Monkey Shines (1988)

Ohjaus: George A.Romero
Käsikirjoitus: George A.Romero
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: englanti
Budjetti: noin seistsemän miljoonaa USD
Arvioitu: talvi 2008
Arvioidun version pituus: 113 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: ei valkokangaslevityksessä Suomessa

monkeyshines_primaryJohdanto

Eläimet kauhuelokuvissa ovat tulleet tuttuakin tutummiksi vuosien varrella. Useimmiten eläimet ovat vain suoranaisia objekteja haluttujen skenaarioiden rakentamisessa, mutta toisinaan eläimet ovat myös vertauskuvallisempia ja syvällisempiä kerronnan välineitä. Brittiläiseen samannimiseen Michael Stewartin kirjoittamaan kirjaan perustuva elokuva Monkey Shines esittelee meille apinan. Eläimistä on helppo tehdä kauhua – niiden luontainen ihmisistä poikkeava käytös, niiden ihmisen auktoriteettia kumartamaton villeys ja niiden arvaamattomuus ovat kaikki herkullisia valttikortteja, joita surutta käytetään jännityskerronnassa.

Tyypillisesti eläin esitetään luontaisen vaarallisuutensa vuoksi. Esimerkiksi käärme  (Anakonda, Luis Llosa 1997), karhu (Grizzly, William Girdler 1976), krokotiili (Territory, Greg McLean 2007) ja hai (Jaws, Steven Spielberg 1975). Toisinaan sitten taas yksittäin vähäisesti vaaralliset kuvataan joukoissa pelottavina. Esimerkiksi linnut (The Birds, Alfred Hitchcock 1963), muurahaiset (The Naked Jungle, Byron Haskin 1954), rotat (Willard, Daniel Mann 1971), hämähäkit (Arachnophobia, Frank Marshall 1990)  ja mehiläiset (The Swarm, Irwin Allen 1978). George A.Romeron elokuvan apina on kuitenkin kiehtova poikkeus; siinä eläin osoittautuu aluksi tärkeäksi ja oleelliseksi avuksi, mutta elokuvan edetessä sen uhkaavaksi muuttuvaa käytöstä alkavat sävyttää nimenomaan ihmisiltä projisoidut tunteet ja toimintatavat. Romero varsin usein elokuvissaan piirsi varsin synkän kuvan juuri meistä ihmisistä eikä tämäkään elokuva siis tee linjaan poikkeusta.

Juonitiivistelmä

Lakitieteen opiskelija ja innostunut urheilija Alan Mann (Jason Beghe) joutuu rekan yliajamaksi, mutta jää onnettomuudesta kuitenkin henkiin. Valitettavasti Alan jää kärsimään kuitenkin neliraajahalvauksesta eikä koe elämänsä olevan enää elämisen arvoista. Pyörätuoliinsa sidottu katkeroitunut nuori mies saa apua luonnontieteilijäystävältään Geoffreyltä (John Pankow), joka tuo arkiaskareiden avuksi koe-eläimenä aiemmin olleen kapusiiniapina Ellan. Ellan ja Alanin välille syntyy nopeasti syvä side, mutta kun Alanin ja hänen kuntouttajansa Melanien (Kate McNeil) välille syntyykin yllättäen romanttisia väreitä, Ella muuttuu mustasukkaiseksi … vaarallisen mustasukkaiseksi …

Kommentit

Monkey Shines on zombie-elokuvistaan parhaiten tunnetun ohjaaja George A.Romeron töistä sellaisia, joissa huomioarvo keskittyy olennaisesti hehkilöhahmojen syväluotaamiseen ja kehittämiseen ja jättää shokeeramisen pitkälti mielikuvituksen varaan. Jo alusta lähtien on selvää, että Romero tavoittelee tällä kertaa jotain aivan muuta kuin perinteistä veristä kauhuskenaariota. Tarina kääntyykin varsin nopeasti psykologiseksi kauhutrilleriksi ja parhaimmillaan toimiii esittäessään katsojalleen ikiaikaisen kysymyksen: mitä itse tekisit?

