Avainsana: ohjaajainfo

Uwe Boll

Uwe Boll on saksalainen ohjaaja ja tuottaja. Kirjallisuuden tohtori päätti siirtyä elokuva-alalle 1990-luvun alussa aloittaen kammottavan surkeilla elokuvaviritelmillä. Jostain oudosta syystä Bollille kuitenkin avautui mahdollisuuksia päästä tekemään elokuvia myös kansainvälisille areenoille ihan oikeiden näyttelijöiden kanssa: Sanctimony (2000), Blackwoods (2001), Heart of America (2002), House of the Dead (2003), Alone in the Dark (2005), BloodRayne (2005), jotka kaikki järjestäen osoittautuivat hyvin huonoiksi elokuviksi, mutta joiden räikeä kaupallisuus onnistui kuitenkin pitämään ohjaajan mukana bisneksessä. Hyvin pian Boll oli profiloitunut tekemään surkeita elokuvajäljitelmiä menestyneistä tietokonepeleistä ja vaikka väliin mahtuu joitakin ihan kelvollisiakin elokuvia (Tunnel Rats (2008), Stoic (2009), Rampage (2009), The Age of Greed (2013)), valtaosa Bollin elokuvista on vain erittäin huonoja. Boll kuitenkin on onnistunut pysymään pinnalla elokuvamaailmassa ja edelleen kykenee hankkimaan elokuviinsa jopa nimekkäitäkin tähtiä, joten ainakin elokuvaviritelmien tuotannollisessa puolessa Boll on onnistunut. Kaikista oudointa on, että Boll todella pitää itseään elokuva-alan nerona (hänen omat sanansa hänen haastattelustaan)!

Uwe Boll tässä blogissa:

Uwe Boll is a producer and director from Germany. A doctor of literature who turned his interests towards the world of movies in the early 1990’s and has become known as one of the worst film directors of all time. He started with truly awful German films and for some odd reason he was then given several chances to produce and direct actual films with actual professional actors and with actual budgets: Sanctimony (2000), Blackwoods (2001), Heart of America (2002), House of the Dead (2003), Alone in the Dark (2005) and BloodRayne (2005). All of them were sprayed with adequate glitter to cover up the fact that these were truly God-awful films. But films that nevertheless were commercially viable enterprises keeping Boll afloat in the movie industry. Quite soon Boll was profiled into a film hack making awful garbage out of successful computer game franchises. Even though Boll has managed to churn out some adequate movies (Tunnel Rats (2008), Stoic (2009), Rampage (2009), The Age of Greed (2013)), the bulk of his output fills the bottoms of the barrels of celluloid trash. Nevertheless Boll has managed to stay in the business and even today (2024) has been able to secure pretty important actors to ’act’ in his films so at least he is fairly seasoned as a producer. The really odd thing about Boll is that he actually thinks he is a genius film maker (his words from his own interview)!

Uwe Boll in this blog:

  • Movie review (in Finnish only): Apocalypse Z (Luca Boni, Marco Ristori, 2013)
  • Movie review (in Finnish only): BloodRayne (Uwe Boll, 2005)
  • Movie review (in Finnish only): House of the Dead (Uwe Boll, 2003)

