Avainsana: director

Uwe Boll

Uwe Boll on saksalainen ohjaaja ja tuottaja. Kirjallisuuden tohtori päätti siirtyä elokuva-alalle 1990-luvun alussa aloittaen kammottavan surkeilla elokuvaviritelmillä. Jostain oudosta syystä Bollille kuitenkin avautui mahdollisuuksia päästä tekemään elokuvia myös kansainvälisille areenoille ihan oikeiden näyttelijöiden kanssa: Sanctimony (2000), Blackwoods (2001), Heart of America (2002), House of the Dead (2003), Alone in the Dark (2005), BloodRayne (2005), jotka kaikki järjestäen osoittautuivat hyvin huonoiksi elokuviksi, mutta joiden räikeä kaupallisuus onnistui kuitenkin pitämään ohjaajan mukana bisneksessä. Hyvin pian Boll oli profiloitunut tekemään surkeita elokuvajäljitelmiä menestyneistä tietokonepeleistä ja vaikka väliin mahtuu joitakin ihan kelvollisiakin elokuvia (Tunnel Rats (2008), Stoic (2009), Rampage (2009), The Age of Greed (2013)), valtaosa Bollin elokuvista on vain erittäin huonoja. Boll kuitenkin on onnistunut pysymään pinnalla elokuvamaailmassa ja edelleen kykenee hankkimaan elokuviinsa jopa nimekkäitäkin tähtiä, joten ainakin elokuvaviritelmien tuotannollisessa puolessa Boll on onnistunut. Kaikista oudointa on, että Boll todella pitää itseään elokuva-alan nerona (hänen omat sanansa hänen haastattelustaan)!

Uwe Boll tässä blogissa:

Uwe Boll is a producer and director from Germany. A doctor of literature who turned his interests towards the world of movies in the early 1990’s and has become known as one of the worst film directors of all time. He started with truly awful German films and for some odd reason he was then given several chances to produce and direct actual films with actual professional actors and with actual budgets: Sanctimony (2000), Blackwoods (2001), Heart of America (2002), House of the Dead (2003), Alone in the Dark (2005) and BloodRayne (2005). All of them were sprayed with adequate glitter to cover up the fact that these were truly God-awful films. But films that nevertheless were commercially viable enterprises keeping Boll afloat in the movie industry. Quite soon Boll was profiled into a film hack making awful garbage out of successful computer game franchises. Even though Boll has managed to churn out some adequate movies (Tunnel Rats (2008), Stoic (2009), Rampage (2009), The Age of Greed (2013)), the bulk of his output fills the bottoms of the barrels of celluloid trash. Nevertheless Boll has managed to stay in the business and even today (2024) has been able to secure pretty important actors to ’act’ in his films so at least he is fairly seasoned as a producer. The really odd thing about Boll is that he actually thinks he is a genius film maker (his words from his own interview)!

Uwe Boll in this blog:

  • Movie review (in Finnish only): Apocalypse Z (Luca Boni, Marco Ristori, 2013)
  • Movie review (in Finnish only): BloodRayne (Uwe Boll, 2005)
  • Movie review (in Finnish only): House of the Dead (Uwe Boll, 2003)

