Ohjaaja: Sergio Stivaletti
Käsikirjoittaja: Dario Argento, Lucio Fulci, Daniella Stroppa
Tuotantomaa: Italia/Ranska
Arvioidun version pituus: 98 min
Arvioitu: kesäkuu 2007
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevitystä Suomessa
Budjetti: noin 1-2 miljoonaa USD Kieli: italia

Johdanto

Kyllähän se aikanaan nosti kiihkosta sydämen pumppaustahtia, kun kuulimme, että vihdoinkin italialaisen kauhuelokuvan kaksi keskeistä tekijää Dario Argento ja Lucio Fulci lyövät hynttyynsä yhteen yhteisen elokuvan merkeissä. Ja kun vielä tarkoitus oli toisintaa muunnelma goottikauhun yhdestä merkittävästä merkkipaalusta eli Vincent Pricen mestarillisesti tähdittämästä Andre de Tothin vuoden 1953 elokuvasta House of Wax, odotukset vielä kipusivat entisestään, että jospa saapasmaan 1990-luvulla pahasti näivettynyt kauhuelokuvien rintama saataisiin uuteen nousuun. Pientä skismaa syntyi heti kärkeen, kun Argento halusi ohjata elokuvaa huomattavasti verisempään suuntaan kuin goottihenkistä tunnelmapalaa ajatteleva Fulci. Pitkäksi venähtäneen esituotantovaiheen aikana Lucio Fulci kuitenkin menehtyi ja Dario Argentolla piti kiirettä muiden projektien kanssa. Argento hankki ohjaajaksi lopulta pitkäaikaisen tuttunsa, monissa liemissä ja lukuisien italialaisten ohjaajien alaisena keitetyn efektispesialistin Sergio Stivalettin esikoiskokopitkäänsä ohjaamaan. The Wax Mask -elokuva noudattelee alkuperäisen teemaa kohtuullisen tarkasti, mutta esikoisohjaustaan tekevä Sergio Stivaletti muokkasi lopulta elokuvasta erikoisen hybridin – yhtäältä tunnelmallisen, jopa romanttissävytteisen goottikauhuelokuvan, ja toisaalta tyylin etusijalle asettavan tuhdin verimässäilyn. Oudosti käsikirjoitukseen on hiipinyt myös suoraan steampunk-lajityypin kuvastoa, joka ehkä käy yhteen elokuvan sarjakuvamaisen ilmiasun kanssa, mutta joka tuntuu aavistuksen päälle liimatulta.

Juonitiivistelmä

1900-luvun alun Pariisissa murhataan nuoripari julmasti. Murhaajana on mystinen maskiin pukeutunut mies, joka repii keinotekoisella kädellä uhrien sydämet suoraan rinnasta. Raakuuksien silminnäkijänä eloon jää vain nuori tyttö. 12 vuotta tapahtumien jälkeen Roomaan avataan uusi vahakabinetti, joka houkuttelee kävijöitä toisintamalla kuuluisia kohtauksia julmista murhista. Kokemuksia hakeva nuori mies jää vedonlyönnin vuoksi vahakabinettiin yöksi, mutta hänen kohtalonsa on tulla murhatuksi yön aikana. Pian kuolema alkaa kylvää satoa Roomassa ja samaan aikaan vahakabinetin vahanukkien määrä alkaa epäilyttävästi kasvaa…