Mikael Salomon

Mikael Salomon on tanskalainen ohjaaja, tuottaja ja kuvaaja. Salomon ehti pitkän uran kuvaajana 1960-luvulta 1990-luvun alkuun saakka kulminoituen aika isoihinkin projekteihin: James Cameronin The Abyss (1989)[x], Frank Marshallin Arachnophobia (1990) ja Ron Howardin Backdraft (1991) sekä Far and Away (1992). Sittemmin Salomon alkoi saada ohjaustöitäkin. Hänen ensimmäinen elokuvansa A Far Off Place (1993) ei oikein täysin onnistunut johtuen paljolti vaikeasta tuotannosta. Seuraavassa elokuvassaan Hard Rain (1998) Salomon sai aika nimekkäitä näyttelijöitä ohjattavakseen (Morgan Freeman, Christin Slater, Minnie Driver, Randy Quaid, Dann Florek, Betty White…), mutta elokuvan kallis 70 miljoonan dollarin tuotanto kostautui eikä se saavuttanut kummoistakaan menestystä lippuluukuilla. Sen jälkeen Salomon keskittyi varsin pitkään ohjaamaan televisiosarjojen jaksoja. On hän sentään päässyt myös elokuvien tekoonkin kiinni televisiotuotantojen ohessa: tieteisjännäri The Planet of the Future (2010) itsensä Sean Beanin tähdittämänä, rikosdraama Who is Clark Rockefeller? (2010), mysteeridraama Natalee Holloway (2009), toimintajännäri Freezer (2014) ja raiskaus/kostoelokuva Big Driver (2014).

Mikael Salomon tässä blogissa:

  • Elokuva-arviot: Big Driver (Mikael Salomon, 2014)

Mikael Salomon is a cinematographer, producer and director from Denmark. His work as a cinematographer spanned three decades from the early 1960’s to early 1990’s culminating in such pivotal films as James Cameron’s The Abyss (1989)[x], Frank Marshall’s Arachnophobia (1990), Ron Howard’s Backdraft (1991) and Far and Away (1992). Then he started to gain gigs as a director and Salomon’s first film was an adventure drama A Far Off Place (1993) which was a plagued production and wasn’t that well received initially. His second film, a $70 million dollar crime thriller production, Hard Rain (1998) despite it’s cast with some famous names in it (Morgan Freeman, Christian Slater, Randy Quaid, Betty White, Minnie Driver…). didn’t succeed well in the box office. Salomon was then pushed into directing television series episodes (of which he has quite a resume) and has returned to film only occasionally: science fiction thriller The Planet of the Future (2010) starred by Sean Bean, crime drama Who is Clark Rockefeller? (2010), mystery drama Natalee Holloway (2009), action thriller Freezer (2014) and rape/revenge film Big Driver (2014).

Mikael Salomon in this blog:

  • Movie review (in Finnish only): Big Driver (Mikael Salomon, 2014)

Paco Plaza

Paco Plaza on espanjalainen ohjaaja ja käsikirjoittaja. Plaza on tullut tunnetuksi erityisesti jännitys-, ja kauhuelokuvien ohjauksistaan, joista ilahduttavan moni on saanut kansainvälistä huomiota ja päätynyt kansainväliseen levitykseen. Plazan yhteistyö espanjalaisen ohjaajakollegan Jaume Balagueron kanssa tuotti yhteisohjauksen [REC] (2007)[x], jonka vimmainen intensiteetti ravisteli jo silloin elähtämään päässyttä found footage -tyyppistä kauhukerrontaa. Elokuva oli siinä määrin rajoja rikkova, että se sai peräti kolme jatko-osaa, joista Plaza ohjasi Balagueron kanssa yhden [REC] 2 (2009)[x] ja yksinään toisen [REC] 3: Genesis (2012). Kauhukerronta ei toki ollut miehelle vierasta, sillä jo ennen REC-elokuvien kansainvälistä huomiota Plazan elokuvat olivat herättäneet kiinnostusta kauhuelokuvista kiinnostuneiden keskuudessa (ihmissusielokuva Romasanta (2004) päärooleissan Elsa Pataky ja Julian Sands, Ramsey Campbellin kauhutarinaan pohjautuva kauhujännäri El segundo nombre (2002) sekä kauhukomedia Cuento de navidad (2005), joka oli yksi osa espanjalaisten modernien kauhuelokuvataitajien kuuden itsenäisen elokuvan elokuvasarjasta (Películas para no dormir). Plaza on jatkanut pääosin uraansa Espanjasta käsin ja onnistunutkin tekemään suoranaisia genrehittejä (kuten hyytävän onnistunut kauhumysteeri Verónica (2017), pätevä rikosjännäri Quien a hierro mata [Eye for an eye] (2019), kauhumysteeri La abuela (2021) sekä Netflixin tuottama kauhumysteeri Hermana muerte (2023)). Näistä varsin monessa Plaza on ollut mukana myös käsikirjoittajana.