Romero kompastuu kiusallisesti materiaalinsa heikkoon jäsennykseen ja rytmittää elokuvansa verrattain epäsuhtaisesti, jopa kömpelösti. Toisaalta psykologiseksi trilleriksi elokuvan hahmot kehitetään poikkeuksellisen syvällisiksi ja heidän motivaatioitaan ja tuntemuksiaan perustellaan alusta lähtien vakuuttavasti ja ammattitaidolla. Kapusiiniapina Ella varastaa toki monessa kohtauksessa pääosan, koska katsojan on helppo ihailla apinan filmille taltioitua taituruutta ihmiselle suunnitellussa ympäristössä. Näin on tarkoituskin, sillä Ella on paitsi keskeinen elokuvan toimija, myös syvällisemmin heijastuspinta ihmisten kyvyttömyydelle käsitellä omien toimiensa seurauksia ja ihmisten monimutkaisten ja usein itsekkäiden motivaattorirakenteiden peili. Asetelmassa halvautuneen ahdingosta ja mielen liikkeistä on kosolti yhtymäkohtia paria vuotta myöhemmin Rob Reinerin ohjaamaan kauhuelokuvaan Misery (1990), mutta ohjaaja Romero luottaa huomattavasti enemmän syvempiin vertauskuviin, alleviivaamattomuuteen ja negatiivisten perusvaistojen raakaan voimaan. Odottamattoman syvälliseksi ajautuva elokuva samalla kuitenkin suorastaan tihkuu tunnelmaa ja jännitettä ja katsojankin on helppo antautua mukaan Alanin raivoon ja vihan purskauksiin sekä ymmärtämään että tuomitsemaan.

Romero kehittää itse kirjoittamansa käsikirjoituksen juonta ovelasti, viisaasti ja uskottavin kääntein. Elokuva loistaakin erityisesti juonen kuljetuksessa lopulliseen päätepisteeseensä saakka (tosin ohjaajan oma visio lopputuloksesta olisi ollut huomattavasti ankeampi, kuin mitä tuotantoportaan sanelema – varmasti yksi niistä syistä miksi Monkey Shines oli ensimmäinen ja ainoa ohjaajan studioelokuva). Sen rytmityksen kömpelyys ja ajoittainen kerronnan sakkaus jättävät elokuvan kuitenkin kauas joutsenlaulumaisesta mestariteoksesta.

Elokuvan premississä koe-eläin Ellaa on muokattu geneettisin toimin. Ohjaaja oli tässä yli kaksi vuosikymmentä aikaansa edellä; siinä missä ajalleen tyypillisesti kauhukerronnassa oli vielä tapetilla teknologisen murroksen pelot ja ydinsäteilyyn liittyvät kauhuskenaariot, geneettisen muuntelun aika kauhukerronnassa oli vasta tuloillaan. Epäilemättä tästä syystä elokuvaan ei omana aikanaan juurikaan osattu kiinnittää huomiota ja sen menestys jäi vaatimattomaksi. Geneettisen muuntelun mahdollistamat kauhuskenaariot alkoivat toden teolla tulla esille vasta vuosituhannen vaihteen tietämillä ja ovat tätä kirjoitettaessa liki pitäen syrjäyttäneet ydinsäteilyn, kun tarkastellaan kauhu- ja tieteiselokuvien teemoja laajemmin. Edellä aikaansa tai ei, Romeron elokuvassa on kuitenkin kiusallisia kerronnallisia pullonkauloja, joita ilman teos olisi pienimuotoisen kulttiteoksen sijasta laajalti tunnettu ja arvostettu mestariteos. Romero jämähtää välillä muutoinkin paikoilleen vatvomaan ja syventämään hahmojaan motiiveineen ilman erityistä tarvetta ja siksi elokuva venähtääkin peräti parituntiseksi. Toisaalta loppuosuuden kohtausten leikkaus on äärimmäisen intensiivisesti ja taitavasti rakennettu – kliimaksin syke säilyy ja katsojan pitää vain antautua mukaan virran vietäväksi, sillä käsikirjoitus ei salli halpoja kompromisseja.

Yhteenveto

Tehokas, intensiivinen ja syvällinen psykologinen kauhutrilleri kouraisee etuajassa varoituksia hallitsemattoman kokeellisen geneettisen muuntelun seurauksiin. Parituntiseksi venähtävä jännityselokuva jää paikoin vatvomaan turhaan hieman liian pitkiksi ajoitetuissa draamallisissa taustoituksissaan, joiden tarpeellisuus koko skenaario huomioiden jää kyseenalaiseksi. Siltikin, selvästi keskimääräistä jännäriä toimivampi ja monipuolisempi tarina pysyy koukuttavana ja kiehtovana.

