoksia alan keskeisinä kulmakivinä. The Killer määritti kertaheitolla uusiksi ultraväkivaltaisen toimintaelokuvan rajapyykkejä paitsi Hong Kongissa, myös koko maailmassa.

9/10.

Linkki elokuvan aulajulisteisiin