Are You Scared? (2006)

Ohjaus: Andy Hurst
Käsikirjoitus: Andy Hurst
Tuotantomaa: USA
Arvioidun version pituus: 79 min
Arvioitu: lokakuu 2010
Ensi-ilta Suomessa: ei ensi-iltaa Suomessa
Kieli: englanti
Budjetti: vähäinen

 Johdantoareyouscared_primary

Whannelin ja Wanin yllätysmenestyksekkään elokuvan Saw menestyksen jälkimainingeissa oli tietenkin päivänselvää, että samalla idealla ja elokuvan verisellä väkivaltakuvastolla lähtisi markkinoille kalastelemaan muitakin yrittäjiä taalankuvat kiilumassa silmissä. Tosi-TV:n viime vuosien aikana saavuttama huima suosio on sekin ajateltu nivottavaksi osaksi konseptia, jotta saadaan maksimoitua ryöstöviljely ilman vaivaa miettiä itse jännää konseptia. Andy Hurstin ”kauhuelokuvaa” vaivaa monien rip-off – elokuvien helmasynti: se luulee olevansa ihan oikea ja vakavasti otettava kauhuelokuva, kunhan vain tuotantoarvot on saatu tyydyttävälle tasolle kiihottamaan katsojia. Into, visio ja omaleimaisuus kuitenkin puuttuvat tyystin. Elokuva asettaa katsojalle puitavaksi mukamas jännittävän takaa-ajon poliisien ja psykopaattimurhaajan välillä, mutta loppujen lopuksi katsojaa ei jaksa tippaakaan kiinnostaa saavatko poliisit ajoissa estetyksi kaikkien nuorukaisten surmaamisen vai ei. Kauhufanien kohdalla luultavasti katsojat odottavat enempikin menestystä sille murhaajalle, joka on juuri tekemässä päivätyötä päästäessään päiviltä ärsytyskynnyksen yrittämättä ylittäviä turhia pikkujulkkuja surkuhupaisissa rooleissaan.

Juonitiivistelmä

Katala psykopaatti kaappaa sairaaseen tosi-tv -peliinsä 6 nuorta kisailijaa – kolme poikaa ja kolme tyttöä. Juuri teini-iän taakse jättäneet nuorukaiset haaveilevat kullasta ja kunniasta, mutta varsin pian heille selviää katalan pelin oikea luonne. Psykopaatin pelinjärjestäjän mielessä ei olekaan palkita voittajia riihikuivalla verottomalla käteisellä, kiiltoisilla urheiluautoilla tahi ilmaisella iPhonella …

Kommentit

Ohjaaja Andy Hurstin ote on turtuneen tunkkainen koko elokuvan kulun ajan. Jännitteiden rakentaminen tyssää tyystin, sillä Hurst ei vaan malta odottaa päästä esittelemään keksimiään tappamisen menetelmiä. Ohjauksen jaksotus, painotukset ja visio ovat täysin hukassa. Valitettavasti käsikirjoituksen tukeutuminen vain graafisen väkivallan esittämiseen maistuu ontolta ja osoittautuu väistämättömäksi pettymykseksi esikuvana toimineen Whannelin ja Wanin Saw-elokuvan esittämän väkevän vision rinnalla. Eritoten ongelmaksi muodostuvat laimeat ja tehottomat kohtaukset, jotka eivät herätä katsojaa tunnetasolla. Säälittävää ironiaa irtoaa elokuvan tosi-tv -ajatuksesta, sillä oikean maailman tosi-tv -showt ovat pitkälti sidottuja ennalta määrättyihin ja vahvasti käsikirjoitettuihin formaatteihin, jotka vain saadaan näyttämään ah-niin-realistisilta. Aivan kuten Are You Scared? on sidottu Saw:n määrittämään formaattiin psykopaatista murhapelien järjestäjästä. Mutta siinä missä Saw huikaisee käsikirjoituksen tasolla, Are You Scared? taas puolestaan tekee päinvastaisen. Käsikirjoituksen ja koko juonen ydin paljastuu melko helposti jo viimeistään elokuvan puolivälissä hieman tyhmemmällekin katsojalle, mutta vielä pitää mainitun katsojan kestää parikymmentä minuuttia piinaa, jotta idioottimainen lopetus tekee itsensä tykö. Nuoret näyttelijät ovat surkeata seurattavaa ja kuin tosi-tv -amatöörejä itsekin. Heille varatut henkilöhahmot ovat mitäänsanomattomia pölvästejä ja katsojaa lähinnä helpottaa, kun joukkiota harvennetaan tyyppien ärsytysjärjestyksessä. Nuorten henkilöhahmojen kohdalla rationaalinen ajattelu on julistettu kokonaan pannaan. Myötätunto kallistuukin vaakakupissa psykopaatin puolelle.