Paco Plaza tässä blogissa:

  • Elokuva-arviot: [REC]3: Genesis (Pazo Plaza, 2012)
  • Elokuvajulisteet ja valokuvat: [REC] (Jaume Balaguero, Paco Plaza, 2007)
  • Elokuvajulisteet ja valokuvat: [REC] 2 (Jaume Balaguero, Paco Plaza, 2009)

Paco Plaza is a director and screen writer from Spain. Plaza is especially known for his work inside the horror film genre and hasn’t made many forays outside of it excluding a few jabs into the thriller genre. Quite many of his directorial efforts have also seen international distribution and success even. His collaboration with fellow Spanish director Jaume Balaguero resulted in probably his best known work they kindled new fire into the stale found footage horror genre with their intense zombie film [REC][x](2007). That proved such a success that it spawned three sequels. Of those sequels Plaza directed [REC] 2 [x] with Balaguero and [REC] 3: Genesis by himself. These horror movies weren’t, though, his first jabs within the genre and seasoned horror film veterans probably remember such films as his werewolf horror Romasanta (2004) starring Elsa Pataky and Julian Sands, Ramsey Campbell -inspired horror thriller El segundo nomber (2002) and his horror comedy film Cuento de navidad (2005) which was part of a six-film collaboration between six different modern Spanish horror film directors (Películas para no dormir). Plaza has continued his career mainly in Spain and has succeeded in creating riveting and intense films that have enjoyed international distribution (such as quite intense horror mystery Verónica (2017), decent crime thriller Quien a hierro mata [Eye for an eye](2019) starring Luis Tosar, horror mystery La abuela (2021) and Netflix funded horror mystery Hermana muerte (2023)). In may of these, Plaza has also been the screen writer.

Paco Plaza in this blog:

  • Movie review (in Finnish only): [REC]3: Genesis (Pazo Plaza, 2012)
  • Posters and still photographs: [REC] (Jaume Balaguero, Paco Plaza, 2007)
  • Posters and still photographs: [REC] 2 (Jaume Balaguero, Paco Plaza, 2009)

Alex Garland

Alex Garland on brittiläinen kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Garland nousi elokuvamaailman tietoisuuteen ensin kirjoittamansa kirjan elokuvasovituksesta (Danny Boylen The Beach (1996), jota tähdittivät monet eturivin tähdet) ja piakkoin sen jälkeen käsikirjoituksistaan ohjaaja Danny Boylen elokuviin 28 Days Later (2002)[x] ja Sunshine (2007). Käsikirjoitusten lisäksi Garland pääsi sittemmin myös ohjaajan pallille ja hänen esikoisteoksensa ohjaajana oli hänen itse käsikirjoittamansa erinomaisen kiehtova ja monipuolinen tieteiselokuva Ex Machina (2014)[x] päänäyttelijöinään Alicia Vikander, Domhnall Gleeson ja Oscar Isaac. Sitä seurasi pian niin ikään kiehtova ja monipuolinen tieteiselokuva Annihilation (2018), jossa päärooleissa jo varsin isoja nimiä: Natalie Portman, Jennifer Jason Leigh, Tessa Thompson. Pienemmän mittakaavan kauhudraaman Men (2022) jälkeen Garland oli puikoissa isossa, yli 50 miljoonan dollarin tuotannossa, ohjatessaan dystopiatrillerielokuvan Civil War (2024). Garland on osoittanut kykynsä sekä kynän että kameran takana ja odottaa sopii, että tieteiselokuvan ystävät kuulevat hänestä vielä paljon!

