Ohjaus: David R.Ellis
Tuotantomaa: USA
Käsikirjoitus: Ethan Lawrence
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevityksessä
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 93 minuuttia
Arvioitu: 2011
Budjetti: $11 miljoonaa

JUONISYNOPSIS

Mielisairaalaa aikanaan pyörittänyt tohtori Burke meni teineillä tehdyissä kokeissaan aikanaan liian pitkälle ja kapinaan nousseet potilaat hoitelivat arvon tohtorin pois päiväjärjestyksestä. Paitsi, että osapuilleen 70 vuotta oletetun kuolemansa jälkeen sälli palaa takaisin kummituksena, kun yliopisto ottaa vanhan mielisairaalarakennuksen osaksi kampusta ja rakentaa sinne asuintiloja opiskelijoille. Alkaa kauhistuttava kuhina, kun collegessa kummittelee.

KOMMENTIT

David R.Ellisin Asylum edustaa osapuilleen kaikkea sitä, mitä Yhdysvaltalaisten studioiden uuden vuosituhannen ”kauhu” on kaikkein karmeimmillaan. Loputonta kliseiden toistamista, surkeasti kirjoitettua, mielikuvituksettomasti ohjattua, ulkokultauksella kuorrutettua, stereotypioihin rakentuvaa ja täysin todellisuudesta vieraantunutta kuvitelmaa siitä, mitä genren katsojien ajatellaan haluavan. Elokuvan jännityselementit rakentuvat etupäässä muutamiin kuluneisiin säikyttelyihin, jotka nekin vedetään alavireisellä rutiinilla. Minkäänlaiseen kauhutunnelmaan tekijöiden taidot eivät kertakaikkiaan riitä. Järkyttävän surkeasti käsikirjoitettu tarina kaatuu paitsi erityisen huonosti kynäiltyyn dialogiin niin myös poikkeukselliseen tylsyyteen: paikoin elokuva junnaa täysin yhdentekevän teinidraaman koukeroissa. Ärsyttävyyteen saakka stereotyyppiset college-nuoret voisivat yhtä hyvin kantaa teurastajan vuoronumeroa ja jännäksihän se menee, kun pitää arvuutella mikä surkuhupaisan pelleilyn hahmoista klaarataan seuraavaksi. Katsoja tosin nostaa arvon tohtorille sitä kuuluisaa hattua, sillä näiden ärsyttävien teinien liiskaaminen tuntuu lähinnä maailman parantamiselta.

Odotetuin kääntein etenevä pörhöily on lähinnä William Castlen ohjaamasta klassikkotarinasta William Malonen ohjaaman yksitotisen uudelleenfilmatisoinnin House on Haunted Hill (1999) kömpelö variaatio ja mausteeksi sekaan on heitetty kaikenlaista sekalaista Nightmare on Elm Street -elokuvista, Hellraiser -elokuvista ja Friday the 13th -elokuvista. Kerrassaan mitään originaalia tai edes kiehtovasti varioitua ei löydy itkemälläkään ja kaikki on valitettavan tuttua, kopioitua ja kliseistä. Surullisen heikkoa kokonaisuutta sävyttävät sentään keskimääräisen CSI-jakson tasolle kompuroivat veriefektit ja sinällään toimivat tuokiokuvat ränsistyneen mielisairaalan miljööstä. Puitteiden puolesta voisi siis jotakin jo odottaakin, jos kohta äänimaailma on tavanomaista tv-jännäritasoista tauhkaa vailla elokuvaa vahvistavaa identiteettiä tai intensiteettiä. Teininäyttelijät vetävät roolinsa odotetun surkeasti ja ainoa ilonpilkahdus on Mark Rolstonin näyttelemä tappajalääkäri. Elokuvan juoni on omituisen rikki ja käsikirjoitus hiihtää ammottavien juoniaukkojen kautta tökeröstä kohtauksesta toiseen ilman rahtuvaakaan itsekritiikkiä. Karmivaa.

YHTEENVETO

Poikkeuksellisen kliseinen ja tylsä teinikauhistelu, joka kaivaa itsensä jok’ikiseen kliseekuoppaan, mitä genreen muodostui 70- ja 80-luvuilla. Jankkaava dialogi on harvinaisen elotonta ja muuntaa elokuvan paikka paikoin surkeasta sysipaskaksi. David R.Ellisin ohjaama stereotyyppinen teinikauhistelu yrittää imeskellä loppuun kalutun luun ytimestä vielä jotain makuja, mutta jäljelle jää kaikin puolin turhauttavan heikko esitys vailla mitään erityistä pelastavaa. Sujuvahko kuvaus, verevät värit ja muutamat toimivat efektit pelastavat tuotoksen laskiämpäristä.

2/10