Mikael Salomon

Mikael Salomon on tanskalainen ohjaaja, tuottaja ja kuvaaja. Salomon ehti pitkän uran kuvaajana 1960-luvulta 1990-luvun alkuun saakka kulminoituen aika isoihinkin projekteihin: James Cameronin The Abyss (1989)[x], Frank Marshallin Arachnophobia (1990) ja Ron Howardin Backdraft (1991) sekä Far and Away (1992). Sittemmin Salomon alkoi saada ohjaustöitäkin. Hänen ensimmäinen elokuvansa A Far Off Place (1993) ei oikein täysin onnistunut johtuen paljolti vaikeasta tuotannosta. Seuraavassa elokuvassaan Hard Rain (1998) Salomon sai aika nimekkäitä näyttelijöitä ohjattavakseen (Morgan Freeman, Christin Slater, Minnie Driver, Randy Quaid, Dann Florek, Betty White…), mutta elokuvan kallis 70 miljoonan dollarin tuotanto kostautui eikä se saavuttanut kummoistakaan menestystä lippuluukuilla. Sen jälkeen Salomon keskittyi varsin pitkään ohjaamaan televisiosarjojen jaksoja. On hän sentään päässyt myös elokuvien tekoonkin kiinni televisiotuotantojen ohessa: tieteisjännäri The Planet of the Future (2010) itsensä Sean Beanin tähdittämänä, rikosdraama Who is Clark Rockefeller? (2010), mysteeridraama Natalee Holloway (2009), toimintajännäri Freezer (2014) ja raiskaus/kostoelokuva Big Driver (2014).

Mikael Salomon tässä blogissa:

  • Elokuva-arviot: Big Driver (Mikael Salomon, 2014)

Mikael Salomon is a cinematographer, producer and director from Denmark. His work as a cinematographer spanned three decades from the early 1960’s to early 1990’s culminating in such pivotal films as James Cameron’s The Abyss (1989)[x], Frank Marshall’s Arachnophobia (1990), Ron Howard’s Backdraft (1991) and Far and Away (1992). Then he started to gain gigs as a director and Salomon’s first film was an adventure drama A Far Off Place (1993) which was a plagued production and wasn’t that well received initially. His second film, a $70 million dollar crime thriller production, Hard Rain (1998) despite it’s cast with some famous names in it (Morgan Freeman, Christian Slater, Randy Quaid, Betty White, Minnie Driver…). didn’t succeed well in the box office. Salomon was then pushed into directing television series episodes (of which he has quite a resume) and has returned to film only occasionally: science fiction thriller The Planet of the Future (2010) starred by Sean Bean, crime drama Who is Clark Rockefeller? (2010), mystery drama Natalee Holloway (2009), action thriller Freezer (2014) and rape/revenge film Big Driver (2014).

Mikael Salomon in this blog:

  • Movie review (in Finnish only): Big Driver (Mikael Salomon, 2014)

Paco Plaza

Paco Plaza on espanjalainen ohjaaja ja käsikirjoittaja. Plaza on tullut tunnetuksi erityisesti jännitys-, ja kauhuelokuvien ohjauksistaan, joista ilahduttavan moni on saanut kansainvälistä huomiota ja päätynyt kansainväliseen levitykseen. Plazan yhteistyö espanjalaisen ohjaajakollegan Jaume Balagueron kanssa tuotti yhteisohjauksen [REC] (2007)[x], jonka vimmainen intensiteetti ravisteli jo silloin elähtämään päässyttä found footage -tyyppistä kauhukerrontaa. Elokuva oli siinä määrin rajoja rikkova, että se sai peräti kolme jatko-osaa, joista Plaza ohjasi Balagueron kanssa yhden [REC] 2 (2009)[x] ja yksinään toisen [REC] 3: Genesis (2012). Kauhukerronta ei toki ollut miehelle vierasta, sillä jo ennen REC-elokuvien kansainvälistä huomiota Plazan elokuvat olivat herättäneet kiinnostusta kauhuelokuvista kiinnostuneiden keskuudessa (ihmissusielokuva Romasanta (2004) päärooleissan Elsa Pataky ja Julian Sands, Ramsey Campbellin kauhutarinaan pohjautuva kauhujännäri El segundo nombre (2002) sekä kauhukomedia Cuento de navidad (2005), joka oli yksi osa espanjalaisten modernien kauhuelokuvataitajien kuuden itsenäisen elokuvan elokuvasarjasta (Películas para no dormir). Plaza on jatkanut pääosin uraansa Espanjasta käsin ja onnistunutkin tekemään suoranaisia genrehittejä (kuten hyytävän onnistunut kauhumysteeri Verónica (2017), pätevä rikosjännäri Quien a hierro mata [Eye for an eye] (2019), kauhumysteeri La abuela (2021) sekä Netflixin tuottama kauhumysteeri Hermana muerte (2023)). Näistä varsin monessa Plaza on ollut mukana myös käsikirjoittajana.