Alex Garland tässä blogissa:

Alex Garland is an author, screenwriter and director from the United Kingdom. He first rose into the radar of international film audiences after being the author behind director Danny Boyle’s hit movie The Beach (1996) and remained on that aforementioned radar after being the screenwriter behind Boyle’s subsequent hit films 28 Days Later (2002)[x] and Sunshine (2007). Soon enough Garland made his directorial debut (which he also wrote) with an exquisite science fiction thriller Ex Machina (2014)[x] with leading roles cast to Alicia Vikander, Domhnall Gleeson and Oscar Isaac. In 2018 he directed another science fiction thriller after his own screenwriting in Annihilation – this time the main cast was composed of quite big industry names with Natalie Portman, Jennifer Jason Leigh and Tessa Thompson. A smaller scale horror drama was next with Men (2022), but then he was assigned as the director in a whopping 50 million dollar budget dystopian thriller Civil War (2024). So far Garland has shown his talents behind both the pen and the camera and every science fiction film fan is bound to hear from him again!

Alex Garland in this blog:

  • Movie posters and photographs: Ex Machina (Alex Garland, 2014)
  • Movie posters and photographs: 28 Days Later (Danny Boyle, 2002)
  • Film reviews (in Finnish only): 28 Days Later (Danny Boyle, 2002)

Coralie Fargeat

Coralie Fargeat on ranskalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Vaikka Fargeat on jo pian 50 vuoden iässä, hänen esikoisohjauksensa Revenge ilmestyi vasta 2017. Revenge on voimakas, symboliikan värittämä feministinen kostoelokuva, joka teki syvän vaikutuksen yleisöihin myös kansainvälisesti. Toistaiseksi (tätä kirjoitettaessa on vuosi 2024) Fargeat ei ole vielä ilahduttanut meitä lisää elokuvien alalla.

Coralie Fargeat tässä blogissa:

  • Elokuva-arviot: Revenge (Coralie Fargeat, 2017)
  • Aulajulisteet ja valokuvat: Revenge (Coralie Fargeat, 2017)

Coralie Fargeat is a French director and screen writer. Even though she is almost fifty years old, her directorial debut Revenge came about in 2017. But it is a powerful rape-revenge film with a feminist touch and ripe with symbolism and was exceedingly well received all over the world. So far (it is 2024 at the time of this writing) she hasn’t graced us with more films but the word is that we’ll soon hear from her again…

Coralie Fargeat in this blog:

  • Movie reviews (in Finnish only): Revenge (Coralie Fargeat, 2017)
  • Posters, lobby cards and photographs: Revenge (Coralie Fargeat, 2017)

