Return to House on Haunted Hill (2007)

Ohjaus: Victor Garcia
Tuotantomaa: USA
Käsikirjoitus: William Massa
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevityksessä
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 81 minuuttia
Arvioitu: 2010

JOHDANTO

Victor Garcian ohjaama kauhistelu on turhauttavan turha jatko-osa William Malonen halpaa gorekauhua tarjoilevalle elokuvalle House on Haunted Hill (1999), joka puolestaan on uudelleenlämmitys erittäin hyvin toimivasta legendaarisen William Castlen House on Haunted Hill (1959) -elokuvasta. Castlen elokuva vetää ylivoimaisesti parhauden pisimmän korren edelleen tänä päivänä. Garcian jatko-osa lainaa kauhukuvastonsa vaikutteita Japanin ja Korean uuden vuosituhannen kauhumenestyksistä, ryydittää tämän kuvastonsa mielikuvituksettomuudella sekä ääniraidan että kuvauksen kohdalla ja tuuttaa silmille ylenmäärin kökköjä tietokone-efektejä. Tekijät mitä ilmeisimmin kuvittelevat, että huonosti tehtyjen veriefektien esittelyllä voitaisiin päihittää nyt vaikkapa näyttelijöiden osaamisen ja ohjauksen kautta aikaansaatu uhkaavuuden ja pelon tunnelma. Toki tässä tehdään myös aidosti uutta: interaktiivisen elokuvan kokeilua, sillä tekijät kuvasivat elokuvaan kohtauksia sillä periaatteella, että katsoja saa valita tietyn polun, jota seurata elokuvan edetessä. Ajatus on hieno, mutta käytännössä käyttökelvoton toteuttaa. Seurauksena lopullisessa elokuvassa sitten mukana kohtauksia, jotka ovat aivan täysin päättömiä vailla menneisyyttä, koska editoinnissa on epäilemättä jollakin mennyt sormet solmuun ihmetellessä, että minkäköhän vaihtoehtoisen kohtauksen kanssa nyt pitäisikään vehdata.

JUONISYNOPSIS

Tohtori Vannacutin aikoinaan johtamassa hylätyssä mielisairaalassa rytisee jälleen. Arkeologian professori Paul oppilaineen saa vihiä, että keskiajalla demoni Baphometia palvoneen kultin inkvisitiolta pelastettu patsas majailisi edelleen hylätyn mielisairaalan sopukoissa. Näin epäilee myös palkkionmetsästäjä Desmond kööreineen ja joukkiot sattuvat sairaalaan samaan aikaan. Sairaala entisine potilaineen kuitenkin pistää hanttiin…

KOMMENTIT

Surkeiden viritelmien uhrialttarille viimeisenä lampaana kuskataan suoraan kauhukirjailija H.P.Lovecraftin houreisista visioista ylöskaivettu Cthulh…eiku Baphometin patsas ja sitä ympäröivä lihatunneli. Patsaan suojelijana ja ainoana Malonen elokuvan näyttelijänä paluun tekee kauhulegenda Jeffrey Combs (hulluna tohtori Vanacuttina; kuinkas muuten), joka on ainoa sottaisen tuotannon valopilkku, vaikkei filmiaikaa viittä minuuttia enempää saakaan saatikka tarvitse turhia pulistakaan. Muu väki on keskitasoa alempaa tv-kastia. Roolihahmoille on maalattu kullekin jonninjoutava kahden lauseen stereotyyppinen kuvaus ja käsiin jää porukka, jota listitään suljetussa kartanossa suurinpiirtein odotetussa järjestyksessä erilaisin keinoin. Koko touhua väritetään roolihahmojen umpityperällä käytöksellä ja vieläkin pölkymmällä dialogilla. Miljöön ja lavasteiden käyttö on ainoa onnistunut kokonaisuus tässä elokuvassa ja satunnaisin väliajoin ilmaantuvat hoitajien ja potilaiden haamut on mukavasti lavastettu, meikattu ja puvustettu. Mutta se kaikkein tärkein … toimiva kauhutunnelma … loistaa poissaolollaan. Ohjaaja Garcia ei yksinkertaisesti hallitse tunnelman rakentamista eikä edes alkeellisia säikyttelyjä pysty tuottamaan toimiviksi. Kaikkea yritystä kalvaa tuttuuden tunne ja mielikuvituksettomuus. Mitään pelon, jännityksen tai uhan tuntua elokuva ei milloinkaan saavuta ja parhaimmillaankin toistellaan vain edellisen elokuvan kuvaston kautta tutuiksi tulleita temppuja – nekin toki huonommin.

YHTEENVETO

Sinällään ihan toimivan William Castlen House on Haunted Hill (1959) -elokuvan uudelleenlämmityksen jatko-osa polskii hukkumiskuoleman partaalla kliseisten, surkeasti kirjoitettujen ja huonosti näyteltyjen roolihahmojensa aallokoissa. Näyttelijät tarjoilevat piinaa katsojalle, mutta lähinnä tämä on sellaista myötähäpeän ja turhautumisen aiheuttamaa piinaa. Ei kokopitkää ole mitenkään helppoa tehdä, mutta silti elokuvan juonessa on isokokoisen demonin mentäviä aukkoja ja pahimmillaan loogiset typeryydet hyppäävät silmille mielettöminä mokina dialogissa, hahmojen tulemisissa ja menemisissä ja roolihahmojen käytöksessä. Typeryydet hyppäävät silmille eritoten elokuvan puolivälin vaiheilla, kun hahmoja on elossa vielä ”liikaa” ohjaajan hallittavaksi. Lavastuksesta kuitenkin pitää heruttaa piste, sillä kyllähän miljöö toimii ja puitteet ovat ränsistyneessä loistossaan sopivat.