Hätkähdyttävästi elokuvan kulusta varmaan viidennes kuluu psykopaattia jahtaavan väsähtäneen etsivän ja tämän aisaparina häärivän FBI-agentin edesottamuksia seuratessa. Se ei vain kuitenkaan johda mihinkään eikä sitä elokuvassa millään tavalla edes tarvita. Ilmeisesti Hurstkin on kokenut kauhun väristyksiä näyttelijöidensä kyvyttömyyden edessä ja tarinaan on pitänyt lisätä pari aikuistakin hahmoa – tosin kyttien näyttelijät tai roolit eivät totta vieköön tee nekään mainittavaa mairittelevaa vaikutusta. Loogiset ongelmat vainoavat elokuvaa tavan takaa, mutta pienet kömmähdykset olisi vielä helppo antaa anteeksi pikkubudjetin rip-off -elokuvalle. Sen sijaan käsikirjoituksen ytimeen saakka upotetut ajattelun ongelmat saavat lähinnä aikaan hiusten repimistä katsojan suunnassa.

divider_03

Yhteenveto

Are You Scared? on surkea Saw-elokuvan rip-off. Ohjaaja Andy Hurst ei ole kyennyt piiskaamaan tekijöihinsä tarvittavaa sähköä ja lopputuote on ontto ja huonosti näytelty pölhöily, joka yrittää pelata vain inhoiluarvoillaan, kun osaaminen mihinkään muuhun ei tunnu riittävän. Valitettavasti edes tappamisen meininki ei paljoa haukotteluja enempää tarjoa. Idioottimaisesti kirjoitetut nuoret henkilöhahmot pökkelöivät sokkeloisessa varastorakennuksessa kuin lobotomiasta kärsivät labrarotat konsanaan. Elokuva ei tarjoa puistattavia kauhukokemuksia, jännitystä, psykologista otetta tai mitään muutakaan kiinnostavaa. Ei voi suositella edes kertakatsomisena, vaikka olisi genrestä yleisemmin kiinnostunutkin. Vastaus elokuvan nimen esittämään kysymykseen on helppo ja raikuva: EI.

2/10

2020 – Texas Gladiators [Anno 2020 -I gladiatori del futuro] (1982)

Ohjaus: Joe D’Amato, George Eastman
Käsikirjoitus: George Eastman, Aldo Florio
Tuotantomaa: Italia
Arvioidun version pituus: 91 min
Arvioitu: syyskuu 2010
Ensi-ilta Suomessa: ei ensi-iltaa Suomessa
Kieli: italia
Budjetti: kengännauhoja…

