Yhdysvaltalainen lehdistövalokuvien sarja. Press photos from the USA. Average photographic paper.
Espanjalainen aulajulisteiden sarja. Tukevaa kartonkia. Koko on 33,8cm x 23,8 cm. A lobby card set from Spain. Sturdy cardboard. Size is 33,8cm x 23,8 cm.
Yhdysvaltalainen lehdistövalokuvien sarja. Tukevaa valokuvakartonkia. Kaksi kuva-aiheista on samoja, mutta kuvien alatekstit ovat erilaiset. Lisätty nekin täydellisyyden vuoksi. A press still photo set from the USA. Sturdy photographic stock. Two of the pictures are identical but with different caption texts. Scanned those as well just for completeness’ sake.
Japanilainen aulajuliste. Skannattuna julisteen molemmat puolet. A movie flyer from Japan (chirashi). Scanned both sides of the flyer.
Espanjalainen aulajulisteiden sarja. Keskivahvaa kiiltävähköä valokuvakartonkia. A lobby card set from Spain. Medium-strength somewhat glossy photographic cardboard.
Saksalainen aulajulisteiden sarja. Tukevaa, aavistuksen kiiltävää valokuvapaperia. A lobby card set from the Germany. Sturdy, ever so slightly glossy photographic paper.
Belgialainen juliste. Hyvin ohutta julistepaperia. A Belgian movie poster. Very thin poster paper.
Ohjaus: M.Night Shyamalan
Tuotantomaat: USA, Intia
Käsikirjoitus: M.Night Shyamalan
Ensi-ilta Suomessa: 13.6.2008
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 91 minuuttia
Arvioitu: kesäkuu 2008
Budjetti: $48 miljoonaa
JohdantoM.Night Shyamalan on jonkinlainen outolintu kauhu- ja jännityslajityyppien piirissä. Häntä ei yleisesti ottaen mielletä kauhuelokuvien tekijäksi, mutta siltikin useampikin miehen elokuvista on selkeästi salonkikelpoista ja draamallista kauhumysteeriä ja jostain syystä hänelle siunaantuu aina käytettäväksi tynnyrikaupalla riihikuivaa mikä on hyvin poikkeuksellista kauhumysteereille noin yleisesti ottaen. Shyamalan hypistelee elokuviensa teemoissa varsin usein perhearvojen ja keskinäisen luottamuksen tärkeyttä eikä The Happening ole tässä suhteessa poikkeus. Mutta olisi luullut miehen oppineen jotakin täydellisesti flopanneesta ja luokattoman sekaisesta edellisestä elokuvastaan Lady in the Water (2006). Mutta ei. Ennemminkin tuntuu siltä, että Shyamalan on ottanut edellisestään sen huonoimmiksi paljastuneita ratkaisuja ja tiivistänyt The Happeningin kertomusta niillä. Shyamalanilla on kiintoisasti edelleen kuitenkin portit auki suuren budjetin studiotuotantoihin, vaikka hänen elokuvansa eivät yllätyshitiksi nousseen The Sixth Sense (1999) -elokuvan jälkeen ole olleet kovinkaan kummoisia mitattiinpa sitä sitten rahalla tahi ei.
New Yorkin Central Parkista käsin lähtee liikkeelle omituista itsetuhoista käyttäytymistä aiheuttava epidemia, joka ottaa nopeasti haltuunsa koko New Yorkin. Mooren ongelmainen perhe (Mark Wahlberg ja Zooey Deschanel) onnistuu onnekkaasti pakenemaan paniikkiin ajautuvasta kaupungista maaseudulle mukanaan tuttavaperheen pieni tyttö, jonka vanhemmat joutuvat epidemian uhreiksi ja tytön jäädessä näin vaille kaitsijoita. Maaseudulla Mooren perhe alkaa ratkoa mystisen epidemian arvoitusta samalla pyrkien pakenemaan sen tieltä.
