Organ (1996)

Ohjaus: Kei Fujiwara
Käsikirjoitus: Kei Fujiwara
Tuotantomaa: Japani
Arvioidun version pituus: 100 min
Arvioitu: kesäkuu 2009
Ensi-ilta Suomessa: ei ensi-iltaa Suomessa
Budjetti: vähäinen

Johdantoorgan_primary

Kauhuelokuvien sisällä tunnetussa ns. kehokauhun (engl. body horror) -alalajityypissä ihmiskehossa on jotakin vikaa tai siinä tapahtuu syystä tai toisesta muutoksia. Tilannetta paikataan tai jätetään paikkaamatta, mutta yhtä kaikki siitä saadaan aikaan parhaimmillaan huikeita visioita, puistatuksia ja unohtumattomia kauhukokemuksia. Länsimaissa genreä  edustavat tutut vanhemmat tekijät alan suurmestarista David Cronenbergistä (vaikkapa elokuvat Fly (1986), eXistenZ (1999), The Brood (1979), Rabid (1977), Shivers (1975), Dead Ringers (1988), Videodrome (1983)) Clive Barkerin (Nightbreed (1995), Hellraiser (1987)) kautta David Lynchiin (Eraserhead (1977)), Peter Jacksonista (Braindead (1992)) John Carpenteriin (The Thing (1982)) ja Ridley Scottiin (Alien (1979)) sekä moniin moniin muihin. Aasiassa kehokauhu on Japania huomioimatta lähes olematonta. Japanissa genreen herättiin selvästi länsimaita myöhemmin ja sen ensimmäinen kansainvälinen kärki koostuu japanilaisesta mangasta ammentavan perinteisen kehokauhun lisäksi myös kyberpunk/kehokauhu-fuusion ympärille rakennetuista teoksista. Esimerkkeinä vaikkka Shinya Tsukamoto (Tetsuo (1989) ja sen jatkot, Meatball Machine (2005)), pinku-ohjaajana paremmin tunnettu Hisayasu Sato (Splatter: Naked Blood (1996)),  Takashi Miike (vaikkapa nyt Ichi The Killer (2001) ja Audition (1999)) ja Higuchinsky (Uzumaki (2000)). 2000-luvun puolivälissä tapahtui jotain ja kehokauhun tematiikan ympärille pyrähti iso joukko japanilaisia tekijöitä. Tätä kirjoitettaessa (2009) genre suorastaan poreilee.

Tsukamoton Tetsuo (1989) -elokuvan naispääosaa näytellyt Kei Fujiwara mieltyi genreen kovasti ja halusi rakentaa teemasta oman taide-elokuvansa. Japanilaisen kehokauhuelokuvan alkumetreillä Fujiwaran vuonna 1996 valmistunut Organ on merkillinen sekoitus shokeeraavaa transgressiivistä kehokauhua, melankolista symbolien täyttämää taide-elokuvaa ja surrealismia.

Juonitiivistelmä

Yakuzan pyörittämään laittomaan elinkauppaan tulee lommo, kun liigan perään pääsee kaksi poliisin etsivää. Poliisikaksikko tunkeutuu rähjäiseen leikkaussalin irvikuvaan, jossa vielä eläviäkin uhreja paloitellaan kauppatavaraksi. Touhun keskellä kirurgina ja leikkaustoiminnasta vastaavana häärivät häiriintyneet ja lapsena hirvittävästi kaltoin kohdellut kaksoset. Poliisit eivät onnistu pidättämään liigaa vaan toinen poliiseista jää liigan vangiksi ja toisen pakkomielteeksi muodostuu lopulta selvittää parinsa kohtalo.

