Ohjaus: Frank R. Strayer
Käsikirjoitus: John W.Kraft
Tuotantomaa: USA
Arvioidun version pituus: 68 minuuttia
Arvioitu: 2012
Ensi-ilta Suomessa: ei tiedossa
Kieli: englanti

JOHDANTO

Frank R.Strayer oli oman aikansa B-mies. Aikana, jolloin Hollywoodin suuret studiot olivat vielä hyvää pataa itsenäisempien tekijöiden kanssa ja ajoittain tekivät tuottoisaa yhteistyötäkin, Strayer pääsi tekemään studioiden myötävaikutuksella kymmeniä pientuotantoja itsenäisenä ohjaajana. Ja niitä isompiakin tuotantoja sitten kyllä osui eteen, sillä myöhemmin urallaan Strayer teki useammankin aikanaan supersuositun Blondie-elokuvasarjan musikaalikomedioista. Pientuotannot olivat melkein poikkeuksetta lähes nollabudjetilla tuotettuja – studioiden palkatut näyttelijät joutuivat kiemuroisten sopimustensa vatineeksi näyttelemään suurinpiirtein ilman korvauksia – eikä käsikirjoitusten tekijöille maksettu omaperäisyydestä, laadusta tahi hienoista pohdituista ideoista vaan nopeudesta. Tämänkin elokuvan jo omana aikanaan ikääntynyttä ilmettä on pitkälti syyttäminen tuosta liukuhihnatuotannon ideologiasta.

JUONITIIVISTELMÄ

Yhdysvalloissa planetaariossa tähtitieteen ihmeellisestä maailmasta luentoa pitävä vieraileva kuulu itävaltalainen tiedemies Einfeld joutuu keskeyttämään noin parinkymmenen hengen salille pitämänsä yleisöluennon. Syynä on laukaus. Valojen sytyttyä havaitaan, että yksi vieraista on murhattu – ja murhaajan on väistämättä oltava joku paikallaolijoista. Mutta kuka? Se pitää paikalle hälytetyn etsivä Malloryn selvittää … ja pikimiten, sillä yllättäen poliisin toimintaan kohdistuu myös poliittista painetta.

KOMMENTIT

Rohkea, emansipoitunut, nuori ja kaunis naispuolinen tähtireportteri on roolitettu näyttelijä Lola Lanelle. Eihän tämä varsinaisesti klisee ollut vielä 1935, mutta kiinnostavaksi asian tekee se, että tämä rooli oli pohjana Jerry Siegelin kirjoittaessa vastaavaa kuolemattomaksi tullutta tähtireportterin hahmoa – Lois Lanea – Teräsmiehen aisaparia. Elokuva on historiallinen myös siksi, että se on tiettävästi ensimmäinen kaupallisen televisioyhtiön eetteriin lähettämä elokuva. Elokuvan kiinnostavuus nuupahtaakin sitten pitkälti näihin historiallisiin yksityiskohtiin eikä edes sen tarinaa ole vaivauduttu toisintamaan enää unelmakaupungin kierrätystehtaallakaan – ainakaan sellaisenaan. Ja hyvä näin, sillä elokuvan murhamysteerin juoni on poikkeuksellisen väsynyt tusinakirjoitelma Agatha Christien ja Anthony Coxin tarinallisia tyylejä löyhästi mukaillen. Väsynyttä on myös näytteleminen ja ohjaustyöskentely, vaikkakin tiettyä pirtsakkaa pirteyttä näyttelijöiden maneereihin on saatukin.

Lyhyen kestonsa vuoksi (reilu tunti) elokuva kierähtää melko vaivatta kiharaisen murhamysteerionsa lävitse, mutta siitä huolimatta sen kohtauksissa on ajoittain pahaa sakkaamista, joka johtuu mielikuvituksettomasta ohjaustyöstä ja koko elokuvaa määrittävästä näytelmämäisestä staattisuudesta. Vain muutamaan huoneeseen sijoittuvan tarinan seuraaminen on kuin oikean lavanäytelmän seuraamista kolmannesta tuolirivistä – niin tasapaksua on kuvauksen ohjaus eivätkä tekijät tunnu osaavan lainkaan käyttää hyväkseen elokuvallisen ilmaisun vapauksia ja mahdollisuuksia. Näytelmäksi tarina sopisikin ja sen varsin runsaahko dialogi on koulukirjaesimerkki äänielokuvien ensimmäisestä aallosta, jolloin äänestä haltioitunutta yleisiöä haluttiin harhauttaa paljolla pulinalla – osaltaan kysymys on oman aikansa eksploitaatioelokuvasta, mutta osaltaan myös vielä uutuudenviehätyksestä. Harmi vain, että pulinaa ja kliseisiä sanailuja heitellään muun äänenkäytön kustannuksella ja hiljaisemmissa kohtauksissaan elokuva kääntyykin tästä syystä oudon raskassoutuiseksi.

YHTEENVETO

Laimeasti kiinnostava lähinnä historiallisista syistä ja omaperäisen tapahtumapaikkansa (observatorio) vuoksi, mutta kovin väljähtynyt, aikansa elänyt ja merkityksetön tarinansa puolesta. Elokuva tyytyy vain keskittymään murhamysteerion ratkaisuun ja pitää senkin kliinisenä etsivien suorittamana deduktiona jättäen psykologisen ja sosiologisen puolen murhan taustalla vain tylsäksi alaviitteeksi, joka tuskin kiinnostaa. Murhamysteerion ratkaisuun johtavat juonenkäänteet ovat vaikeita paloja nieltäviksi kokonaisina ja kirjaimellisesti joka kohtauksessa heitetyt kierot vihjeet eri suuntiin venyttävät tarinan uskottavuuden äärirajoilleen. Dekkarikirjallisuuden ”Edgar Award” -palkintoon ei siis käsikirjoituksella ylletä.

2/10