Corey Yuen

Corey Yuen on hongkongilainen näyttelijä, koreografi ja ohjaaja. Yuen opiskeli yhtä aikaa hyvien ystäviensä Jackie Chanin, Sammo Hungin ja Yuen Biaon kanssa Pekingissä ja päätyi pian toimimaan ekstrana lukuisissa Hong Kongin toimintaelokuvan kultakauden elokuvassa. Siitä oli lyhyt matka tekemään stuntteja ja edelleen lyhyt hyppäys stunt-koordinaattoriksi ja koreografiksi. Sen lisäksi Yuen aloitti ohjaajana jo 1980 ohjatessaan yhdessä See-Yuen Ng:n ja Sammo Hungin kanssa Bruce Leen tähdittämän rikoselokuvan Game of Death 2 (1980) ja varsin pian seurasi perässä Hiroyuki Sanadan tähdittämä ninjaelokuvien klassikko Long zhi ren zhe [Ninja in the Dragon’s Den] (1982). 1985 seurasi Jean-Claude van Dammen ja Kurt McKinneyn tähdittämä No Retreat No Surrender (1985) ja ohjaustöitä onkin sitten riittänyt melkein elokuva vuodessa tahdilla aina Yuenin eläköitymiseen (2000-luvun puolivälin tienoilla) asti. Yuen työskenteli pääosin Hong Kong -elokuvien parissa, mutta oli tekemässä elokuvia myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Euroopassa hän oli toisena ohjaajana ohjaamassa Jason Stathamin tähdittämää toimintaelokuvaa The Transporter (2002)[x] ja sen jatko-osassa, Olivier Megatonin ohjaamassa elokuvassa Transporter 3 (2008)[x] Yuen oli koreografina. Lisäksi Yuen oli tekemässä elokuvasarjan toistakin osaa, Louis Leterrierin Transporter 2 (2005)[x] ,koreografina. Yuen oli mukana myös Yhdysvalloissa tienavaajana oli näyttelijän Jet Lin nousu suosioon vuosituhannen vaihteen tienoilla ja Yuen oli mukana koregorafina peräti kuudessa Jet Lin tähdittämässä elokuvassa (Andrzej Bartkowiakin Romeo Must Die (2000), Chris Nahonin Kiss of the Dragon (2001), James Wongin The One (2001), Andrzej Bartkowiakin Cradle 2 the Grave (2003), Philip G. Atwellin War (2007) ja Sylvester Stallonen The Expendables (2010)). Yuen oli ohjannut Jet Lin tähdittämiä elokuvia myös Hong Kongissa ennen Lin kansainvälistä tähteyttä (mm. elokuvat Fong Sai-yuk [The Legend] (1993) jatko-osineen, The Bodyguard from Beijing (1994), The New Legend of Shaolin (1994) ja My Father Is a Hero (1995)).

Corey Yuen tässä blogissa:

Corey Yuen is an actor from Hong Kong. He studied in Beijing alongside with his good friends Jackie Chan, Sammo Hung and Yuen Biao all of whom became legends in the Hong Kong action movie’s Golden Era. Yuen soon found himself acting as an extra in Hong Kong action movies. Next he was elevated to making stunts and then choreographing Martial Arts action sequences and eventually became a director as well. He did acting roles (almost exclusively in minor supporting roles), stunts, stunt choreography, and directing up until his retirement in around the middle of the 2000’s. His directing debut was with See-Yuen Ng and Sammo Hung directing Bruce Lee in the crime film Game of Death 2 (1980) quickly followed by the classic Ninja-film Long zhi ren zhe [Ninja in the Dragon’s Den] (1982) starring Hiroyuki Sanada and soon saw the light of day No Retreat No Surrender (1985) that was the acting debut of Jean-Claude van Damme. Since then Yuen was involved in directorial duties directing almost a movie per year. Most of his films were Hong Kong -productions but he was involved in European and USA productions as well. In Europe he was the co-director of the action film The Transporter (2002), choreographer in it’s sequel, Louis Leterrier’s Transporter 2 (2005) and choreographer in Olivier Megaton’s Transporter 3 (2008). In the USA, he was involved in films that starred his good friend Jet Li (as a Martial Arts choreographer and action director in Andrzej Bartkowiak’s Romeo Must Die (2000), Chris Nahon’s Kiss of the Dragon (2001), James Wong’s The One (2001), Andrzej Bartkowiak’s Cradle 2 the Grave (2003), Philip G. Atwell’s War (2007) and Sylvester Stallone’s The Expendables (2010)). Yuen had already directed a number of Jet Li’s films in Hong Kong as well, including Fong Sai-yuk [The Legend] (1993) with it’s sequel, The Bodyguard from Beijing (1994), The New Legend of Shaolin (1994) and My Father Is a Hero (1995).

Corey Yuen in this blog:

Ti West

Ti West

Ti West on yhdysvaltalainen ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja ja tuottaja. West aloitti kauhuelokuvien parissa elokuvallaan The Roost (2005), mutta varsinaisena läpimurtona voitaneen pitää vuotta 2009, jolloin west sai valmiiksi elokuvat The House of the Devil ja Cabin Fever 2: Spring Fever. Sen jälkeen West on osoittanut olevansa todellinen monitoimimies, sillä vuoden 2011 elokuvastaan The Innkeepers alkaen (tätä kirjoitettaessa on vuosi 2024) West on paitsi ohjannut myös kirjoittanut, tuottanut ja leikannut omat elokuvansa! West on saanut lähivuosina suurta huomiota yhteistyöstään näyttelijä Mia Gothin kanssa kauhuelokuvillaan X (2022) ja Pearl (2022) ja jatkoa on luvassa.