Paco Plaza tässä blogissa:

  • Elokuva-arviot: [REC]3: Genesis (Pazo Plaza, 2012)
  • Elokuvajulisteet ja valokuvat: [REC] (Jaume Balaguero, Paco Plaza, 2007)
  • Elokuvajulisteet ja valokuvat: [REC] 2 (Jaume Balaguero, Paco Plaza, 2009)

Paco Plaza is a director and screen writer from Spain. Plaza is especially known for his work inside the horror film genre and hasn’t made many forays outside of it excluding a few jabs into the thriller genre. Quite many of his directorial efforts have also seen international distribution and success even. His collaboration with fellow Spanish director Jaume Balaguero resulted in probably his best known work they kindled new fire into the stale found footage horror genre with their intense zombie film [REC][x](2007). That proved such a success that it spawned three sequels. Of those sequels Plaza directed [REC] 2 [x] with Balaguero and [REC] 3: Genesis by himself. These horror movies weren’t, though, his first jabs within the genre and seasoned horror film veterans probably remember such films as his werewolf horror Romasanta (2004) starring Elsa Pataky and Julian Sands, Ramsey Campbell -inspired horror thriller El segundo nomber (2002) and his horror comedy film Cuento de navidad (2005) which was part of a six-film collaboration between six different modern Spanish horror film directors (Películas para no dormir). Plaza has continued his career mainly in Spain and has succeeded in creating riveting and intense films that have enjoyed international distribution (such as quite intense horror mystery Verónica (2017), decent crime thriller Quien a hierro mata [Eye for an eye](2019) starring Luis Tosar, horror mystery La abuela (2021) and Netflix funded horror mystery Hermana muerte (2023)). In may of these, Plaza has also been the screen writer.

Paco Plaza in this blog:

  • Movie review (in Finnish only): [REC]3: Genesis (Pazo Plaza, 2012)
  • Posters and still photographs: [REC] (Jaume Balaguero, Paco Plaza, 2007)
  • Posters and still photographs: [REC] 2 (Jaume Balaguero, Paco Plaza, 2009)

Alex Garland

Alex Garland on brittiläinen kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Garland nousi elokuvamaailman tietoisuuteen ensin kirjoittamansa kirjan elokuvasovituksesta (Danny Boylen The Beach (1996), jota tähdittivät monet eturivin tähdet) ja piakkoin sen jälkeen käsikirjoituksistaan ohjaaja Danny Boylen elokuviin 28 Days Later (2002)[x] ja Sunshine (2007). Käsikirjoitusten lisäksi Garland pääsi sittemmin myös ohjaajan pallille ja hänen esikoisteoksensa ohjaajana oli hänen itse käsikirjoittamansa erinomaisen kiehtova ja monipuolinen tieteiselokuva Ex Machina (2014)[x] päänäyttelijöinään Alicia Vikander, Domhnall Gleeson ja Oscar Isaac. Sitä seurasi pian niin ikään kiehtova ja monipuolinen tieteiselokuva Annihilation (2018), jossa päärooleissa jo varsin isoja nimiä: Natalie Portman, Jennifer Jason Leigh, Tessa Thompson. Pienemmän mittakaavan kauhudraaman Men (2022) jälkeen Garland oli puikoissa isossa, yli 50 miljoonan dollarin tuotannossa, ohjatessaan dystopiatrillerielokuvan Civil War (2024). Garland on osoittanut kykynsä sekä kynän että kameran takana ja odottaa sopii, että tieteiselokuvan ystävät kuulevat hänestä vielä paljon!