7/10

Linkki elokuvan promootiomateriaaleihin.

Monkey Shines (1988)

Ranskalainen aulajulisteiden sarja. Tukevaa ja kiiltävää valokuvapaperia. Koko on 27,2 cm x 21,2 cm. A lobby card set from France. Sturdy and glossy photographic paper. Size is 27,2 cm x 21,2 cm.

divider_06

Espanjalainen ohjelmalehdykkä. Kaikkiaan kahdeksan sivua. Skannattuna vain kansilehdet. Tukevaa paperia. Koko on A4. A movie program from Spain. Eight pages in total. Scanned only front and back cover pages. Sturdy paper. Size is A4.

Linkki elokuvan arvosteluun. A link to my review of the film (in Finnish only)

Blob (1988)

Ranskalainen aulajulistesarja. Keskivahvaa valokuvapaperia. A lobby card set from France. Medium-strength photographic paper.

 

divider-2017-06-23

Japanilainen aulajuliste (chirashi). Skannattuna julisteen molemmat puolet. A movie flyer from Japan. Scanned both sides of the flyer.

 

divider-2017-06-23

Suomalainen elokuvajuliste. Tukevaa julistepaperia. Koko on suurin piirtein 40cm x 60cm. A movie poster from Finland. Sturdy poster paper. Size is about 40cm x 60cm.

theblob-finland-1

Zombie 3 (1988) [Zombie Flesh Eaters 2]

Ohjaus: Lucio Fulci, Bruno Mattei, Claudio Fragasso
Tuotantomaa: Italia
Käsikirjoitus: Rossella Drudi, Claudio Fragasso
Ensi-ilta Suomessa: ei teatterilevityksessä
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 95 minuuttia
Arvioitu: 2009

Johdanto

Vaikka Lucio Fulcin nimi onkin istutettu Zombi 3:n yhteyteen, todellisuudessa Fulci joutui kumartamaan itsensä ulos hankkeesta jo muutaman viikon kuvausten päätteeksi. Maailman huonoimman käsikirjoittajan tittelistä tosissaan kilpaileva saapasmaan Claudio Fragasso ei ole uransa aikana karsastanut häpeilemätöntäkään plagiointia ja niin myös Zombi 3:ssa hänen kynänsä on lainannut materiaalia kosolti ihan oikeiden elokuvien puolelta. Fulci muuttui uransa edetessä aina vaan oikukkaammaksi ja vaikeammaksi persoonaksi ja vanhoilla päivillään hän ei enää ollut väleissä oikeisiin tahoihin saadakseen ohjattavakseen mielenkiintoisia projekteja. Vaikeuksien kautta voittoon ei tällä(kään) kertaa toiminut. Fulci kuvasi elokuvaa Filippiineillä tyttärensä Antonellan avustuksella, mutta riiteli jatkuvasti Fragasson ja tuottaja Gaudenzin kanssa käsikirjoituksesta ja muutti sitä omavaltaisesti työn edetessä. Stressi purkautui lopulta sairasteluna, jota kuvauspaikkana ollut Filippiinien ilmasto hankaloitti, ja Fulci irtaantui elokuvasta saatuaan valmiiksi 75-minuuttisen työkopion. Fragasso hankki hänen sijalle uudeksi ohjaajaksi Bruno Mattein, jonka nimi on mukana valitettavan monessa todella surkeassa rip-off -elokuvassa. Mattei ja Fragasso hylkäsivät pääosan Fulcin materiaalista ja jättivät vain muutamien minuuttien pätkiä Fulcin materiaalista lopulliseen elokuvaan. Mattein mukaan lopullisesta elokuvasta arviolta puolet on Fulcin käsialaa, Fulcin perikunnan mukaan vain joitakin minuutteja. Mattei ja Fragasso ohjasivat itse materiaalin käytännössä kokonaan uusiksi ja tällä kertaa Fragasson käsikirjoitusta täysin mukaillen. Valitettavasti.