Ti West tässä blogissa:

Ti West is a director, screenwriter, editor and producer from the United States. He made his first feature film in 2005 (The Roost) but he finally broke out in 2009 when he released two feature films: House of the Devil and Cabin Fever 2: Spring Fever. After that West has shown he is truly a man of many talents as he has – starting from his movie The Innkeepers (2011) and continuing on (at the time of this writing it is 2024) – not only directed but also edited, written and produced all of his feature films! West has made quite the splash in the horror movie genre collaborating with actress Mia Goth in two connected films, X (2022) and Pearl (2022), and more is yet to come out of this collaboration.

Ti West in this blog:

Tony Jaa

Tony Jaa on thaimaalainen kamppailulajitaitaja, näyttelijä, ohjaaja, koreografi ja stuntti. Ennen läpimurtoelokuvaansa Ong bak (Prachya Pinkaew, 2003) Jaa ehti tehdä toistakymmentä vuotta elokuvien parissa työtä lähinnä hänen oppi-isänsä Panna Rittikrain kanssa yhteistyössä. Jaa teki elokuvia etupäässä Thaimaassa aina vuoteen 2013, jolloin hän lähti tavoittelemaan Universal Studios -yhtiön kanssa kansainvälisiä tuotantoja. Kansainvälisillä areenoilla kuitenkin on toistaiseksi ollut tyytyminen sivurooleihin esimerkiksi Milla Jojovichin, Nicolas Cagen, Vin Dieselin, Sylvester Stallonen ja Dolph Lundgrenin kaltaisten toimintaelokuvien raskassarjalaisten tähdittämissä elokuvissa.

Tony Jaa tässä blogissa:

Tony Jaa is a Thai Martial Artist, actor, director, stuntman and choreographer. Before his break through film Ong bak (Prachya Pinkaew, 2003), Jaa worked in the film industry under his mentor Panna Rittikrai’s projects for over a decade. After his break through he remained in Thai film business making hard-nosed Martial Arts films (including the sequels to the afore mentioned Ong bak) until 2013 when he signed up with Universal Studios in order to land roles in big international hits. But so far he has been given supporting roles in films starred by genre heavy weight stars such as Milla Jojovich, Nicolas Cage, Vin Diesel, Sylvester Stallone and Dolph Lundgren.

Tony Jaa in this blog:

  • Movie review (in Finnish only): Jiu Jitsu (Dimitri Logothetis, 2020)
  • Movie review (in Finnish only): Triple Threat (Jesse V.Johnson, 2019)

Takashi Miike

Takashi Miike on japanilainen yhden miehen elokuva-alan tehosekoitin. Miike aloitti alan opinnot nuorukaisena arvostetun ohjaajan Shôhei Imamura opetuksessa, mutta oli kärsimätön ja huolimaton opiskelija. Veri teki tekemisen puoleen ja sen jälkeen kun ensimmäiset askeleet television puolelle oli otettu ja Miike pääsi aloittamaan elokuvien kanssa, ei häntä voitu enää pidätellä. Miiken elokuvat ovat äärimmäisen väkivaltaisia, provokatiivisia, lajityyppien rajoja tahallaan särkeviä ja roisisti tabuja hajottavia. Miike on ollut tuottajana, kuvaajana, käsikirjoittajana, leikkaajana, ohjaajana, näyttelijänä ja varmaan yövartijanakin omissa tuotannoissaan eikä alalla oikein näyttäisi olevan mitään hommeleita, mitä Miike ei tee. Tajuttoman kiireinen ohjaaja on ilahduttanut erityisesti kauhuelokuvien ystäviä niin suurella määrällä elokuvia, että tänne niistä edes keskeisimpien kymmenien listaaminen ei olisi järkevää. Kolmessa vuosikymmenessä toistasataa elokuvaa eikä mitään loppua ole näkyvissä. Parhaimmillaan Miike on taikonut jopa puolen tusinaa elokuvaa vuodessa (kuten 1999, jolloin muuten tuli ulos Miiken yksi arvostetuimmista elokuvista Ôdishon [Audition] (1999)). Todella huimaa toimintaa!