Alex Garland tässä blogissa:

Alex Garland is an author, screenwriter and director from the United Kingdom. He first rose into the radar of international film audiences after being the author behind director Danny Boyle’s hit movie The Beach (1996) and remained on that aforementioned radar after being the screenwriter behind Boyle’s subsequent hit films 28 Days Later (2002)[x] and Sunshine (2007). Soon enough Garland made his directorial debut (which he also wrote) with an exquisite science fiction thriller Ex Machina (2014)[x] with leading roles cast to Alicia Vikander, Domhnall Gleeson and Oscar Isaac. In 2018 he directed another science fiction thriller after his own screenwriting in Annihilation – this time the main cast was composed of quite big industry names with Natalie Portman, Jennifer Jason Leigh and Tessa Thompson. A smaller scale horror drama was next with Men (2022), but then he was assigned as the director in a whopping 50 million dollar budget dystopian thriller Civil War (2024). So far Garland has shown his talents behind both the pen and the camera and every science fiction film fan is bound to hear from him again!

Alex Garland in this blog:

  • Movie posters and photographs: Ex Machina (Alex Garland, 2014)
  • Movie posters and photographs: 28 Days Later (Danny Boyle, 2002)
  • Film reviews (in Finnish only): 28 Days Later (Danny Boyle, 2002)

Coralie Fargeat

Coralie Fargeat on ranskalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Vaikka Fargeat on jo pian 50 vuoden iässä, hänen esikoisohjauksensa Revenge ilmestyi vasta 2017. Revenge on voimakas, symboliikan värittämä feministinen kostoelokuva, joka teki syvän vaikutuksen yleisöihin myös kansainvälisesti. Toistaiseksi (tätä kirjoitettaessa on vuosi 2024) Fargeat ei ole vielä ilahduttanut meitä lisää elokuvien alalla.

Coralie Fargeat tässä blogissa:

  • Elokuva-arviot: Revenge (Coralie Fargeat, 2017)
  • Aulajulisteet ja valokuvat: Revenge (Coralie Fargeat, 2017)

Coralie Fargeat is a French director and screen writer. Even though she is almost fifty years old, her directorial debut Revenge came about in 2017. But it is a powerful rape-revenge film with a feminist touch and ripe with symbolism and was exceedingly well received all over the world. So far (it is 2024 at the time of this writing) she hasn’t graced us with more films but the word is that we’ll soon hear from her again…

Coralie Fargeat in this blog:

  • Movie reviews (in Finnish only): Revenge (Coralie Fargeat, 2017)
  • Posters, lobby cards and photographs: Revenge (Coralie Fargeat, 2017)

Corey Yuen

Corey Yuen on hongkongilainen näyttelijä, koreografi ja ohjaaja. Yuen opiskeli yhtä aikaa hyvien ystäviensä Jackie Chanin, Sammo Hungin ja Yuen Biaon kanssa Pekingissä ja päätyi pian toimimaan ekstrana lukuisissa Hong Kongin toimintaelokuvan kultakauden elokuvassa. Siitä oli lyhyt matka tekemään stuntteja ja edelleen lyhyt hyppäys stunt-koordinaattoriksi ja koreografiksi. Sen lisäksi Yuen aloitti ohjaajana jo 1980 ohjatessaan yhdessä See-Yuen Ng:n ja Sammo Hungin kanssa Bruce Leen tähdittämän rikoselokuvan Game of Death 2 (1980) ja varsin pian seurasi perässä Hiroyuki Sanadan tähdittämä ninjaelokuvien klassikko Long zhi ren zhe [Ninja in the Dragon’s Den] (1982). 1985 seurasi Jean-Claude van Dammen ja Kurt McKinneyn tähdittämä No Retreat No Surrender (1985) ja ohjaustöitä onkin sitten riittänyt melkein elokuva vuodessa tahdilla aina Yuenin eläköitymiseen (2000-luvun puolivälin tienoilla) asti. Yuen työskenteli pääosin Hong Kong -elokuvien parissa, mutta oli tekemässä elokuvia myös Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Euroopassa hän oli toisena ohjaajana ohjaamassa Jason Stathamin tähdittämää toimintaelokuvaa The Transporter (2002)[x] ja sen jatko-osassa, Olivier Megatonin ohjaamassa elokuvassa Transporter 3 (2008)[x] Yuen oli koreografina. Lisäksi Yuen oli tekemässä elokuvasarjan toistakin osaa, Louis Leterrierin Transporter 2 (2005)[x] ,koreografina. Yuen oli mukana myös Yhdysvalloissa tienavaajana oli näyttelijän Jet Lin nousu suosioon vuosituhannen vaihteen tienoilla ja Yuen oli mukana koregorafina peräti kuudessa Jet Lin tähdittämässä elokuvassa (Andrzej Bartkowiakin Romeo Must Die (2000), Chris Nahonin Kiss of the Dragon (2001), James Wongin The One (2001), Andrzej Bartkowiakin Cradle 2 the Grave (2003), Philip G. Atwellin War (2007) ja Sylvester Stallonen The Expendables (2010)). Yuen oli ohjannut Jet Lin tähdittämiä elokuvia myös Hong Kongissa ennen Lin kansainvälistä tähteyttä (mm. elokuvat Fong Sai-yuk [The Legend] (1993) jatko-osineen, The Bodyguard from Beijing (1994), The New Legend of Shaolin (1994) ja My Father Is a Hero (1995)).