The Happening on monella tavoin ohjaajansa M.Night Shyamalanin näköinen ja oloinen elokuvana sen käänteet, ohjauksen tyylin ja teemat huomioiden. Tavis-Jaskan konfliktien repimä perhe on jälleen tässäkin elokuvassa tapahtumien keskiössä ja osittain perheen sisäisen draaman tematiikka sulkee itsensä kuplaksi elokuvan varsinaisten tapahtumien sisään. Tarkoituksellista tai ei, Shyamalan hajottaa jälleen itse rakentamansa tunnelman ja vaihtaa kerrontatapaansa kiehtovasti käynnistyneestä skenaariosta perheen dynamiikan ja yksilöiden ristiriitojen puisevan tylsään melodraamaan, joka puuduttaa ja puurouttaa koko tarinan. Ei voi kuin hämmästellä Shyamalanin onnistuessa jälleen täydellisesti tuhoamaan omaperäisesti, taitavasti ja luovasti rakentuvan kehystarinan. Elokuvan ensimmäiset 45 minuuttia tuntuvat suunnatun aivan täysin vastakohtaisille kohderyhmille kuin jälkimmäinen kolmevarttinen. Elokuvan opettavaiseksi moraliteettisaduksi tähdätty ekologinen taustatarina ajautuu lopulta vain draaman moottoriksi ja alkavan ekokatastrofin mittasuhteetkin paljastuvat lopulta kovin vaatimattomaksi puuhasteluksi. Premississä olisi ollut kelpo lähtökohdat isommankin tytinän pohjaksi semminkin kun huomioi, ettei tätäkään Shyamalanin elokuvaa tehty pikkupennosilla.
Oudosti myös Shyamalanin ohjauksessa näyttelijät vetävät ihan mitä sattuu sunnuntaikevätnäytelmän tasoista roolia. Mark Walhberg nyt on joka tapauksessa täysin väärä valinta sellaiseksi hahmoksi, jonka näyttelijältä odotetaan suurta variaatiota tunneskaalojen esiintuomisessa ja paikoin vaikuttaa kuin mies ei oikein tietäisi mitä häneltä tässä oikein odotetaan. Valitettavasti Zooey Deschanel ei pärjää juurikaan sen paremmin ja keskittyy näyttämään silmät ymmyrkäisinä kauhistuneelta tai hämmästyneeltä hyvän tovin esiintymisajastaan. Pienemmässä sivuroolissa operoiva Paul Giamatti on tällä saralla ainoa positiivinen valonpilkahdus. Näyttelijöiden ohjaus on unohtunut melko lailla kokonaan, mutta myös elokuvan jaksottaminen ontuu pahasti. Elokuvaan on heitelty hieman jotain huomioita modernin yhteiskunnan tavasta jakaa informaatiota ja riippuvuudesta tiedostusvälineiden välittämistä mielikuvista, mutta Shyamalan ei joko osaa tai uskalla viedä näitäkään huomioita yhtään mihinkään tarinan edetessä. Tarinassa voi nähdä yhtymäkohtia mm. George A.Romeron elokuvaan The Crazies (1973) (jossa biologinen virusase vahingossa tekee pikkukaupungin asukkaista murhanhimoisia sekopäitä) ja Alfred Hitchcockin huikeaan The Birds (1963) -elokuvaan (jossa luonto sekoaa ja kääntyy ihmistä vastaan) sekä Ivan Reitmanin Ghostbusters II (1989) -elokuvaan (jossa puolestaan hihiteltiin ihmisten negatiivisista tunteista lisää elinvoimaa saavaa limaa), mutta Shyamalanin tarinassa juututaan aivan toisaikaisiin seikkoihin märehtimään ja möllöttämään eikä lopulta jutun päätöskään enää pelasta mahalaskulta.
Varsin jännittävistä lähtökohdista ponnistava kauhumysteeri lässähtää nopeasti tylsäksi ekologiseksi draamaksi, joka alkaa tuhota itse itseään sisältäpäin lähes kuin elokuvan abstraktit antagonistit tekevät pahaa-aavistamattomille ihmispoloille. Alun viisitoistaminuuttisen esittely- ja pohjustusosio lupailee aivan toista, mitä elokuva lopulta katsojalleen tarjoilee. Tylsäksi taapertamiseksi ja jaaritteluksi niittykedoilla ajautuvassa tarinassa olisi ollut aineksia niin paljon enempään. Elokuvan loppu sinetöi pettymyksen, jonka voi huomata hiipineen mieleen jo puoli tuntia ennen varsinaisen lopun häämöttämistä.
Ranskalainen aulajulisteiden sarja. Erittäin korkealaatuista, kiiltävää valokuvapaperia. A lobby card set from France. Extremely good quality highly glossy lacquered photographic paper.
Saksalainen aulajulisteiden sarja. Koko on A4. Ohutta paperia. A lobby card set from Germany. Thin paper. Size is A4.
Pari saksalaista lehdistövalokuvaa. Valokuvapaperia. Koko o 17,7cm x 12,6cm. A couple of press photos from Germany. Photographic paper. Size is 17,7cm x 12,6cm.