Yoshihiro Nishimura tässä blogissa:

Takashi Miike is a Japanese movie business’ gold-plated assault rifle with never ending bullets. He started studying film at the age of 18 under the respected Japanese film director Shôhei Imamura but he was restless and disruptive in his studies as he could not wait to actually do stuff. After his meager odd-jobs for television landed him opportunities to work in the movies, he started a seemingly endless barrage of movie-fireworks that continue to this day (2024). Miike’s films are extremely violent, provocative and decidedly grossly genre- and taboo breaking. He has worked in pretty much all areas of film making one can think of (although I’m not sure if he has ever been a night-time guard at a set!) and while it is easy to just browse through his list of films he has directed, one should also take a peek at everything else he was involved in of those productions. There’s seemingly nothing in the industry he hasn’t been doing! A never stopping Duracell-bunny comes to mind when once realizes the sheer number of films he mas made in the past 30 years. It’s not uncommon for Miike to push out even half a dozen films in a year (such as in 1999 when also one his most acclaimed directorial work Ôdishon [Audition] (1999) was made). It’s pointless even trying to list his horror genre works as I might run out of memory in this blog. Truly amazing!

Takashi Miike in this blog:

Yoshihiro Nishimura

Yoshihiro Nishimura on japanilainen ohjaaja, tehoste- ja maskeerausvelho ja käsikirjoittajan, jonka tuotanto on lähes poikkeuksetta kauhulajityypin sisällä. Nishimura aloitti elokuvien parissa lukiolaisena itseoppien kuvausta, valaistusta, efektien tekoa ja lavastusta. Vuosien ajan Nishimura teki tehosteita muille ohjaajille (mm. Sion Sono, Noboru Iguchi, Yudai Yamaguchi , Jun’ichi Yamamoto…). Ohjaajana ensimmäinen kunnari tuli vuoden 2008 hurmeisella väkivaltaeepoksella Tokyo Gore Police. Sen jälkeen Nishimura jatkoi samojen veristen ylilyöntien ja kehokauhuteemojen äärellä mm. elokuvilla Vampire Girl vs. Frankenstein Girl (2009), Mutant Girls Squad (2010), Helldriver (2010) ja Meatball Machine Kodoku (2017).

Yoshihiro Nishimura tässä blogissa:

Yoshihiro Nishimura is a Japanese director, screenwriter, special effects and makeup wizard. He started his career at high school learning by himself the arts of lightning, modeling, directing, screenwriting and cinematography. Most of his works are within the horror genre and in the more strictly definable sub-genre of body horror (with a Japanese twist, of course!). For years he made special effects for other directors such as Sion Sono, Noboru Iguchi, Yudai Yamaguchi and Jun’ichi Yamamoto. His directorial debut (apart from his student work) was the gore-drenched body horror spectacle of Tokyo Gore Police (2008). After that he has continued in the same path with such delights as Vampire Girl vs. Frankenstein Girl (2009), Mutant Girls Squad (2010), Helldriver (2010) and Meatball Machine Kodoku (2017).

Yoshihiro Nishimura in this blog:

  • Posters, lobby cards and still photos: Tokyo Gore Police (Yoshihiro Nishimura, 2008)
  • Movie review (in Finnish only): Helldriver (Yoshihiro Nishimura, 2010)