Corey Yuen tässä blogissa:

Corey Yuen is an actor from Hong Kong. He studied in Beijing alongside with his good friends Jackie Chan, Sammo Hung and Yuen Biao all of whom became legends in the Hong Kong action movie’s Golden Era. Yuen soon found himself acting as an extra in Hong Kong action movies. Next he was elevated to making stunts and then choreographing Martial Arts action sequences and eventually became a director as well. He did acting roles (almost exclusively in minor supporting roles), stunts, stunt choreography, and directing up until his retirement in around the middle of the 2000’s. His directing debut was with See-Yuen Ng and Sammo Hung directing Bruce Lee in the crime film Game of Death 2 (1980) quickly followed by the classic Ninja-film Long zhi ren zhe [Ninja in the Dragon’s Den] (1982) starring Hiroyuki Sanada and soon saw the light of day No Retreat No Surrender (1985) that was the acting debut of Jean-Claude van Damme. Since then Yuen was involved in directorial duties directing almost a movie per year. Most of his films were Hong Kong -productions but he was involved in European and USA productions as well. In Europe he was the co-director of the action film The Transporter (2002), choreographer in it’s sequel, Louis Leterrier’s Transporter 2 (2005) and choreographer in Olivier Megaton’s Transporter 3 (2008). In the USA, he was involved in films that starred his good friend Jet Li (as a Martial Arts choreographer and action director in Andrzej Bartkowiak’s Romeo Must Die (2000), Chris Nahon’s Kiss of the Dragon (2001), James Wong’s The One (2001), Andrzej Bartkowiak’s Cradle 2 the Grave (2003), Philip G. Atwell’s War (2007) and Sylvester Stallone’s The Expendables (2010)). Yuen had already directed a number of Jet Li’s films in Hong Kong as well, including Fong Sai-yuk [The Legend] (1993) with it’s sequel, The Bodyguard from Beijing (1994), The New Legend of Shaolin (1994) and My Father Is a Hero (1995).

Corey Yuen in this blog:

Olivier Megaton

Olivier Megaton on ranskalainen elokuvaohjaaja. Megatonin ensimmäinen ohjaustyö on vähälle huomiolle jäänyt tieteisjännäri Exit (2000), jota seurasi niin ikään vähälle huomiolle jäänyt toimintajännäri La sirène rouge (2002). Huomiota alkoi tulla Megatonin saadessa ohjattavakseen Transporter-elokuvasarjan kolmannen elokuva Transporter 3 (2008) ja sen siivittämänä Megaton teki kansainvälisen läpimurtonsa jännärillään Colombiana (2011). Colombiana oli vielä ranskalainen tuotanto, mutta sen suosion jälkeen Megaton löysi itsensä Yhdysvalloista ja käteen lapattiin Hollywoodin ykkössarjan tähtikaartia, kun ohjattavaksi löytyi Taken-elokuvasarjan toinen ja kolmas elokuva Taken 2 (2012) ja Taken 3 (2014). Elokuvapuolella ykkösohjaana pallilla on sittemmin ollut hiljaisempaa, mutta oli Megaton mukana sentään apuohjaajana tekemässä Luc Bessonin jännäriä Anna (2019). Vuonna 2020 näki päivänvalon varsin onneton ja ponneton tieteiselokuvan ja rikosdraaman hybridi The Last Days of American Crime (2020).

Olivier Megaton tässä blogissa:

  • Elokuva-arviot: Anna (Luc Besson, 2019)
  • Aulajulisteet ja valokuvat: Transporter 3 (Olivier Megaton, 2008)
  • Aulajulisteet ja valokuvat: Colombiana (Olivier Megaton, 2011)

Olivier Megaton is a French director. His film debut, a rather competent science fiction thriller Exit (2000) was largely ignored and forgotten as was his second film, an action thriller La sirène rouge (2002). He started to receive some attention after directing the third instalment of the Transporter-movie franchise Transporter 3 (2008). His international breakthrough film followed soon in the form of the thriller Colombiana (2011). While Colombiana was still a French film, Megaton quickly found himself across the big pond as he was chosen to direct the Hollywood action franchise Taken’s second instalment Taken 2 (2012) and after it proved a success, then it’s sequel Taken 3 (2013). As a director he hasn’t had much activity since that; excepting a second unit director post in fellow Frenchman Luc Besson’s thriller Anna (2019). He did direct a sordid and ill-conceived science fiction and crime drama hybrid film The Last Days of American Crime in 2020 but we’re hoping he’ll do much better in the future.

Olivier Megaton in this blog:

  • Movie reviews (in Finnish only): Anna (Luc Besson, 2019)
  • Movie posters and stills: Transporter 3 (Olivier Megaton, 2008)
  • Movie posters and stills: Colombiana (Olivier Megaton, 2011)

Danny Boyle

Danny Boyle on brittiläinen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Boyle aloitti ohjaajana television puolella. Ensimmäinen varsinainen elokuvaohjaus oli erinomaisen onnistunut ja edelleen vaikuttava rikosjännäri Shallow Grave (1994). Boyle on tullut tunnetuksi laajemmille yleisöille lähinnä hänen draama- ja elämäkertaelokuvistaan, mutta tämän blogin kannalta kiinnostavien lajityyppien kohdallakin Boylen pitäisi olla tunnettu nimi. Vai mitä sanotte elokuvista 28 Days Later (2002), Sunshine (2007) ja Trance (2013)?

Danny Boyle tässä blogissa:

Danny Boyle is British director, screen writer and producer. While he started doing television productions, he made a serious impact with his film debut as director in the thrilling crime film Shallow Grave (1994). For wider audiences Boyle is probably most well known for his drama and biography films. Regarding the themes and interests of this particular blog, Boyle has also delivered. Or what say you when it comes to films like 28 Days Later (2002), Sunshine (2007) and Trance (2013)?

Danny Boyle in this blog:

Sammo Hung

Sammo Hung on hongkongilainen elokuva-alan monitoimimies. Kansainväliselle yleisölle Hung lienee parhaiten tunnettu yhteisistä projekteistaan Jackie Chanin ja Bruce Leen kanssa, mutta Kaakkois-Aasian markkinoilla Hung on tullut tutuksi laajoille yleisöille ihan ilman muitakin. Miehellä on uraa näyttelijänä jo 1960-alusta saakka. 1970-luvulla Hung oli mukana jos ja vaikka missä kamppailulajielokuvassa niin Hong Kongissa kuin muuallakin hänen kattavien kamppailulaji- ja akrobatiataitojensa vuoksi. Elokuvarooleja Hungilla on etupäässä Hong Kong -toimintaelokuvissa, mutta hän on toiminut myös ohjaajana, stunttina, stuntohjaajana, koreografina ja tuottajana.