Kommentit

Fujiwara näyttelee itse naispääosaa. Hän on vastuussa myös käsikirjoituksesta ja ohjauksesta ja tuotannon suunnittelusta ja varmaan monesta muustakin. Spagettibudjetilla tehty elokuva ei vakuuta efekteillään, mutta yritystä riittää ja kovasti. Fujiwaralla on selkeästi varsin monimutkainen ajatus elokuvansa ympärillä. Sen on tarkoitus olla surreaalinen ja kaksijakoinen tutkielma haavoitetuista sieluista, joiden sisässä oleva inha mätä hakee tietä ulos. Fujiwara tarjoileekin mielenkiintoista symboliikkaa läpi elokuvan, mutta yltyy liian mutkikkaaseen ulosantiin. Tarina kietoo sisälleen itse asiassa kaksi kieppuvaa ja toisiinsa kiinteästi kietoutuvaa ydintä, joita elokuvassa sekoitetaan ja hämmennetään solmuun asti. Fujiwaran ohjauksessa ei pintapuolisesti tarkasteltuna ole häivähdystäkään tolkkua, mutta mikäli shokeeraavan aineiston tuolle puolen uskaltaa (ja haluaa) sukeltaa, avautuu ainakin osa Fujiwaran ajatuksista. Erittäin sekavaan käsikirjoitukseen yhdistyy Fujiwaran käsissä valitettavasti melko tavanomainen ja varsin staattinen leikkaus sekä surkea kuvaus ja onneton äänisuunnittelu. Parempaa ei ole luvassa myöskään näyttelijöiden työssä ja varsinkin moninaisten sivuosaroolien näyttelijöiden tohellus on melkoista puuroa.

Organ, eli suomeksi elin, on erilaisten kudosten yhteistuumin suorittamaa toiminnallisuutta. Fujiwaran elokuvassa elin saa monta erilaista muotoa – niin fyysistä kuin henkistäkin. Kun hullu kirurgi pitää liigan kidnappaaman poliisin hengissä silputtuaan tältä ensin kädet ja jalat, rinnastaa Fujiwara tämän kasvihuoneessa kituvan torson jonkinlaiseksi kirurgin moraaliseksi tekohengitykseksi. Kuin kuoleva poliisi olisi yhä edelleen enemmän  ihminen kuin mitä kirurgi on koskaan ollutkaan. Kirurgin houreissa hallusinoima metamorfoosi tappamansa naisen uudesta syntymisestä on edelleen hämmentävää ja irvokastakin katseltavaa. Siitäkin huolimatta, että Fujiwara on rakentanut moniin  shokkiarvoilla pelaaviin kohtauksiinsa kaihoisaa romanttista kauneutta, jää niistä suurin osa keinotekoisen kylmiksi ja jopa hieman tekotaiteellisiksi. Fujiwara availee kuitenkin roolihahmojensa kautta ihmismielen synkkien sopukoiden suljettuja ovia ja elokuvan edetessä käy ilmeisen selväksi, ettei hahmojen toimintaa edes pidä lukea reaktioina maailmaan vaan näissä yllättävissä toiminnoissa on nimenomaisesti haettu fantasioiden ruumiillistumia. Niin tai näin, Fujiwaran Organ on erittäin vaikeaselkoinen ja sekaiselta tuntuva soppa. Elokuvan brutaali väkivalta ja limainen inhostelu eivät lopulta kuitenkaan kanna kovinkaan pitkälle. Alun häkellyttävä sekoilu, joka muistuttaa ihan ihka oikeaa juonta, muuttuu loppua kohden edetessä yhä vain surreaalisemmaksi häsläämiseksi, josta osa pelataan epätodellisuudessa, jonka ilmeisesti vain arvon kirurgi kykenee  havainnoimaan.

Yhteenveto

Organ on todella erikoinen ja häiriintynyt japanilainen ronskien veriroiskeiden sävyttämä kehokauhu-elokuva, joka on kuin omalaatuinen sekoitus gore-kauhua ja pyrkimystä symbolien ja metaforien kautta toimivaan art-houseen. Ohjaaja Kei Fujiwara ampuu kuitenkin elokuvansa itse alas, sillä sen efektit, juonenkuljetus, jaksotus, leikkaus, kuvaus ja näyttelijöiden maneerit eivät kykene rakentamaan elokuvasta lopulta paljoakaan muuta kuin erikoisen sopan. Toisaalta, Organ on etupäässä temaattinen elokuva eikä sen ole tarkoituskaan aueta suorana lineaarisesti etenevänä tarinana. Elokuvaa on helppo paheksua sen varsin karmivan graafisen sisältönsä vuoksi, mutta omassa pienessä alalajityypissään elokuva on mielenkiintoinen porttien aukaisija ja varhainen pioneeri.

4/10

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s