Ohjaus: Shaun Costello (salanimellä Helmut Richler)
Tuotantomaa: USA
Käsikirjoitus: Shaun Costello
Ensi-ilta Suomessa: ei julkista esitystä Suomessa
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 83 minuuttia
Arvioitu: 2011
Budjetti: noin $6000

Johdanto

Forced Entry: yksi pahamaineisimmista 1970-luvun elokuvista. Shaun Costellon ensimmäinen varsinainen elokuva seksilooppien jälkeen on pikemminkin löyhästi nivottu kokoelma erittäin arvelluttavalla ja hätkähdyttävällä julmuudella toteutettua sadistista h/c pornoa kuin oikea elokuva. Potentiaalista katsojaa on nyt näinollen sitten virallisesti varoitettu – etene omalla vastuullasi, jos aiot tähän tarttua. Costello oli itsekin pornobisneksessä näyttelijäpuolella ennen siirtymistään kameran toiselle puolelle ja Forced Entry -elokuvan jälkeen keskittyikin sitten suuremmalla tarmolla ihan täysimittaisesti aikuisviihde-elokuviin. Forced Entry yrittää yhdistää sadistista naisvihamielistä aikuisviihdettä ja kauhua ollen näin Meir Zarchin I Spit On Your Grave (1978)^[x] -elokuvaa ajallisesti edellä hyvinkin puoli vuosikymmentä. Mutta siinä missä Meir Zarchin tarinassa sentään on se tarina kaiken seksuaalisen väkivallan kääräisevänä pakettina, Shaun Costellon niljakkaan sadistinen elokuva ei edes teeskentele olevansa mitään muuta kuin seksploitatiivinen shokeeraukseen tähtäävä oksennus, jolla haetaan ilmaisun vapaudelle rajoja.

Juonitiivistelmä

Mieleltään järkkynyt nimettömäksi jäävä Vietnamin sodan veteraani elää päivänsä kärsien sodan aiheuttamista traumoista ja hoidellen huoltoasemaa New Yorkissa. Aika ajoin traumat saavat yliotteen ja mies saa päähänsä jahdata naispuolisia huoltoaseman asiakkaita koteihinsa, joissa hän raiskaa ja murhaa nämä ylettömällä julmuudella.

KOMMENTIT

Pääosan nimettömäksi jäävää mielenterveytensä hukannutta entistä sotilasta näyttelee aikansa kuuluimpien pornotähtien joukkoon vuotta aiemmin elokuvalla Deep Throat (1972) noussut Harry Reems. Reems ei juurikaan pitkän uransa aikana esiintynyt muissa kuin aikuisviihde-elokuvissa ja Forced Entry antanee oivallisesti vastauksen tähän: miehestä ei juuri pornon ulkopuoliseen maailmaan näyttelijänlahjoja tunnut irtoavan. Kun vertaa Reemsin esiintymistä vaikka Joe Spinelliin tai David Hessiin samantyyppisissä rooleissa William Lustigin elokuvassa Maniac Cop (1980) tai Wes Cravenin elokuvassa Last House on The Left (1972), on ero kuin yöllä ja päivällä. Sivurooleissa pyörivät raiskattavat ja murhattavat misukat eivät elokuvaa muuksi muuta, mutta eipä näille neitosille juuri tilaisuutta loistaa aukenekaan. He ovat puhtaasti sadistisen seksuaalisen väkivallan objekteiksi alistettuja.

Shaun Costello on leikannut elokuvaansa katkelmia Vietnamin sodasta. Katkelmat ovat rosoisia mustavalkoisia välähdyksiä sotilaan kokemiin kauhuihin ja ne täplittävät elokuvaa alusta loppuun – paikoin kekseliäinkin kääntein, mutta pääsääntöisesti turhauttavan odotetusti. Katkelmat itsessään onkin sitten valittu samaa yliammuttuun shokeeraukseen ja epämiellyttävään niljakkuuteen tähtäävää linjaa noudattaen kuin elokuvan sadistiset seksikohtauksetkin. Ilmeisen autenttisissa uutiskatkelmissa ei säästellä – palaneita ruumiita, murhattuja lapsia, teloituksia, irtojäseniä jne. Parhaalla tahdollakaan ei materiaalia pysty sulattamaan vain päähahmon henkistä tilaa peilaaviksi välähdyksi saatikka että sillä olisi jotakin yhteiskunnallisia viiteyhteyksiä tai allegorisia merkityksiä, jotka avautuisivat tarinan edetessä. Ehei. Tämä on niin ehtaa grindhouse-kauden sleazea kuin vain olla voi. Seksuaalisen väkivallan kohtauksia Costello käy vielä korostamaan poikkeuksellisen julmalla kielenkäytöllä, joka virittää visuaalisen sadismin vielä pykälää häijymmäksi – äärimmäisen naisvihamielisyyden suuntaan.

YHTEENVETO

Costellon oikeaksi elokuvaksi naamioituva sadistisen seksploitaation, niljakkaan kauhun ja pornon yhdistävä sleaze on taatusti ehta ns. roskaelokuva. Jopa vapaamielisen 70-luvun alun teattereille elokuva oli liikaa ja se kohtasikin huomattavaa vastarintaa, josta syystä varmastikin kumpuaa pieni osajyvänen elokuvan maineelle yhtenä häijyimmistä koskaan filmille taltioiduista elokuvista. Elokuvasta on tiettävästi olemassa vain runsaasti teattereita kiertänyt kopio, joten teknisesti laadullista kokemusta ei nykykatsoja enää pysty kokemaan. Eipä silti – elokuvan tuotantotekninen taso on sitä luokkaa, että on vain parempi kun elokuva pysyy kuluneen kaitafilmin tasoisena. Costellon kauhun ja sadistisen pornon yhdistävä tekotapa on niin ylitseampuvan häijy ja epämiellyttävä, että tätä ei oikein voi suositella kenellekään muulle kuin paatuneimmille roskaelokuvien ja 70-luvun sadistisen pornon harrastajille. Seksuaalista mielihyvää lienee olevan tarjottimella vain seksuaalisesti yhteiskunnallisten normien ulkopuolella olevilla (lue: Pervo-Erkeille) ja varsinaista kauhuakaan ei sitten kuitenkaan joitakin shokkeja huomioimatta ole tarjolla. Costello kuitenkin antaa kiintoisia väläyksiä aikansa New Yorkin elämänmenoon ja katukuvaan – silloin, kun sadistinen vimma ei vie mennessään.

1/10