 Johdanto2020_primary

Pseudonyymejä ja aliaksia… salanimien maestro Aristide Massaccesi tunnetaan parhaiten aliaksestaan Joe D’Amato, mutta juuri tämän post-apokalyptisen Mad Max -rip-offin ja geneerisen genren ryöstöviljelyn mies ohjasi kuitenkin salanimellä Kevin Mancuso. Post-apokalyptiset teemat nousivat hetkeksi suureen huumaan 70-luvun lopussa, kun George Millerin ohjaamat ja Mel Gibsonin tähdittämät elokuvat Mad Max (1979) ja sen jatko-osa The Road Warrior [Mad Max 2] (1981) osoittautuivat sekä kiintoisiksi elokuviksi että myös yleisöä imeviksi kaupallisiksi menestyksiksi. Anno 2020 – I gladiatori del futuro:n on kynäillyt pääosin toinen salanimien taakse jättäytynyt ohjaaja/näyttelijä/käsikirjoittaja Luigi Montefiori, joka nimellä George Eastman on käsikirjoittanut ja näytellyt lukuisissa spagettimaan elokuvissa ja kunnostautunut erityisesti Massaccesin  tuotannoissa – määrällisesti enempi kuin laadullisesti. Massacesi tunnetaan nimenomaan parhaiten eksploitaation ja pornon saralta ja kyllä seikka näkyy myös Anno 2020 – I gladiatori del futuro:ssa. Paljasta pintaa on helpompi, halvempi ja nopeampi toteuttaa kuin kunnollisia efektejä, mutta myös elokuvaan valitut teemat noudattelevat vain futuristiseen miljööseen siirrettyjä eksploitaatioviihteen kaavoja. Mutta sitähän tämä tietenkin totta vieköön onkin – eksploitaatioviihdettä. Post-apokalyptisten elokuvien trendi ehkä käynnistyi muualla mm. John Carpenterin ja George Millerin voimin, mutta Italiassa tähän trendiin tartuttiin oikein niskavilloista kiinni pitäen ja laitettiin hihat heilumaan ja pian markkinoilla tulvehti alan teoksia [leikkisästi näitä kutsutaan nimellä Maxsploitaatio!]. Kauhumaestro Lucio Fulci teki 1984 elokuvan I guerrieri dell’anno 2072 [The New Gladiators], poliisijännäreistä tuttu Enzo G.Castellari polkaisi 1982 ulos elokuvan 1990: I guerrieri del Bronx [1990: The Bronx Warriors] ja heti perään 1983 elokuvan I nuovi barbari [The New Barbarians], salanimellä työskennellyt giallo-elokuvien spesialisti Sergio Martino pamautti 1983 elokuvan 2019 – Dopo la caduta di New York [2019: After the Fall of New York], myös salanimellä ohjannut ja kannibaalielokuvilla kuvotusta aiemmin herättänyt Ruggero Deodato antautui tekemään vuonna 1983 elokuvan I predatori di Atlantide [The Raiders of Atlantis], David Worth ohjasi ilman käsikirjoitusta Italiassa kuvatun, mutta amerikkalaisilla näyttelijöillä kansoitetun Warrior of the Lost World -elokuvan 1983, Bruno Mattei ja Claudio Fragasso tekivät 1984 elokuvan Rats – Notte di terrore [Rats – Night of Terror] ja tuntemattomimpana näistä nimistä Giuliano Carnimeo teki 1983 kuitenkin näistä parhaimpiin kuuluvan elokuvan Il giustiziere della strada [The Exterminators of the Year 3000]. Eikä tässä vielä kaikki, mutta arvatenkin lukijalle muotoutuu kuva asiasta!

Juonitiivistelmä

Pieni joukkio (viisi ukkoa) kovapintaisia ydinsodan jälkeisen maailman selviytyjiä piiskaa oikeutta kelvottomiin renttuihin. Halakron (Peter Hooten) eroaa joukkiosta tavattuaan kuvankauniin Maidan (kuvankaunis Sabrina Siani) ja lähtee rakentamaan uutta huomista Maidan kanssa. Samassa yhteydessä ryhmästä potkitaan pois Catch Dog (Daniel Stephen), joka kuitenkin jää kantamaan kaunaa vanhalle ryhmälleen. Myöhemmin Catch Dog tekee paluun ja tämän kanssa liittoutunut fasistien ryhmä lopulta päästää Halakronin päiviltä. Muu ryhmä kuulee vanhan ystävänsä kohtalon ja lähtee kosto- ja pelastusretkelle vapauttamaan fasistien ikeestä tukun orjuutettuja ihmisiä. Johtajanaan Nisus (Al Cliver) kovanaamat liittoutuvat itse paikallisten intiaanien kanssa ja iskevät kovaa fasistien leiriin.

Kommentit

Umpihölmö juoni on melkoista tilkkutäkkiä … elokuva tekeekin varmaan jonkin sortin kyseenalaisen ennätyksen varastaessaan kaiken mahdollisen muista genren elokuvista, mutta ei edes tyydy tähän vaan lähtee ryöstöretkelle myös vähän sivummalle. Esimerkkinä vaikkapa Michael Ciminon The Deer Hunter (1978) muutamaa vuotta aiemmin. Käsikirjoituksen laatimisessa pitäisi kieli pitää tarkasti keskellä suuta, että ryöstetyt palaset loksahtaisivat edes säälittävästi toisiinsa. Tällä kertaa jossain se kieli on käynyt, mutta ei keskellä suuta kylläkään. Pajavasaralla palaset on tässä elokuvassa kiinnitetty toisiinsa.