Sammo Hung is a Hong Kong film industry’s Jack-of-All-Trades and a staple of HK-action cinema since the 1960’s. For western international audiences Hung is perhaps known mainly from his co-operation with Jackie Chan and Bruce Lee but in South East Asia he is quite well known on his own. He has been involved in dozens of key action and Martial Arts films produced during the Hong Kong action film’s golden era either as an actor, producer, stuntman, choreographer, stunt director, action director and director. However, as Hong Kong’s star in the industry has waned, Hung is still continuing strong. His acting career in films is now (2024 at the time of this writing) spanning over seven decades!

Jackie Chan

Jackie Chan on hongkongilainen näyttelijä, ohjaaja, stuntmies ja tuottaja. Chan on erityisen tunnettu tavaramerkiksi muodostuneesta tavasta yhdistellä slapstick-komediaa ja kamppailulajiakrobatiaa innovatiivisiin stuntteihin. Chan aloitti uransa elokuvien parissa jo 1960-luvulla lapsinäyttelijänä ja puolentoista sadan elokuvan jälkeen jatkaa edelleen alalla eläköitymisen asemesta. Chan teki pitkään elokuvarooleja vain Hong Kongin markkinoille tähdätyissä elokuvassa ja ensimmäiset yritykset kansainväliseen menestykseen 1980-luvun alussa olivat vain osittain menestyksekkäitä. Chan palasi takaisin Hong Kongin markkinoille ja tuon ajan elokuvat nostivat hänet yhdeksi Aasian keskeisiksi elokuvamaailman tekijöistä. Chan onnistui tekemään taloudellisesti merkittäviä hittejä toisensa perään yhdessä Sammo Hungin ja Corey Yuenin kanssa, jotka molemmat olivat Chanin kurssikavereita näyttelijäkoulusta. Valtaisan suosion saattelemana Chan yritti uudelleen kansainvälistä läpimurtoa Yhdysvaltain markkinoiden kautta ja onnistui viimein 1990-luvun puolivälissä. Chan kyllästyi kuitenkin pian yhdysvaltalaisstudioiden toimintatapoihin ja siirtyi takaisin Hong Kongiin 2000-luvun puolen välin jälkeen. Chan on jatkanut siitä saakka elokuvien tekemistä, mutta mukaan on tullut kiinalaisen rahan myötä myös aimo annos virallista Kiinaa myötäileviä poliittisia vivahteita samalla, kun itse mieskin on siirtynyt kommunistisen puolueen suojatiksi.

Jackie Chan tässä blogissa:

Jackie Chan is a Hong Kong actor, director, producer and stuntman. Chan is especially known for his unique style of combining slapstick-comedy and Martial Arts acrobatics with innovative stunts. Chan started his film career as a child actor in the early 1960’s and after appearing in over 150 films, he is still continuing work in the film industry instead of choosing retirement. Chan made movies in Hong Kong targeted for South East Asian markets mainly until he tried to make an international breakthrough in the early 1980’s. It didn’t quite work out as planned and Chan returned to Hong Kong where he churned out a small legion of commercially successful films together with his former student friends Sammo Hung and Corey Yuen and eventually becoming a major Asian superstar in the process. This success made Chan try an international breakthrough again through the U.S. markets and this time he succeeded becoming one of the most iconic action film stars in the entire world in the 1990’s. However, Chan was not happy working within the U.S. studio system and eventually shifted again back to Hong Kong in the mid-2000’s. He has continued making movies but with a clear shift to films with not-so-subtle pro-China political messages (propaganda even) followed by him becoming a protegee of the China’s communist party parroting Beijing’s ideology and anti-Taiwanese stance.

Jackie Chan in this blog: