Ohjaus: Joe Lynch
Käsikirjoitus: Dennis Paoli, H.P.Lovecraft
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: englanti
Budjetti: vähäinen
Arvioitu: toukokuu 2025
Arvioidun version pituus: 100 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: ei valkokangaslevityksessä Suomessa

Johdanto

Barbara Crampton. Siinä on nimi, jonka jokaisen itseään kunnioittavan kauhuelokuvan lajityypin tuntijana itseään pitävän henkilön pitäisi tunnistaa. Crampton on tullut erityisen tunnetuksi kauhukirjailija H.P.Lovecraftin tuotannon filmatisointien kautta, mutta hänen jälkensä lajityypin sisällä ulottuu paljon pidemmälle ja sijoittuu ajallisesti (tätä kirjoitettaessa 2025) viiden vuosikymmenen ajalle. Siinä missä valtaosa aloittelevista näyttelijättäristä käyttää kauhun lajityyppiä vain ”pakollisena” ponnahduslautana päästäkseen joskus näyttelemään ”oikeisiin” elokuviin, pieni osa näyttelijättäristä kokee lajityypin jo valmiiksi kiehtovaksi. Kun näyttelemistä ei koe epämiellyttävänä uran käynnistämiseksi tarvittavana pakkopullana, jälkikin on heti parempaa. Crampton täräytti lajityypissä ensimmäisen osumansa sivuroolissa itsensä Melanie Griffithin tähdittämässä psykologisen kauhutrillerin valioyksilössä Body Double (Brian De Palma, 1984) ja sen jälkeen naisella onkin ollut vientiä lajityypin sisällä. Crampton on osoittanut ei pelkästään viihtyvänsä lajityypin sisällä näyttelijänä vaan myös alan elokuvien tuottajana. Cramptonin elokuvaroolit eivät ole jättimäisten miljardiyhtiöiden megatuotannoissa vaan pääosin pienempien tahojen tuotannoissa; puhutaan siis pitkälti ns. B-elokuvista. Siitä on yleensä se seuraus, että elokuvia voi joutua vähän metsästämään, kun niillä on kansainvälistä levitystä lähinnä erilaisilla lajityypin festivaaleilla. Metsästäminen kannattaa kyllä.

Crampton on osoittanut alalla varsin poikkeuksellista resilienssiä onnistuttuaan pysymään relevanttina naisena lajityypin sisällä 80-luvulta saakka yhtäjaksoisesti eikä hän ole osoittanut mitään merkkejä hidastamisesta. Hän on toki tehnyt muutamia loikkauksia kauhun ja jännitysviihteen raja-aitojen toispuolelle, mutta aina (onneksi!) palannut takaisin tarjoamaan jälleen jotain uutta kauhisteltavaa lajityypin harrastajille. Kaiken lisäksi Crampton on tullut tunnetuksi halustaan auttaa nuoria näyttelijöitä ja ohjaajia alalle löytämällä näille mahdollisuuksia ja tilaisuuksia sekä tarjoutumalla myös mukaan nuorten tekijöiden lyhytelokuviin ja antologiaprojekteihin, joita kautta sitten tulevaisuuden tekijöitä pikku hiljaa muovautuu. Crampton on ollut vuosikymmenten ajan myös rakentamassa naisrooleja ulos aiemmin pinttyneistä kaavoista. Cramptonin maailmassa kauhuelokuvan naisen ei enää tarvitse olla pelastettava kiljuja, hysteerinen tapettava, mielisairas äiti tai juonitteleva noita. Roolien evoluutio lajityypin sisällä ei toki tietenkään ole pelkästään Cramptonin ansiota, mutta aika monella hänen roolillaan on ollut evolutiivinen vaikutus. Ironista kyllä, Crampton on ollut mukana monessa kauhukirjailija H.P.Lovecraftin filmatisoinnissa, joissa alkuperäisissä tarinoissa ei yleensä naisille löytynyt kummempaa käyttöä. Itse asiassa tämä käsittelyssä olevan elokuvan alkuperäistarina The Thing on the Doorstep lienee niitä ainoita, joissa nainen on merkittävässä roolissa. Ja fimatisoinnissa myös naisten osuutta tarinassa kirjoitetaan uudelleen – se on sitä evoluutiota se.

Juonitiivistelmä

Psykiatrian tohtorin Daniella Upton (Barbara Crampton) joutuu työssään omituiseen tilanteeseen, kun hänen kollegansa, psykiatrian tohtori Elizabeth Derby (Heather Graham) pidätetään julmasta murhasta ja suljetaan mielisairaalan osastolle tutkimusten ajaksi. Selvästi häiriintyneessä tilassa oleva Derby esittää ystävälleen Uptonille oudon teorian nuoresta miespotilaastaan Asasta (Judah Lewis), jonka hän monien käänteiden jälkeen sittemmin murhasi. Derby kertoo Uptonille takaumien kautta uskomattoman tarinan vihamielisestä Ephraim Waitesta (Bruce Davison), joka taikuudella kykenee vaihtamaan tietoisuutensa itsensä ja uhrinsa kanssa ja näin siirtyy kuolemattomana entiteettinä eteenpäin aina, kun hänen edellinen kaappaamansa keho alkaa käydä vanhaksi, sairaaksi tai muutoin epämiellyttäväksi. Upton sotkeutuu tapauksen tutkintaan ajatuksenaan saada tolkkua ystävänsä Derbyn kokemuksista.