Sinällään tulevaisuuden katoaminen ydinsodan tuuliin tarjoilisi herkullisia mahdollisuuksia tutkailla paitsi kokonaisia yhteisöjä, mutta myös yksilöitä näiden pyrkiessä päättämään haluavatko he itselleen ja jälkeläisilleen paremman tulevaisuuden vai antautuvatko apatiaan ja päästävät sisäisen ilkiönsä irti. Massaccesi ei paljoa piittaa tällaisista jutuista vaan keskittyy lukuisiin – lopulta kuitenkin melko maltillisiin – raiskauskohtauksiin, machoiluun lihasten esittelemisestä niiden käyttämiseen ja tahatonta tirskuntaa aikaansaaviin tappelukohtauksiin. Paitsi että merkittävä osa elokuvan kokonaiskestosta kuluu erinäisessä kohkaamisessa paikasta toiseen joko jalan, juosten, hevosilla, motskareilla tai nelipyöräisillä. Siirtyilyssä on onneksi hyvätkin puolensa: karmea dialogi ja umpitönkkö näytteleminen on näissä tilanteissa vähemmän tärkeässä roolissa. Suorastaan hämmentää, että lopulliseen elokuvaan on saatu näinkin paljon vakavailmeisiä otoksia, sillä kyllä näyttelijöidenkin on väkisinkin pitänyt ymmärtää, että tässä projektissa kaavitaan laarin pohjalta viimeisiä kuivakoita siemeniä. Elokuva rohkenee pariin mielenkiintoiseen yllätyskäänteeseen, mutta mitään varsinaisesti omaperäistä siitä on turha hakea.

Elokuva kulkee kaikesta huolimatta ihan kelvolla tempolla. Kuvakulmissa on letkeyttä ja rohkeutta eikä elokuvan leikkauksessakaan pahasti haukuttavaa ole. Ajalliset siirtymät jäävät tosin epäselviksi ja ajankulku muutoinkin on jätetty vähemmälle huomiolle lopullisessa tarinassa. Massaccesi ei juurikaan ole elokuvassa näyttelijöitä sen ihmeemmin ohjannut ja varsinkin pienempien sivuosien parissa seisoskelevat näyttelijät laittavat väkisinkin tahattoman hymyn huulille. Aivan minimaalisella budjetilla ja hurjalla vauhdilla tempaistu elokuva kärsii paljon surkeista efekteistään ja lavastuksista, mutta machoilukohtaukset ja aivan päättömät päristelytaistelukohtaukset motskareilla ja ilman ovat siitäkin huolimatta kelpo viihdettä ja varsin nautittavaa seurattavaa. Näyttelijöistä ei paljoa hyvää sanottavaa ole. Donald O’Brienin sivurooli fasistien johtajana on kerrassaan loistava kaikessa tahallisessa stereotyyppisyydessään, mutta itse gladiaattoriviisikon ilmeet ja eleet pysyvät oikeastaan koko elokuvan ajan viidessä esiohjelmoidussa machoiluasennossa, mikä on vähän sääli, sillä pienellä panostuksella elokuvan yleisilme olisi selvästi parantunut. Naispääosaa näyttelevä kaunokainen Sabrina Siani ehti näytellä peräti kuudessa vuonna 1982 ilmestyneessä elokuvassa eikä nyt aivan huonosti pärjää tässäkään tuotoksessa. Harmillisesti kuitenkin pääjoukkion äijästelyä heikentää suhteellisen tavanomainen ruumiillinen olemus eikä muhkeita lihaksia elokuvassa tarvitse paljoa katsella – eihän tämä mikään miekka ja sandaali -tyylilajin edustaja sentään olekaan!

divider_10

Yhteenveto

Suhteellisen sujuvasti filmille kakaistua rip-off -viihdettä ydintuhon jälkeisestä maailmasta superpienellä budjetilla, joka harmillisesti näkyy kaikessa. ”Leikkaa ja liimaa” -periaatteella muista genren elokuvista (ja vähän muualtakin) varastetut kohtaukset kostautuvat lopulta siinä, että Anno 2020 – I gladiatori del futuro:sta puuttuu ryhtiä, voimaa, uskottavuutta, älyä ja mielikuvitusta ollakseen vakavasti otettava itsenäinen teos. Post-apokalyptisen italosyklin joukkoon kuuluva elokuva on siltikin vähintäänkin huvittavaa viihdettä – vaikka huvitus olisi kuinka tahatonta. Todellinen herkkupala kaikille roskaelokuvien ystäville vaikkei toki olekaan Italian post-apokalyptisen syklin parhaimmistoa.

3/10