Yhdysvaltalainen aulajulisteiden sarja. Näillä kuva-aiheilla tehtiin kahtakin sarjaa, joista tämä sarja on ilman valkoisia reunuksia. Hyvin kiiltävää, tukevaa kartonkia. Sarjasta puuttuu toistaiseksi yksi kortti. A lobby card set from the USA. The same images were used in a second set with white borders and printed on regular cardboard. This set is printed on a glossy photographic cardboard. One card is missing from this set of mine.
Espanjalainen lehdistövalokuvien sarja. Mattapintaista valokuvakartonkia. A press photo set from Spain. Matte photographic cardboard.
Australialainen elokuvajuliste. A movie poster (so called daybill) from Australia.
Espanjalainen esite. Ohutta paperia. Skannattuna vain toinen puoli; toisella puolella on mainostekstejä. A flyer (Spanish herald) from Spain. Thin paper. Scanned only the other side as the other side has only advertisements.
Italialainen aulajuliste (koko 33cm x 77cm). Keskivahvaa painopaperia. A movie poster (locandina; about 33cm times 77cm) from Italy. Medium-strength paper.
Ranskalainen elokuvajuliste. Keskivahvaa paperia. Koko on 38,6 cm x 51,6 cm. A movie poster from France. Medium-strength paper. Size is 38,6 cm x 51,6 cm.
Espanjalainen ohjelmalehdykkä. Kaksisivuinen. Skannattuna molemmat puolet. Koko on 22,5cm x 31,5cm. A pressbook from Spain. Scanned both sides of the pressbook. Size is 22,5cm x 31,5cm.
Japanilainen aulajuliste (chirashi). Skannattuna julisteen molemmat puolet.
Japanilainen aulajuliste (gatefold chirashi). Skannattuna myös julisteen keskiaukeama.
Japanilainen aulajuliste (chirashi). Skannattuna julisteen molemmat puolet. A Japanese two-sided promotional flyer.
Itse tehty sarja aulajulisteita. Tuotettu elokuvan digitaalisista promomateriaaleista. Lobby card set of my own design. Produced from the digital promotional materials of the movie.
Ranskalainen aulajuliste. Koko on noin 40 cm x 60cm. Normaalia julistepaperia. A movie poster from France. Size is roughly 40 cm x 60 cm. Regular poster paper.
Japanilainen aulajuliste (chirashi). Skannattuna julisteen molemmat puolet.
Brittiläinen aulajulisteiden sarja. Tukevaa ja kiiltäväpintaista kartonkia. A set of British front-of-house cards. Sturdy and shiny cardboard.
Yhdysvaltalaisia lehdistövalokuvia. Valokuvapaperia. Press photos from the USA. Photographic paper.
Massiivinen saksalainen aulajulisteiden sarja. Tukevaa valokuvapaperia. Koko on 21 cm x 29,7 cm. Kaksi korttia ovat kooltaan 41,9 cm x 29,7 cm. A massive, complete lobby card set from Germany. Sturdy photographic paper. Size is 21 cm x 29,7 cm except for two big cards sized at 41,9 cm x 29,7 cm.
Elokuvajulisteilla on kautta aikain koetettu saada aikaan potentiaalisia katsojia houkutteleva mielikuva. Ennen digitaalisen maailman kotkotuksia kunnon mainosjulistekampanja oli kustannustehokas tapa hoitaa elokuvan markkinointia. On se vieläkin, mutta ei niin selvästi kuin takavuosina. Ei siksi olekaan tavatonta, että mainosjulisteissa toisinaan äiytään ylittämään valheellisen markkinoinnin raja ja lupailemaan visuaalisilla ärsykkeillä kokemuksia, joita elokuvassa itsessään ei ole. Isoin osa julisteista yrittää luonnollisesti maalata mainostamansa elokuvan positiivisessa valossa joskus siinä onnistuen ja joskus taasen ei sitten niinkään.
Tässä Pakistanista peräisin olevassa – muuten melko tuoreessa – julisteessa edetään aika kauas epärehellisen ja valheellisen markkinoinnin tuolle puolen. Ja kun valheellisen markkinoinnin keinot on käytetty, juliste kannattaa aina kruunata tökeröllä huolimattomuudella.