2/10

Asylum (2007)

Ohjaus: David R.Ellis
Tuotantomaa: USA
Käsikirjoitus: Ethan Lawrence
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevityksessä
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 93 minuuttia
Arvioitu: 2011
Budjetti: $11 miljoonaa

JUONISYNOPSIS

Mielisairaalaa aikanaan pyörittänyt tohtori Burke meni teineillä tehdyissä kokeissaan aikanaan liian pitkälle ja kapinaan nousseet potilaat hoitelivat arvon tohtorin pois päiväjärjestyksestä. Paitsi, että osapuilleen 70 vuotta oletetun kuolemansa jälkeen sälli palaa takaisin kummituksena, kun yliopisto ottaa vanhan mielisairaalarakennuksen osaksi kampusta ja rakentaa sinne asuintiloja opiskelijoille. Alkaa kauhistuttava kuhina, kun collegessa kummittelee.

KOMMENTIT

David R.Ellisin Asylum edustaa osapuilleen kaikkea sitä, mitä Yhdysvaltalaisten studioiden uuden vuosituhannen ”kauhu” on kaikkein karmeimmillaan. Loputonta kliseiden toistamista, surkeasti kirjoitettua, mielikuvituksettomasti ohjattua, ulkokultauksella kuorrutettua, stereotypioihin rakentuvaa ja täysin todellisuudesta vieraantunutta kuvitelmaa siitä, mitä genren katsojien ajatellaan haluavan. Elokuvan jännityselementit rakentuvat etupäässä muutamiin kuluneisiin säikyttelyihin, jotka nekin vedetään alavireisellä rutiinilla. Minkäänlaiseen kauhutunnelmaan tekijöiden taidot eivät kertakaikkiaan riitä. Järkyttävän surkeasti käsikirjoitettu tarina kaatuu paitsi erityisen huonosti kynäiltyyn dialogiin niin myös poikkeukselliseen tylsyyteen: paikoin elokuva junnaa täysin yhdentekevän teinidraaman koukeroissa. Ärsyttävyyteen saakka stereotyyppiset college-nuoret voisivat yhtä hyvin kantaa teurastajan vuoronumeroa ja jännäksihän se menee, kun pitää arvuutella mikä surkuhupaisan pelleilyn hahmoista klaarataan seuraavaksi. Katsoja tosin nostaa arvon tohtorille sitä kuuluisaa hattua, sillä näiden ärsyttävien teinien liiskaaminen tuntuu lähinnä maailman parantamiselta.

Odotetuin kääntein etenevä pörhöily on lähinnä William Castlen ohjaamasta klassikkotarinasta William Malonen ohjaaman yksitotisen uudelleenfilmatisoinnin House on Haunted Hill (1999) kömpelö variaatio ja mausteeksi sekaan on heitetty kaikenlaista sekalaista Nightmare on Elm Street -elokuvista, Hellraiser -elokuvista ja Friday the 13th -elokuvista. Kerrassaan mitään originaalia tai edes kiehtovasti varioitua ei löydy itkemälläkään ja kaikki on valitettavan tuttua, kopioitua ja kliseistä. Surullisen heikkoa kokonaisuutta sävyttävät sentään keskimääräisen CSI-jakson tasolle kompuroivat veriefektit ja sinällään toimivat tuokiokuvat ränsistyneen mielisairaalan miljööstä. Puitteiden puolesta voisi siis jotakin jo odottaakin, jos kohta äänimaailma on tavanomaista tv-jännäritasoista tauhkaa vailla elokuvaa vahvistavaa identiteettiä tai intensiteettiä. Teininäyttelijät vetävät roolinsa odotetun surkeasti ja ainoa ilonpilkahdus on Mark Rolstonin näyttelemä tappajalääkäri. Elokuvan juoni on omituisen rikki ja käsikirjoitus hiihtää ammottavien juoniaukkojen kautta tökeröstä kohtauksesta toiseen ilman rahtuvaakaan itsekritiikkiä. Karmivaa.

YHTEENVETO

Poikkeuksellisen kliseinen ja tylsä teinikauhistelu, joka kaivaa itsensä jok’ikiseen kliseekuoppaan, mitä genreen muodostui 70- ja 80-luvuilla. Jankkaava dialogi on harvinaisen elotonta ja muuntaa elokuvan paikka paikoin surkeasta sysipaskaksi. David R.Ellisin ohjaama stereotyyppinen teinikauhistelu yrittää imeskellä loppuun kalutun luun ytimestä vielä jotain makuja, mutta jäljelle jää kaikin puolin turhauttavan heikko esitys vailla mitään erityistä pelastavaa. Sujuvahko kuvaus, verevät värit ja muutamat toimivat efektit pelastavat tuotoksen laskiämpäristä.

2/10