Bubba Ho-Tep (2002)

Ohjaus: Don Coscarelli
Tuotantomaa: USA
Käsikirjoitus: Don Coscarelli (Joe R.Lansdalen teoksen pohjalta)
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevityksessä
Kieli: englanti
Budjetti: noin $1 miljoona 
Arvioidun version pituus: 89 minuuttia
Arvioitu: 2007

JOHDANTO

bubbahotep_primaryLähinnä erinomaisten Phantasm -elokuvien (Phantasm (1979), Phantasm 2 (1988), Phantasm 3 (1994), Phantasm 4 (1998)) sarjalla mainetta itselleen niittäneen ohjaaja Don Coscarellin elokuvien tyyli on tehnyt hänestä – aivan syystäkin – pienen piirin kulttiohjaajan. Phantasm -sarjan elokuvat yhdistelevät kauhua, fantasiaa ja yliluonnollista mystiikkaa omaperäiseksi ja toimivan surreaaliseksi kokonaisuudeksi. Helvetin portteja voi toki availla myös aivan täysin komedian keinoin ja siihen saumaan iskiessään Coscarellille avautui myös pääsy hieman tavallista laajemmille yleisöille, jotka eivät yleensä kauhusta juurikaan perusta. Bubba Ho-Tep on Coscarellin kengännauhabudjetilla tehty hupailu, johon on kiinnitetty pääosaan itse Bruce Campbell. Komediallinen kauhu on vaikeaakin vaikeampaa hallita lajina, sillä kauhun elementit ja komedian elementit ovat helposti toisensa poissulkevassa asemassa. Coscarelli ei Bubba Ho-Tepissä juurikaan piittaa kauhutunnelman tekemisessä vaan pistää homman saman tien lekkeriksi pähkähullulla asetelmalla. Riskinotto kannattaa tällä kertaa ja vaikka hupailu ei selkäpiitä karmikaan, pystyy Coscarelli silti pitämään katsojan pihdeissään myös hupailunäkökulman ulkopuolella.

JUONITIIVISTELMÄ

Teksasilaisessa vanhainkodissa rullaattorilla pörräävät vanhat pierut Elvis Presley (Bruce Campbell) ja John F.Kennedy (Ossie Davis) saavat vastaansa paitsi omat prakaavat muistinsa niin myös Bubba Ho-Tepiksi ristimänsä ikiaikaisen vanhan egyptiläisen muumion, joka tuli bussilla Teksasiin ja imee vanhuksilta sieluja peräaukon kautta… kyllä …. luit oikein!

bubbahotep_01bubbahotep_02

KOMMENTIT

Huu… juoni on siinä määrin himmeää tavaraa, että se nousee elokuvakäsikirjoitusten weirdness-mittarissa melkoisen korkeisiin lukemiin. Tarinan lähtökohtana on tunnetun teksasilaisen monialaisen kirjailijan Joe R. Lansdalen novelli The King Is Dead: Tales of Elvis Post-Mortem. Piskuisella minibudjetilla ja käytännössä ilman sen ihmeempää tuotantokoneistoa Coscarelli on saanut purkkiin aidosti oudon komedian, jossa on kuitenkin mukana hienostunutta lämminhenkisyyttä ja naureskelua modernin maailman kotkotuksille ja hassutuksille. Rauhallisesti paarustava kerronta antaa Coscarellille tilaa rakennella absurdeja kohtauksiaan ja samalla pitää koko elokuvan minimalistisena ja kepeän alatempoisena. Verkkainen viipyily istuu hitaiden vanhusten toimintaympäristöön luontevasti ja Coscarellin yksittäisten huoneiden sisällä kuvaamat kohtaukset nii’aavat kunnioituksesta 1930-luvun slapstick-komedioidenkin suuntaan.

bubbahotep_03bubbahotep_04

Editointi, kuvaus, äänitys ja jälkikäsittely ovat kaikki vähän sitä sun tätä, mutta pikkuiselta indie-elokuvalta ei paljoa muuta kannata toki odottaakaan. Sen sijaan Campbell ja Davis loistavat pääosissa ja nostavat elokuvan tylsästä yritelmästä kutkuttavan mielenkiintoiseksi miesten keskinäisen kemian toimiessa. Komediaa ammennetaan milloin päästään viallaan olevien miesten (vai olisiko miesten jutuissa sittenkin rahtunen totta; jyvän verran faktaa?) surkeasta tilasta, milloin omituisista toimintakohtauksista, joissa pääosassa ovat useimmiten Elviksen tai JFK:n puolella majaileva lady Fortuna. Kiistatta eräs 1900-luvun loppupuoliskon kauhuelokuvan nimimiehiä, Bruce Campbell pyörittää showta vaivatta Coscarellin auliisti antaessa miehelle tämän vaatiman tilaa elokuvassa. Mutta Coscarellin tarinan taustalla on toinenkin – metatasolla vaikuttava – ulottuvuus. Nimittäin elokuva muistuttaa katsojiaan siitä, että laitoksiin kärrättyjen ja kuolemaa odottavien ikääntyneiden ihmisten takana on ihmeellisiä tarinoita, arvokasta tietoa, hienoja muistoja ja elämän tuomaa viisautta. Coscarelli ei päädy heristelemään sormiaan ja moralisoimaan ajan hengen luotaantyöntävyydellä. Samalla Coscarelli nälvii vaivoin peitellysti koko genren kuvioille ja kaavoille. Kauhuelokuvien kuvastoon on nimittäin salaa hiipinyt 1970-luvun ja 1980-luvun aikana kauniiden nuorten ihmisten armeija. Keski-ikäisten aikuisten ja ikäihmisten osuus kauhuelokuvien päärooleissa on hävinnyt liki olemattomiin muutamassa vuosikymmenessä ja vallan ovat ottaneet persoonattomien teinien nimettömät kasvot. Coscarelli osoittaa tiedostavansa trendin ja nauravansa sille.

bubbahotep_05bubbahotep_06bubbahotep_07bubbahotep_08

YHTEENVETO

Bubba Ho-Tep on erilainen kauhukomedia, joka ei heittele katsojalle verisiä läskejä käsiin tummumaan, vaan hauskuttaa kokonaan toisilla tasoilla. Komedian keskeinen ydin on Bruce Campbellin Elvis, joka saa vanhuuden päiviensä viettoon lisää virtaa jännistä tapahtumista vanhainkodin käytävillä ja pihanurmilla. Jos joskus on tehty feel-good kauhukomediaa, niin tässä on ainakin yksi sellainen tapaus. Elokuvan komedia on kuitenkin perin nyrjähtänyttä, joten katsojakunnasta löytyy melkein takuuvarmasti kosolti sellaisia henkilöitä, joita ei koko hoopoilu jaksa edes hymyilyttää. Eli jos konsepti takapuolen kautta sieluja imevästä muumiosta Teksasilaisessa vanhainkodissa ei vähääkään hymyilytä, niin turha silloin leffaankaan on sen keston vaatimaa puoltatoista tuntia uhrata.

7/10

bubbahotep_09bubbahotep_10

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s