Kommentit

Stivaletti on toiminut useampienkin italoelokuvantekijöiden talleissa (Bava, Argento, Fulci, Soavi…) efektimiehenä. Varsinkin Argenton vaikutus näkyy kuvaustyylissä ehkä jopa hiukan kiusallisestikin imitoimisena. Vaikka sinällään The Wax Mask elokuvana toimiikin ihan kelvosti, ei Stivaletti kuitenkaan kykene tuomaan elokuvaan sellaista latausta ja hurmosta, jotka nostaisivat hänet oppi-isiensä tasalle. Stivalettin itse puuhaamat efektit ovat sen sijaan taattua italohäröilyä limaisimmillaan ja romanttisen goottilaisuuden unohtaa nopeasti, kun veri alkaa virrata vuolaina virtoina. Juonenkuljettajana Stivaletti ei oikein tiedä mihin suuntaan matkaisi ja päätyy lopulta hieman turhankin kärkkäästi käyttämään välähdyksenomaisia takaumia selventääkseen muutoin varsin hämäräksi jäävää tarinaa. Italialaisittain Stivaletti panostaa suurimmat paukkunsa tyyliinsä ja onnistuukin taikomaan tyylillään tenhoa teokseen. Tunnelma tiivistyy paikoin onnistuneesti ja keinoina Stivaletti käyttää jopa tribuutinomaisesti kauhuelokuvan alkuaikojen keinoja ylinäytellyistä kasvokuvista seinille piirtyviin varjoihin. Tyyliltään The Wax Mask muistuttaakin teoksena vahvasti 1900-luvun alun kauhuelokuvia, mikä lienee ainakin osittain tarkoituskin ottaen huomioon itse tarinan epookin. Näyttelijät puskevat rooliensa läpi joten kuten auttavasti eikä kukaan nyt sinällään erotu joukosta edukseen tai haitakseen. Argenton tavoin Stivalettikin on näemmä naisrooliensa valinnoissa keskittynyt keskimääräistä kauniimpiin sukupuolensa edustajiin. Alastomuuttakaan ei elokuvassa toki kaihdeta – jos kohta ei nyt mitenkään erityisesti korostetakaan. Vaikkakin vahakäsittelytuoliin sidottu yläosaton nuori nainen ajaakin aavistuksen elokuvaa eksploitaatiokauhun suuntaan, pääosa elokuvan tunnelmasta ja hengestä tulee kuitenkin muista lähteistä.

Musiikillisesti Stivaletti on elokuvassa sitoutunut vahvasti vanhahtavaan goottilaiseen henkeen ja tukee sinfonisilla äänivalinnoilla elokuvan yleisilmettä oikein hienosti. Jopa mykkäelokuvien aikakausi avautuu elokuvasta välähdyksittäin, mutta toisaalta paikka paikoin tuntuu kuitenkin siltä, että Stivaletti ei ole aivan kyennyt pitämään sormiaan tarpeeksi kurissa. Nimittäin melankolinen ja melodinen sinfonia ei ole mitenkään hienosti harmoniassa elokuvan ankaramman verisen sisällön kanssa. Niin tai näin niin elokuvan ääniraita tekee elokuvasta huomattavasti kiintoisamman katsottavan. Toki pitää muistaa, että ei tuollaisilla musiikillisilla valinnoilla jännityselementtejä tueta ja siksi katsojalta vaaditaan hieman avarakatseisuutta tai goottihenkisyyttä elokuvaa lähestyttäessä. Varsin kehnosti se siis onnistuu jännitystä luomaan.

Yhteenveto

Sergio Stivalettin The Wax Mask on vanhanaikaisuutta huokuva goottihenkinen kauhuelokuva, joka ylpeilee tyylillisellä lähestymistavallaan eikä anna periksi modernin elokuvantekemisen tarpeelle painottaa tuotantoarvoja tyyliä tai tarinaa merkityksellisimmiksi. Stivaletti ei kuitenkaan osaa tuoda elokuvassa esille muuta kuin ihan ok osaamista ja siksi The Wax Mask harmillisesti jättäytyy hieman vaisuksi, paikoin teennäiseksi ja vain ihan jees-leffaksi. Eikä Stivaletti selvästikään ole vahvimmillaan näyttelijöiden ohjauksessa – vaikka näyttelijöiden työ ei nyt alan huonoimmistoa olekaan, ei se kyllä ole parhaimmistoakaan. Varsin monissa kohtauksissa tuntuu siltä, että ohjaaja keskittyy mieluummin veristen efektien kanssa läträämiseen kuin näyttelijöiden ohjaamiseen. Liekö sitten syy siinä tai muualla, mutta varsin harvakseltaan Stivalettiä on sittemminkään nähty ohjaajan pallilla.

5/10