Juonitiivistelmä

Erittäin salaisessa tutkimuskeskuksessa tiedemiehet kehittelevät armeijalle bakteriologisia aseita ja eräs näistä aseista on ”Death-1” -nimellä kulkeva biologisen sodankäynnin ase. Virusmateriaalin siirto tutkimuskeskuksesta pois ei onnistukaan terroristien iskiessä ja virus pääsee irti. Lähistöllä oleva lomahotelli asukkainen ja henkilökuntineen joutuu pian armeijan karanteeniin ja häikäilemättä salaisuutta varjelevat sotilaat surmaavat siviilejä pitääkseen tartunta-alueen kontrollissa ja salaisuuden poissa maailman tietoisuudesta. Sotilaiden virheet kuitenkin kostautuvat ja karanteeni ei pidä … joudutaan siis laajentamaan aluetta ja uhraamaan yhä enemmän resursseja ja viattomia siviilejä. Karanteenialueen sisälle jää kuitenkin muutamia ihmisiä, jotka eivät halua tulla tapetuiksi – he tosin joutuvat kestämään sekä raivohulluiksi zombeiksi muuttuneiden viruksen uhrien että armeijan sitkeät yritykset tappaa heidät.

 

Kommentit

Zombi 3. Italian puolella George A. Romeron ohjaaman Dawn of the Dead (1978)-elokuvan Dario Argenton leikkaus Euroopan versioksi  sai aikanaan nimekseen Zombi. Fulcin oma zombie-elokuva kuulun käsikirjoittan Dardano Sacchettin kanssa oli tuolloin jo kuvausvaiheessa, mutta elokuvan tuottajat käskivät sitoa elokuvaa tiukemmin Romeron elokuvaan tämän suosion takia. Fulci teki työtä käskettyä ja pian näkikin päivänvalon Zombi 2(1979) (joka tunnetaan paremmin myös nimellä Zombie Flesh Eaters) – vieläpä ennen kuin sensuurin hampaisiin jäänyt Romeron Dawn of the Dead sai edes ensi-iltaansa Yhdysvalloissa. Zombie-elokuvat nousivat elämään Italiassa lyhyttä kukoistuskauttaan ja aikaa kutsutaankin yleisesti Italian zombie-sykliksi. Rip-offien ja plagioiden suossa puhkuvat italialaiset tekivät kuitenkin kauhulla runsaasti tuohta ja siksi oli luonnollista, että hyvin menestynyt ja alan klassikoksi sittemmin muotoutunut Fulcin Zombi 2 saisi jatkoa. Claudio Fragasso puuhastelikin käsikirjoitukset samantien kahteen elokuvaan, joista toinen nimettiin Italiassa Zombi 3:ksi ja toinen Zombi 4:ksi. Molemmat valmistuivat samana vuonna 1988 ja molempia kuvattiin Filippiineillä, mutta tiettävästi Fulci itse osallistui vain kolmoseen ja siihenkin siis varsin vaihtelevasti. Mielenkiintoista kyllä, eräs elokuvan omituisimmista ja yllätyksellisimmistä elementeistä on Fulcin käsialaa – nimittäin hämmentävä jääkaapista kurkkuun hyökkäävä levitoiva madantyvä zombien pää ja siihen liittyvä piilossa väijyvä päätön ruumis. Kohtaus on täysin irrallaan koko muun elokuvan tohinasta ja tunnelmasta ja voi vain arvailla, miksi Fragasso ja Mattei päättivät jättää tämän episodin paikoilleen. Fulcin alkuperäinen idea lienee ollut ohjata elokuvan tematiikkaa hänen vahvimmalle suosioalueelleen Aasiaan, jossa lentävät, levitoivat ja hyppivät epäkuolleet ovat aivan toisenlaisessa huudossa ja varsinkin koska Zombi 3:lle oli jo Fulcin nimen ansiosta olemassa levityssopimus Aasiaan.

