The Living and the Dead (2006)

Ohjaus: Simon Rumley
Tuotantomaa: Iso-Britannia
Käsikirjoitus: Simon Rumley
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevityksessä
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 79 minuuttia
Arvioitu: 2010
Budjetti: £650.000

Johdanto
Pitkälti kolmella näyttelijällä muutamassa huoneessa näytelty tragedia on vaikuttava. Elokuvan kahta aikajanaa lomittava kerronta toimii poikkeuksellisen nerokkaasti ohjaajan onnistuessa käyttämään varsin vaikeita ns. ”match cut” -leikkauksia aikajanojen yhdistämisessä luontevasti. Elokuvan poikkeavat leikkaukset, objektien ja värien merkityksen korostaminen ja kerronnan temmon äkilliset muutokset kielivät tekijöiden halusta kiinnittää huomiota myös elokuvan muotokieleen ja muotokielen kautta muodostuvaan painajaismaiseen tunnelmaan. Darren Aronofskyn räväkät leikkaukset, Alfred Hitchcockin avartavat kuvakulmat, Gaspar Noen vimmainen viuhdonta ja David Lynchin surrealismiin pakeneva visuaalisuus tuntuvat nivoutuvan ohjaaja Simon Rumleyn käsittelyssä uniikiksi paketiksi, jonka päämääränä on kuvata kolmen henkilön perhettä kohtaavan lohduttoman tragedian synty, ydin ja seuraamukset.

Juonitiivistelmä
Lordi Donald Brocklebankin (Roger Lloyd Pack) ahdinko syvenee entisestään. Donaldin poika James (Leo Bill) on vaikeasti mielisairas ja hänen vaimonsa Nancy (Kate Fahy) on puolestaan fyysisen sairauden uuvuttama ja matkalla kohti kuolemaa. Donaldin on yritettävä pitää huolta molemmista. Ison, kolkon ja ränsistyneen kartanon myynnin aika alkaa olla läsnä ja eräänä päivänä Donaldin on käytävä pikimmiten Lontoossa hoitamassa finanssiasioita. Tutun hoitajan Maryn pitäisi saapua hoitamaan Jamesia ja Nancy siksi aikaa, mutta …

Kommentit

Psykologisen jännitysdraaman puitteet tukevat varsin verevästi tarinan kulkua: kartanon rappion kuvaukset yltyvät elokuvan edetessä metaforeina fyysiselle ja henkiselle rappiolle, kolkon rakennuksen synkeät käytävät kuvataan alati kapeampina, pidempinä ja tylympinä Jamesin mielen vajotessa yhä syvemmälle sairauden syödessä ahnaasti pois tilaa todellisuudelta. Äänimaailma elokuvan visuaalisen sykkeen ympärillä vahvistaa vimmaisten maanisten kohtausten intensiteettiä hurjalla ja alkukantaisella voimalla. Elokuvan teemat ovat kipeääkin kipeämpiä ja jokainen itse mielisairautta lähipiirissään tai muutoin kohdannut tuntee varmasti syviä tunteita elokuvan keskeisten hahmojen ahdistuksen keskellä. Lordi Donald Brocklebank (näyttelijä Roger Lloyd Pack:n mestarillisesti tulkitsemana) itse on maanläheisen uskottava hahmo ja kun epäreilu elämä ahdistaa terveen miehen nurkkaan ilman poispääsyä, ei ole vaikea uskoa Donaldin kohtaloa miehenä, joka löytää ratkaisun ahdistukseensa vain itsekin pakenemalla todellisuutta. Kaikki keskeiset näyttelijät operoivat verrattoman vahvasti ja antaumuksella. Jopa minimalistisella otteella realisoidut kohtaukset antavat kaikuja näytelmämäisyydestä ja Rumley ei pelkää syöstä katsojia hulluuden keskelle. Usein ohjaajat haluavat pitää analyyttistä etäisyyttä kiivaista tunteista peläten katsojien reaktioita silloin, kun pelkkä elokuvan ääressä ”viihtyminen” muuttuu epämukavien tunteiden pakotetuksi käsittelyksi. Rumley sen sijaan vie katsojan mukanaan perheen ahdinkoon hengittämään näiden kanssa hulluuden höyryjä, epäonnistuneen terveydenhuoltojärjestelmän kitkeriä huuruja ja valheellisten toivojen kaasuja, kun lupaavat lääkehoidot osoittautuvatkin ahnaiksi ja valheellisiksi kapitalismin käsikassaroiksi.

Yhteenveto

Hyvin vähistä aineksista ohjaaja Simon Rumley rakentaa varsin nerokkaan keitoksen heikkouden, hulluuden ja huolenpidon ympärille. Syvälle mielisairauden herkkään ja vaikeasti saavutettavaan ytimeen avoimin mielin sukeltava Rumley kykenee välittämään katsojalle aitoutta harvinaislaatuisella intensiteetillä. Vaikka elokuva on luonteeltaan draamallinen ja koskettava tragedia, se onnistuu silti myös herättämään hyytävää kauhua tunnelman rakentumisen ja elokuvan yksittäisten kohtausten yllä leijuvan pahaenteisyyden varjon kautta. Perinteinen kauhuelokuva Rumleyn elokuva ei mitenkään ole, mutta kauhutunnelman väkevyys on niin voimallinen, että se jättää varjoonsa ison osan kauhugenren tämän vuosituhannen tuotoksista. Liki veretön elokuva ei tarvitse suurellisia efektejä tuekseen, mutta sen aihepiiri ja verkkainen aloitus pitänevät toimintatohinan ystävät tästä elokuvasta loitolla.

7/10.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s