Are You Scared? (2006)

Ohjaus: Andy Hurst
Käsikirjoitus: Andy Hurst
Tuotantomaa: USA
Arvioidun version pituus: 79 min
Arvioitu: lokakuu 2010
Ensi-ilta Suomessa: ei ensi-iltaa Suomessa
Kieli: englanti
Budjetti: vähäinen

 Johdantoareyouscared_primary

Whannelin ja Wanin yllätysmenestyksekkään elokuvan Saw menestyksen jälkimainingeissa oli tietenkin päivänselvää, että samalla idealla ja elokuvan verisellä väkivaltakuvastolla lähtisi markkinoille kalastelemaan muitakin yrittäjiä taalankuvat kiilumassa silmissä. Tosi-TV:n viime vuosien aikana saavuttama huima suosio on sekin ajateltu nivottavaksi osaksi konseptia, jotta saadaan maksimoitua ryöstöviljely ilman vaivaa miettiä itse jännää konseptia. Andy Hurstin ”kauhuelokuvaa” vaivaa monien rip-off – elokuvien helmasynti: se luulee olevansa ihan oikea ja vakavasti otettava kauhuelokuva, kunhan vain tuotantoarvot on saatu tyydyttävälle tasolle kiihottamaan katsojia. Into, visio ja omaleimaisuus kuitenkin puuttuvat tyystin. Elokuva asettaa katsojalle puitavaksi mukamas jännittävän takaa-ajon poliisien ja psykopaattimurhaajan välillä, mutta loppujen lopuksi katsojaa ei jaksa tippaakaan kiinnostaa saavatko poliisit ajoissa estetyksi kaikkien nuorukaisten surmaamisen vai ei. Kauhufanien kohdalla luultavasti katsojat odottavat enempikin menestystä sille murhaajalle, joka on juuri tekemässä päivätyötä päästäessään päiviltä ärsytyskynnyksen yrittämättä ylittäviä turhia pikkujulkkuja surkuhupaisissa rooleissaan.

Juonitiivistelmä

Katala psykopaatti kaappaa sairaaseen tosi-tv -peliinsä 6 nuorta kisailijaa – kolme poikaa ja kolme tyttöä. Juuri teini-iän taakse jättäneet nuorukaiset haaveilevat kullasta ja kunniasta, mutta varsin pian heille selviää katalan pelin oikea luonne. Psykopaatin pelinjärjestäjän mielessä ei olekaan palkita voittajia riihikuivalla verottomalla käteisellä, kiiltoisilla urheiluautoilla tahi ilmaisella iPhonella …

Kommentit

Ohjaaja Andy Hurstin ote on turtuneen tunkkainen koko elokuvan kulun ajan. Jännitteiden rakentaminen tyssää tyystin, sillä Hurst ei vaan malta odottaa päästä esittelemään keksimiään tappamisen menetelmiä. Ohjauksen jaksotus, painotukset ja visio ovat täysin hukassa. Valitettavasti käsikirjoituksen tukeutuminen vain graafisen väkivallan esittämiseen maistuu ontolta ja osoittautuu väistämättömäksi pettymykseksi esikuvana toimineen Whannelin ja Wanin Saw-elokuvan esittämän väkevän vision rinnalla. Eritoten ongelmaksi muodostuvat laimeat ja tehottomat kohtaukset, jotka eivät herätä katsojaa tunnetasolla. Säälittävää ironiaa irtoaa elokuvan tosi-tv -ajatuksesta, sillä oikean maailman tosi-tv -showt ovat pitkälti sidottuja ennalta määrättyihin ja vahvasti käsikirjoitettuihin formaatteihin, jotka vain saadaan näyttämään ah-niin-realistisilta. Aivan kuten Are You Scared? on sidottu Saw:n määrittämään formaattiin psykopaatista murhapelien järjestäjästä. Mutta siinä missä Saw huikaisee käsikirjoituksen tasolla, Are You Scared? taas puolestaan tekee päinvastaisen. Käsikirjoituksen ja koko juonen ydin paljastuu melko helposti jo viimeistään elokuvan puolivälissä hieman tyhmemmällekin katsojalle, mutta vielä pitää mainitun katsojan kestää parikymmentä minuuttia piinaa, jotta idioottimainen lopetus tekee itsensä tykö. Nuoret näyttelijät ovat surkeata seurattavaa ja kuin tosi-tv -amatöörejä itsekin. Heille varatut henkilöhahmot ovat mitäänsanomattomia pölvästejä ja katsojaa lähinnä helpottaa, kun joukkiota harvennetaan tyyppien ärsytysjärjestyksessä. Nuorten henkilöhahmojen kohdalla rationaalinen ajattelu on julistettu kokonaan pannaan. Myötätunto kallistuukin vaakakupissa psykopaatin puolelle.

Hätkähdyttävästi elokuvan kulusta varmaan viidennes kuluu psykopaattia jahtaavan väsähtäneen etsivän ja tämän aisaparina häärivän FBI-agentin edesottamuksia seuratessa. Se ei vain kuitenkaan johda mihinkään eikä sitä elokuvassa millään tavalla edes tarvita. Ilmeisesti Hurstkin on kokenut kauhun väristyksiä näyttelijöidensä kyvyttömyyden edessä ja tarinaan on pitänyt lisätä pari aikuistakin hahmoa – tosin kyttien näyttelijät tai roolit eivät totta vieköön tee nekään mainittavaa mairittelevaa vaikutusta. Loogiset ongelmat vainoavat elokuvaa tavan takaa, mutta pienet kömmähdykset olisi vielä helppo antaa anteeksi pikkubudjetin rip-off -elokuvalle. Sen sijaan käsikirjoituksen ytimeen saakka upotetut ajattelun ongelmat saavat lähinnä aikaan hiusten repimistä katsojan suunnassa.

divider_03

Yhteenveto

Are You Scared? on surkea Saw-elokuvan rip-off. Ohjaaja Andy Hurst ei ole kyennyt piiskaamaan tekijöihinsä tarvittavaa sähköä ja lopputuote on ontto ja huonosti näytelty pölhöily, joka yrittää pelata vain inhoiluarvoillaan, kun osaaminen mihinkään muuhun ei tunnu riittävän. Valitettavasti edes tappamisen meininki ei paljoa haukotteluja enempää tarjoa. Idioottimaisesti kirjoitetut nuoret henkilöhahmot pökkelöivät sokkeloisessa varastorakennuksessa kuin lobotomiasta kärsivät labrarotat konsanaan. Elokuva ei tarjoa puistattavia kauhukokemuksia, jännitystä, psykologista otetta tai mitään muutakaan kiinnostavaa. Ei voi suositella edes kertakatsomisena, vaikka olisi genrestä yleisemmin kiinnostunutkin. Vastaus elokuvan nimen esittämään kysymykseen on helppo ja raikuva: EI.

2/10

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s