Näyttelijöiden sohellus ”elokuvassa” on karmeaa katseltavaa ja koreografiat ovat puisevia ja mielikuvituksettomia – vaikkakin paikoin kyllä ihan akrobaattisia. Zombiet käyttäytyvät ns. ”tilanteen mukaan” ja välillä veijarit hyppivät kolmella loikalla iholle, roikkuvat katossa, puhuvat puolijärkeviä ja tekevät ninjahyppäyksiä kohti näyttelijärukkia. Välillä puolestaan pizzanaamat paarustavat etanavauhtia suoraan kohti liekinheittimiä tai rynnäkkötuliaseita kuin Romeron vaistomaisesti toimivat elävät kuolleet konsanaan. Elokuvassa ei ole minkäänlaista koherenttia koossapitävää voimaa eikä se kykene kertaakaan koko kestonsa aikana säväyttämään tai luomaan edes orastavaa kauhutunnelmaa. Fragasso lainailee sumeilematta katkelmia oikeista elokuvista, mutta päällimmäinen ”innoituksen” lähde vaikuttaisi olevan kuitenkin George A. Romeron vähemmän tunnettu The Crazies (1973). Mutta siinä missä Romero välittää poliittista ja sosiaalista sanomaansa tehokkaiden keinojen avulla, Fragasso ja Mattei onnistuvat toistamaan lähinnä umpitylsiä latteuksia ja kopioimaan mielikuvituksettomasti ja vailla syventävää tarkoitusta Romeron visuaalisia elementtejä. Romeron Day of the Dead (1985) on myös mukana mukamas jännitteitä rakentavana viitekehyksenä (sotilaat/tiedemiehet), mutta hämmentävästi uljas parivaljakko plagioi myös omia vanhempia tuotantojaan, joka on jo melkoinen saavutus (aivan kuin Fragasso olisi halunnut tehdä uudelleen itsensä kirjoittaman ja Mattein ohjaaman elokuvan Virus (1980), joka tunnetaan myös paremmin mm. nimillä Zombie Creeping Flesh ja Hell of the Living Dead). Kukin voi tahoillaan arvuutella, että miten hyvä idea on Fragasson ajatus kirjaimellisesti suoraan plagioida Dan O’Bannonin kauhukomediaa Return of the Living Dead (1985), joka se puolestaan rakensi hassutuksensa Romeron Night of the Living Deadin asetelman ympärille. Semminkin, kun plagiointi tehdään vain ideoiden varastamisen tasolla ja todellinen visuaalinen toteutus jätetään surkeasti puolitiehen roikkumaan ilman vähäisintäkään sitouttamista elokuvan muuhun sisältöön tai tyyliin. Myös Sam Raimin Evil Dead (1981) saa osansa lainailusta. Karmivaa. Sitä on myös musiikki, jonka tekemättä jättäminen olisi tehnyt maailmasta muutaman nuotin verran paremman paikan. Dialogiin kiusallisesti ympätyt ja elokuvan kokonaisuuteen kuulumattomat ekologiset latteudet synnyttävät valitettavasti myötähäpeää ja kuinka ollakaan … jopa ne voidaan nähdä plagioina Umberto Lenzin elokuvasta Nightmare City (1980)[x] (joka puolestaan tunnetaan parhaiten myös nimillä Incubo sulla città contaminataCity of the Walking Dead ja Invasion by the Atomic Zombies) ja joka hassusti sattumalta nimettiin mm. Kreikan markkinoita varten nimelle Zombi 3.

Yhteenveto

Karmea esimerkki siitä, että Italian syklinen elokuvateollisuus tuottaa muutamien helmien ohella myös kiusallista selluloidisaastaa (eikun anteeksi … tämähän kuvattiinkin kustannussyistä kokonaan videolle ehtaoikean filmin asemesta!). Juoni on kuvottavaa tilkkutäkkiä eikä tapahtumissa ole tolkun häivää. Harmillisesti myös efektit ja gore ovat lähes täysin huonosti ja halvalla tehtyjä ja tuon tuosta kuivajään synnyttämällä sumuverholla häivytetään näkyvistä muutoinkin olemattomia kulisseja, efektejä ja maskeerausta. Ääniraita on huonoa diskovaikutteista eurosyntikkapoppia, joka imee tehokkaasti loputkin tunnelman rippeistä. Näyttelemisen ohjaus on olematonta, vuorosanat uskomatonta tuubaa eikä mikään logiikka selitä juuri yhtään mitään elokuvan tapahtumista. Se, että miksi Lucio Fulci edes alunperin on lähtenyt mukaan Fragasson ja tuottaja Gaudenzin kaltaisten helppoheikkien kelkkaan, jäänee ikuiseksi arvoitukseksi. Vain zombie-elokuvien harrastajille.

2/10.