”No mikä tässä nyt sitten on niin kummallista?”, kaikuu korviini kysymys takarivistä. Hyvä, että kysyit! Itse elokuvahan on Dog Soldiers vuodelta 2003. Julisteeseen elokuvan nimi päätyi väärin. Ohjaajana toimi Neil Marshall, joka sittemmin teki historiaa saattamalla maailmaan yhden kuluvan vuosituhannen kauhuelokuvien lajityypin merkkipaalun eli elokuvan The Descent (2005). Sattumoisin Marshall sai feministipiireistä negatiivista palautetta Dog Soldiers -elokuvastaan sen vähäisten naisroolien takia ja mies selvästi suivaantui kritiikistä vaihtaen The Descent -elokuvaansa sitten koko päärooliköörin naisiksi ja teloitutti näyttävästi ainoan mieshahmon heti alkumetreillä. Ei tullut miesasioita ajavilta tahoilta kakkia niskaan, ei. Tarkkaavaisimmat lukijat jo havaitsivatkin, että julisteesen ohjaajan nimi onnistuttiin tavaamaan puutteellisesti.
Pitkän linjan brittiläinen näyttelijäveteraani Sean Pertwee heittää Dog Soldiers -elokuvassa kokolailla kovan roolituksen kersantti Harry Wellsinä, joka yrittää pitää Skotlannin ylämaille harjoitukseen lähetettyä pikku joukkoa kasassa, kun harjoitus muuttuu aiottua totisemmaksi. Tarkkana saa ja pitääkin kuitenkin olla ulkomailta kotoisin olevien henkilöiden nimien kirjoitusasujen kanssa. Pakistanin Julistemaakarit Oy:n veijarit eivät olleet aivan yhtä tarkkoina, kun kyniä jaettiin Dardeshabarin basaarista (toim.huom: kuvitteellinen sijainti) vasemmalle sijoittuvan toimiston aamuisessa työvuorojen jakelutapahtumassa elikkäs palaverissa. Hups! Pääosan esittäjän nimeksi julisteelle tuli vahingossa arvottua Sean Retwee, joka tuskin on Sean Pertween taiteilijanimi Pakistanissa.
Niin. Seuraavaksi päästäänkin julisteen kuva-aiheisiin. Itse elokuvahan on Skotlannin ylämaille eräoloihin sijoittuvaa selviytymiskauhua ihmissusia vastaan. Paviaaneja on verraten vähän Skotlannin luonnossa vapaina kirmailemassa, jos kohta absoluuttinen lukumäärä ei ehkä siltikään poikkea oleellisesti ihmissusien lukumäärästä. Ihmissusille ei paljoa seurantapantoja laitella, joten susikannan luotettava laskenta on toki verrattain työlästä. Edinburghin eläintarhasta sentään löytyy lauma etiopianpaviaaneja, mutta tokkopa nuo vegaanipaviaanit ihan yhtä ikäviltä näyttävät kuin julisteen veikkoset edes silloin, kun kiinankaali on loppu. Ja kyllä … itse elokuvassa ei paviaaneja ole, niistä ei siinä puhuta eikä niihin viitata edes sivulauseissa. Julisteeseen näitä on kuitenkin saatu ihan oikein kaksin kappalein ja ilme lähentelee allekirjoittaneen henkistä tilaa silloin, kun tytär ei ymmärrä laittaa olohuoneessa töllöttimestä pauhaavaa Euroviisujen esi-esikarsintaa hiljemmalle. Niinä hetkinä sitä aina mietiskelee, että oliko sittenkään parhainta viisautta hankkia pätevä äänentoistojärjestelmä kotia kaunistamaan.
Mikä on tuo julisteen heebo paviaanien välissä? Sitä tiedä ma en, mutta elokuvassa häntä ei näy, ei kuulu. ”Kivasti sommiteltu, saa riittää.” lienee Pakistanissa mietitty. Lippujen myyntitulot eivät ole kovin kummoisia, jos paviaaneilla ja miehillä pitää Pakistanin katselijoita saleihin houkutella. Solution? Bitches! Skotlannin takamaiden ylpeyden aiheita ovat tietenkin havumetsien siimeksissä ja sumuisten nummien kätköissä raikkaalla purovedellä kurvikkaiksi kasvavat mimmit. Sanomattakin kai siis selvää, että elokuvassa näitä julisteen naisia ei vastaan tule kuin ehkä korkeintaan (mies)katsojan mielessä. Ehkäpä tuo paikallisella kielellä julisteeseen taituroitu teksti onkin kommentointia ja suomeksi voisipi se taittua vaikka muotoon: ”Kuvan tiedot eivät liity tapaukseen.”.
Verta pakkiin 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.