Ohjaus:  Douglas Hickox, Eugène Lourié
Käsikirjoitus: Robert Abel, Allen Adler, Eugène Lourié, Daniel James
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Arvioidun version pituus: 80 min. 
Arvioitu: 2012
Ensi-ilta Suomessa: ei ensi-iltaa Suomessa 
Kieli: englanti
Budjetti: ei tiedossa, mutta erittäin vähäinen

JOHDANTO

Viherpiipertäjät. Nuo inhat kuikelot ituhipit, jotka yrittävät vain kasvattaa verotaakkaa ja rajoittaa kulutusta. Noh … Greenpeacen ensimmäisiä todella merkittäviä onnistumisia oli ns. Lontoon sopimus, jolla maailman ydinvallat sitoutettiin hoitamaan satojen ydinreaktoriensa jätteet jollakin muulla tavalla kuin upottamalla mereen. Sopimus astui voimaan 15 vuoden aktivismin jälkeen 1993. Siis noin 40 vuoden ajan maailman kaikki ydinmahdit ehtivät kipata käytännössä kaiken radioaktiivisen jätteensä joko sellaisenaan tai lyijysarkofageissa mereen. Yksikään mahdeista ei tietenkään ole vaivautunut pitämään kirjaa siitä, mihin tuli dumpattua ja mitä tuli dumpattua ja milloinka mainittu dumppaus suoritettiin. Kansalaiset globaalisti tiesivät kyllä asiasta, mutta olisihan se eri kenkkua, jos töpselistä ei saisi sähköä. Ekokatastrofielokuvien lajityyppi muhi ja kyti jo vahvana 50-luvulla ja vaikka aihetta vakavasti lähestyviä elokuvia saatiinkin vielä odottaa hyvä tovi, tematiikka sinällään nousee vahvasti esille jo tässäkin elokuvassa heijastellen ihmisten kasvavaa kiinnostusta aiheesta ja erityisesti hyödyntäen aihepiiristä punnertavia pelkoja.

JUONISYNOPSIS

Maailman nousevien ydinasemahtien asetestaukset Tyynellä valtamerellä 1940- ja 1950-luvulla laskevat ilmakehään mittavia radioaktiivisia päästöjä, mutta syvyyksiin dumpatut ydinjätteet tekevät saman merenpohjalle. Eristyksissä asustelleen dinosauruslajin edustaja imaisee itseensä kelpo annoksen radiumia ja olennon normaali elonkierto häiriintyy. Olento lähtee vaeltamaan hakeakseen kuolinpaikkaa … jokea, jossa on aikanaan syntynyt. Pahaksi onneksi tuon joen nimi on Thames ja sen rannalla asuu melkoisesti porukkaa…

KOMMENTIT

Douglas Hickoxin ja Eugène Lourién elokuva on käytännössä hyvin pitkälti suora uudelleenfilmatisointi Eugène Lourién ohjaamasta ylivertaisesta aikansa hittielokuvasta The Beast From 20,000 Fathoms (1953). Halvalla tehdyn uudelleenlämmityksen tekemisen syitä voi vain arvailla, mutta lopputulema on jopa omaan aikaansa suhteututtuna varsin kökkö. Ihmisten kasvava huoli ympäristön saastumisesta oli jo tuolloin läsnä ja elokuva on suora reaktiivinen ilmiö niille ihmisille, joiden mielestä jatkuva meren saastuttaminen ja kymmenet atolleilla tehdyt ydinkokeet eivät voi olla ainakaan hyväksi ympäristölle. Ehta ekokatastrofielokuvan motiivi siis ja peräti varhainen lajityypin  prototyyppinen edustaja.

Ohjaajaparivaljakon elokuvan alkutunti on lämmittävän toimivaa tieteisdraamaa tutkijoiden ja sotilaiden selvitellessä ja tutkiessa todistusaineistoa ja arpoessa soveltuvia keinoja uhan tehokkaaseen torjuntaan. Lopun kolmevarttinen Lontoon tuhoaminen sitä vastoin on vain tylsää Ishirô Hondan elokuvan Gojira (Godzilla, 1954) imitaatiota (joka siis se puolestaan oli japanilaisten oma uudelleenfilmatisointi Lourién aiemmasta elokuvasta The Beast From 20,000 Fathoms (1953)). Ympäri mennään yhteen tullaan. Hondan elokuvassa päreiksi pannaan Tokio, mutta tämä aikansa efektitekniikan valioyksilö murskaa samalla liskontassujensa alle Behemoth The Sea Monster-elokuvan visuaalisuuden jättäen jälkeensä vain märän läiskän. Keskinkertaiset stop-motion -efektit ja pienoismallien tuhoamiset (sama auto tallotaan jopa kolmasti!) seuraavat toinen toistaan pitkälti yli puolituntia ja radioaktiivisen ”Behemoth”-hirviön ”säteilykin” saa aikaiseksi lähinnä myötähäpeän tunnetta ja tahatonta huonouden hihitystä. Ohjaajat ovat sentään ymmärtäneet oikein kohdeyleisönsä ja kaikenlainen romanttinen ja melankolinen ihmissuhdehässäkkä loistaa poissaolollaan – onneksi!

YHTEENVETO

50-luvun lopun uudelleenfilmatisointi tekijöiden omasta aiemmasta hirviöelokuvasta vaihtaa alkuperäisestä vain juonen moottorin ja sekin tulee lainattua suoraan Japanista. Kehnojen efektien turmelema elokuva pysyttelee jopa mielenkiintoisena tieteiselokuvana murean dialogin ja onnistuneiden kohtausten ansiosta aina siihen saakka kunnes varsinaiseen efektisoppaan saakka päästään elokuvan lähestyessä loppuaan. Mielenkiintoisesti ekokatastrofielokuvana kuitenkin tämän pienen lajityypin varhaisimpia edustajia.

 3/10.