Ohjaus: M.Night Shyamalan
Tuotantomaat: USA, Intia
Käsikirjoitus: M.Night Shyamalan
Ensi-ilta Suomessa: 13.6.2008
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 91 minuuttia
Arvioitu: kesäkuu 2008
Budjetti: $48 miljoonaa

Johdanto

M.Night Shyamalan on jonkinlainen outolintu kauhu- ja jännityslajityyppien piirissä. Häntä ei yleisesti ottaen mielletä kauhuelokuvien tekijäksi, mutta siltikin useampikin miehen elokuvista on selkeästi salonkikelpoista ja draamallista kauhumysteeriä ja jostain syystä hänelle siunaantuu aina käytettäväksi tynnyrikaupalla riihikuivaa mikä on hyvin poikkeuksellista kauhumysteereille noin yleisesti ottaen. Shyamalan hypistelee elokuviensa teemoissa varsin usein perhearvojen ja keskinäisen luottamuksen tärkeyttä eikä The Happening ole tässä suhteessa poikkeus. Mutta olisi luullut miehen oppineen jotakin täydellisesti flopanneesta ja luokattoman sekaisesta edellisestä elokuvastaan Lady in the Water (2006). Mutta ei. Ennemminkin tuntuu siltä, että Shyamalan on ottanut edellisestään sen huonoimmiksi paljastuneita ratkaisuja ja tiivistänyt The Happeningin kertomusta niillä. Shyamalanilla on kiintoisasti edelleen kuitenkin portit auki suuren budjetin studiotuotantoihin, vaikka hänen elokuvansa eivät yllätyshitiksi nousseen The Sixth Sense (1999) -elokuvan jälkeen ole olleet kovinkaan kummoisia mitattiinpa sitä sitten rahalla tahi ei.

Juonitiivistelmä

New Yorkin Central Parkista käsin lähtee liikkeelle omituista itsetuhoista käyttäytymistä aiheuttava epidemia, joka ottaa nopeasti haltuunsa koko New Yorkin. Mooren ongelmainen perhe (Mark Wahlberg ja Zooey Deschanel) onnistuu onnekkaasti pakenemaan paniikkiin ajautuvasta kaupungista maaseudulle mukanaan tuttavaperheen pieni tyttö, jonka vanhemmat joutuvat epidemian uhreiksi ja tytön jäädessä näin vaille kaitsijoita. Maaseudulla Mooren perhe alkaa ratkoa mystisen epidemian arvoitusta samalla pyrkien pakenemaan sen tieltä.

Kommentit

The Happening on monella tavoin ohjaajansa M.Night Shyamalanin näköinen ja oloinen elokuvana sen käänteet, ohjauksen tyylin ja teemat huomioiden. Tavis-Jaskan konfliktien repimä perhe on jälleen tässäkin elokuvassa tapahtumien keskiössä ja osittain perheen sisäisen draaman tematiikka sulkee itsensä kuplaksi elokuvan varsinaisten tapahtumien sisään.  Tarkoituksellista tai ei, Shyamalan hajottaa jälleen itse rakentamansa tunnelman ja vaihtaa kerrontatapaansa kiehtovasti käynnistyneestä skenaariosta perheen dynamiikan ja yksilöiden ristiriitojen puisevan tylsään melodraamaan, joka puuduttaa ja puurouttaa koko tarinan. Ei voi kuin hämmästellä Shyamalanin onnistuessa jälleen täydellisesti tuhoamaan omaperäisesti, taitavasti ja  luovasti rakentuvan kehystarinan. Elokuvan ensimmäiset 45 minuuttia tuntuvat suunnatun aivan täysin vastakohtaisille kohderyhmille kuin jälkimmäinen kolmevarttinen. Elokuvan opettavaiseksi moraliteettisaduksi tähdätty ekologinen taustatarina ajautuu  lopulta vain draaman moottoriksi ja alkavan ekokatastrofin mittasuhteetkin paljastuvat lopulta kovin vaatimattomaksi puuhasteluksi. Premississä olisi ollut kelpo lähtökohdat isommankin tytinän pohjaksi semminkin kun huomioi, ettei tätäkään Shyamalanin elokuvaa tehty pikkupennosilla.

Oudosti myös Shyamalanin ohjauksessa näyttelijät vetävät ihan mitä sattuu sunnuntaikevätnäytelmän tasoista roolia. Mark Walhberg nyt on joka tapauksessa täysin väärä valinta sellaiseksi hahmoksi, jonka näyttelijältä odotetaan suurta variaatiota tunneskaalojen esiintuomisessa ja paikoin vaikuttaa kuin mies ei oikein tietäisi mitä häneltä tässä oikein odotetaan. Valitettavasti Zooey Deschanel ei pärjää juurikaan sen paremmin ja keskittyy näyttämään silmät ymmyrkäisinä kauhistuneelta tai hämmästyneeltä hyvän tovin esiintymisajastaan. Pienemmässä sivuroolissa operoiva Paul Giamatti on tällä saralla ainoa positiivinen valonpilkahdus. Näyttelijöiden ohjaus on unohtunut melko lailla kokonaan, mutta myös elokuvan jaksottaminen ontuu pahasti. Elokuvaan on heitelty hieman jotain huomioita modernin yhteiskunnan tavasta jakaa informaatiota ja riippuvuudesta tiedostusvälineiden välittämistä mielikuvista, mutta Shyamalan ei joko osaa tai uskalla viedä näitäkään huomioita yhtään mihinkään tarinan edetessä. Tarinassa voi nähdä yhtymäkohtia mm. George A.Romeron elokuvaan The Crazies (1973) (jossa biologinen virusase vahingossa tekee pikkukaupungin asukkaista murhanhimoisia sekopäitä)  ja Alfred Hitchcockin huikeaan The Birds (1963) -elokuvaan (jossa luonto sekoaa ja kääntyy ihmistä vastaan) sekä Ivan Reitmanin Ghostbusters II (1989) -elokuvaan (jossa puolestaan hihiteltiin ihmisten negatiivisista tunteista lisää elinvoimaa saavaa limaa), mutta Shyamalanin tarinassa juututaan aivan toisaikaisiin seikkoihin märehtimään ja möllöttämään eikä lopulta jutun päätöskään enää pelasta mahalaskulta.

Yhteenveto

Varsin jännittävistä lähtökohdista ponnistava kauhumysteeri lässähtää nopeasti tylsäksi ekologiseksi draamaksi, joka alkaa tuhota itse itseään sisältäpäin lähes kuin elokuvan abstraktit antagonistit tekevät pahaa-aavistamattomille ihmispoloille. Alun viisitoistaminuuttisen esittely- ja pohjustusosio lupailee aivan toista, mitä elokuva lopulta katsojalleen tarjoilee. Tylsäksi taapertamiseksi ja jaaritteluksi niittykedoilla ajautuvassa tarinassa olisi ollut aineksia niin paljon enempään. Elokuvan loppu sinetöi pettymyksen, jonka voi huomata hiipineen mieleen jo puoli tuntia ennen varsinaisen lopun häämöttämistä.

3/10.