Kommentit

Heti aluksi on sanottava, että tämä tarina on henkistä jatkumoa edesmenneen kauhuohjaajalegenda Stuart Gordonin H.P.Lovecraft -tarinoiden filmatisoinneille Re-Animator (1985)^[x] jatko-osineen ja From Beyond (1986)^[x]. Ja Lovecraftin lisäksi elokuvilla on muutakin yhteistä: Barbara Crampton on kaikissa mukana näyttelijänä ja Dennis Paoli käsikirjoittajana. Paoli on kynäillyt kasapäin tunnettujenkin kauhuelokuvien käsikirjoituksia ja ohjaajana Joe Lynchkään ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä (muistamme hyvin ainakin melkoiset tapaukset Mayhem (2017) ja Everly (2014)^[x]). Tällä kertaa emme liiku urbaanissa betoniviidakossa suljettujen ovien takana, kuten noissa ohjaajan kahdessa mainitussa aiemmassa pätkässä, vaan nyt Lynch kahlitsee meitä mielen ja tietoisuuden näkymättömien ovien taakse. Itse juoni noudattelee H.P.Lovecraftin tarinaa The Thing on the Doorstep juonen keskeisten suuntaviivojen tasolla tehden sinne vuotavia viiltoja aika ajoin. Tarina on kuitenkin siirretty nykypäivän ajankohtaan ja sen käsikirjoituksessa on ajettu samalla oikoiseksi joitakin tarinan piirteitä. Varsin ohkaisen budjetin rajoitteet näkyvät niissä vähäisissä kohtauksissa, missä on ollut tarpeen käyttää efektejä ja niiden realisoituminen hieman jää kismittämään amatöörimäisyydellään. Itse kuvaus, valaistus, lavastus, muu tekniikka ja äänimaailma menettelevät pikkutuotannon rajoitteet huomioiden, mutta se kaiken keskiössä oleva, eli näyttelijäntyö, onkin sitten jo kivasti plussan puolella. Heather Graham tohtori Derbynä toimii oivallisen pontevasti ja Graham pystyy hyvin uskottavasti viestimään katsojalle hahmonsa vaihtuvat tunnetilat ja sen persoonan siellä kehon sisällä.

Kehonvaihtoelokuvien pääosa on komedioita, joissa aika usein aika väsyneenkin komedian keinoin pyritään viestimään katsojalle, että kukas peijooni sitä biokemiallis-mekaanista ihmiseksikin kutsuttua masiinaa tällä haavaa oikein kipparoi. Kauhuelokuvan kohdalla käytössä pitää olla aivan toisenlaisia keinoja ja Lynch on kyennyt ohjaamaan Asan roolissa olevan Judah Lewisin varsin hyvin kertomaan katsojalle, kuka kehon puikoissa kulloinkin häärää. Lewisin onnistuminen on keskeinen tekijä sille, että elokuva nousee keskimääräistä hieman paremmaksi suoritteeksi. Harmillisesti Lynch on mennyt tunkemaan elokuvaan varsin isolla kauhalla pehmopornoa ja seksuaalissävytteisyyttä, joka vie koko kokonaisuutta hähmäisesti ennemminkin B-luokan eksploitaatioelokuvien suuntaan kuin pienen budjetin indie-kauhuelokuvan suuntaan, joka olisi ollut elokuvalle parempi meriitti. Tuo pehmopornoon rinnastuva aspekti myös puuttuu tyystin lähdeteoksesta ja on aivan selkeästi käsikirjoituksen ainoa erittäin vahva negatiivinen moite. Temppu haiskahtaa hieman tarkoitukselliselta eksploitaatiolta aikomuksena kalastaa katsojia myös kauhuelokuvan fanikunnan ytimen ulkopuolelta. Niin tai näin, ilmankin olisi pärjännyt eikä se nyt suurta mielikuvitusta olisi vaatinut projisoida alkuperäisen tarinan tapahtumia muuallekin kuin pehmopornoksi.

Yhteenveto

Lähdemateriaalia sopivasti kunnioittava kauhukirjailija H.P.Lovecraftin tarinan The Thing on the Doorstep (1933) filmatisointi osoittaa vähäisen budjetin rajallisuudet kunnianhimoisessa yrityksessä saada mainittu tarina taltioitua elokuvaksi. Elokukuvan budjetaariset rajoitteet huomioiden sitä voi kuitenkin pitää erittäin onnistuneena legendaarisen kauhutarinan filmatisointina, kun ottaa huomioon, miten vaikeista käsitteellisistä asioista elokuvan keskeinen sisältö muodostuu. Siinä on kuitenkin – juurikin budjetista ja käsikirjoituksesta johtuvia – auttamattomia puutteita, jotka laskevat kokonaisuuden vain juuri keskinkertaista paremmaksi. Silti … oiva lisä Lovecraftin filmatisointien fanien kokoelmiin.

6/10.