Curse of the Undead (1959)

Ohjaus: Edward Dein
Tuotantomaa: USA
Käsikirjoitus: Edward Dein, Mildred Dein
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevityksessä
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 79 minuuttia
Arvioitu: 2012

JOHDANTO

Kauhun ja westernin ristisiitos on pysytellyt pienenä marginaalilajityyppinä tasaisesti 1920-luvulta lähtien. Edward Deinin Curse of the Undead päivittää tiettävästi ensimmäisenä vampyyrin osaksi villin lännen ympäristöä. Loppujen lopuksi hypähdys luonnollisesta yliluonnollisen puolelle on varsin mitätön, kun mietitään vaikkapa ikonista yksinäistä pyssysankaria, joka kiertää syrjäseutujen villejä pikku kaupunkeja. Kiertämisen voi tehdä yölläkin ja papusäilykkeiden syömisen voi vaihtaa vallan mainiosti verenimemiseen. Dein ottaa elokuvansa vampyyrin kanssa raikkaita vapauksia ja heittää romukoppaan tuotantostudionsa Universalin omat aiempien vuosikymmenten aikana Draculan hahmon ympärille kehittämät vampyyrikliseet saadakseen tarinaansa enemmän maanläheistä tuntumaa.

JUONITIIVISTELMÄ

Karjatilaa pitävän Carterin perheen ahdinko kasvaa kohisten, kun naapuriranchin omistaja yrittää kovanaamapolitiikalla pakottaa perheen myymään tilansa laajentaakseen omaansa. Kaupungin sheriffi on voimaton uhittelun edessä ja viimein uhatun ranchin miesväen kuolemien jälkeen ranchin uhmakas Dolores päättää palkata palkkatappajan hoitamaan naapurinsa. Palkkatappaja Drake joutuu pian napit vastakkain ei pelkästään kohteensa vaan myös paikallisen papin Danin kanssa, joka aavistaa palkkatappajassa jotakin epätavallista.

KOMMENTIT

Curse of the Undead kirkuu koko olemuksellaan b-elokuvan tuotantoarvoja, mutta kaikesta huolimatta elokuvan tekijät ovat pystyneet pitämään tuotannon rajat mielissään kaiken aikaa. Lopputuloksena elokuva on hillitty ja hyvin tarkasti rakentuva kokonaisuus, jossa mitään ei ole haaskattu ja jok’ikinen otos ja kohtaus nivoutuu tarinan osaksi. Vampyyrihahmon tarkentuminen elokuvan edetessä yllättää monipuolisuudellaan ja tyypillisestä hirviöelokuvasta poiketen tekijät luotaavat varsin tarkkasilmäisesti myös vampyyrin sosiaalista asemaa ja ihmisten kanssa rakentuvia kytköksiä. Elokuvan vampyyrin traagisuudesta kumpuava inhimillisyys rinnastuu vaivatta uuden vuosituhannen valtavirtayleisölle suunnattuja vampyyridraamaelokuvia ja -tv-sarjoja vasten. Kiehtovaa sikäli, kun ottaa huomioon, että aikakauden klassinen hirviö peilattiin pääsääntöisesti aina automaattisesti pahuuden voimien kätyriksi. Tätä taustaa vasten on helppo uskoa, että elokuva on ollut omana aikanaan varsin outo lintu. Käsikirjoitukseltaan kekseliäs ja näppärä tarina juoksee lyhyen kestonsa helposti ja saksalaiselle ekspressionismille kumartavat kauhukohtaukset syventyvät oivallisen toimivan ääniraidan kautta.

YHTEENVETO

Vampyyrimytologian ainekset westerniin sekoittava hillitty kauhuelokuva on parhaimmillaan rakentaessaan mysteerisen vampyyripyssysankarin tarinan ympärille inhimillisen tragedian auraa. Kauhukuvastoltaan elokuva on kuitenkin varsin kesy ja rauhallinen – vaikkakin rakentaa asetelmansa huolellisella pieteetillä. Teatraaliset maneerit ja westerneille tyypilliset asetelmat istuvat yllättävän hyvin rinnakkain kauhukohtausten kanssa ja kaiken kaikkiaan kokonaisuus on varsin hyvin toimiva paketti. Eihän tämä mikään genreklassikko ole westerneissä sen enempää kuin kauhussakaan, mutta kiintoisa ja toimiva hybridi kuitenkin ja onhan siinä ilmeisestikin nyt sentään elävien kuvien ihka ensimmäinen vampyyricowboy!

6/10

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s