Monkey Shines (1988)

Ohjaus: George A.Romero
Käsikirjoitus: George A.Romero
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: englanti
Budjetti: noin seistsemän miljoonaa USD
Arvioitu: talvi 2008
Arvioidun version pituus: 113 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: ei valkokangaslevityksessä Suomessa

monkeyshines_primaryJohdanto

Eläimet kauhuelokuvissa ovat tulleet tuttuakin tutummiksi vuosien varrella. Useimmiten eläimet ovat vain suoranaisia objekteja haluttujen skenaarioiden rakentamisessa, mutta toisinaan eläimet ovat myös vertauskuvallisempia ja syvällisempiä kerronnan välineitä. Brittiläiseen samannimiseen Michael Stewartin kirjoittamaan kirjaan perustuva elokuva Monkey Shines esittelee meille apinan. Eläimistä on helppo tehdä kauhua – niiden luontainen ihmisistä poikkeava käytös, niiden ihmisen auktoriteettia kumartamaton villeys ja niiden arvaamattomuus ovat kaikki herkullisia valttikortteja, joita surutta käytetään jännityskerronnassa.

Tyypillisesti eläin esitetään luontaisen vaarallisuutensa vuoksi. Esimerkiksi käärme  (Anakonda, Luis Llosa 1997), karhu (Grizzly, William Girdler 1976), krokotiili (Territory, Greg McLean 2007) ja hai (Jaws, Steven Spielberg 1975). Toisinaan sitten taas yksittäin vähäisesti vaaralliset kuvataan joukoissa pelottavina. Esimerkiksi linnut (The Birds, Alfred Hitchcock 1963), muurahaiset (The Naked Jungle, Byron Haskin 1954), rotat (Willard, Daniel Mann 1971), hämähäkit (Arachnophobia, Frank Marshall 1990)  ja mehiläiset (The Swarm, Irwin Allen 1978). George A.Romeron elokuvan apina on kuitenkin kiehtova poikkeus; siinä eläin osoittautuu aluksi tärkeäksi ja oleelliseksi avuksi, mutta elokuvan edetessä sen uhkaavaksi muuttuvaa käytöstä alkavat sävyttää nimenomaan ihmisiltä projisoidut tunteet ja toimintatavat. Romero varsin usein elokuvissaan piirsi varsin synkän kuvan juuri meistä ihmisistä eikä tämäkään elokuva siis tee linjaan poikkeusta.

Juonitiivistelmä

Lakitieteen opiskelija ja innostunut urheilija Alan Mann (Jason Beghe) joutuu rekan yliajamaksi, mutta jää onnettomuudesta kuitenkin henkiin. Valitettavasti Alan jää kärsimään kuitenkin neliraajahalvauksesta eikä koe elämänsä olevan enää elämisen arvoista. Pyörätuoliinsa sidottu katkeroitunut nuori mies saa apua luonnontieteilijäystävältään Geoffreyltä (John Pankow), joka tuo arkiaskareiden avuksi koe-eläimenä aiemmin olleen kapusiiniapina Ellan. Ellan ja Alanin välille syntyy nopeasti syvä side, mutta kun Alanin ja hänen kuntouttajansa Melanien (Kate McNeil) välille syntyykin yllättäen romanttisia väreitä, Ella muuttuu mustasukkaiseksi … vaarallisen mustasukkaiseksi …

Kommentit

Monkey Shines on zombie-elokuvistaan parhaiten tunnetun ohjaaja George A.Romeron töistä sellaisia, joissa huomioarvo keskittyy olennaisesti hehkilöhahmojen syväluotaamiseen ja kehittämiseen ja jättää shokeeramisen pitkälti mielikuvituksen varaan. Jo alusta lähtien on selvää, että Romero tavoittelee tällä kertaa jotain aivan muuta kuin perinteistä veristä kauhuskenaariota. Tarina kääntyykin varsin nopeasti psykologiseksi kauhutrilleriksi ja parhaimmillaan toimiii esittäessään katsojalleen ikiaikaisen kysymyksen: mitä itse tekisit?

Romero kompastuu kiusallisesti materiaalinsa heikkoon jäsennykseen ja rytmittää elokuvansa verrattain epäsuhtaisesti, jopa kömpelösti. Toisaalta psykologiseksi trilleriksi elokuvan hahmot kehitetään poikkeuksellisen syvällisiksi ja heidän motivaatioitaan ja tuntemuksiaan perustellaan alusta lähtien vakuuttavasti ja ammattitaidolla. Kapusiiniapina Ella varastaa toki monessa kohtauksessa pääosan, koska katsojan on helppo ihailla apinan filmille taltioitua taituruutta ihmiselle suunnitellussa ympäristössä. Näin on tarkoituskin, sillä Ella on paitsi keskeinen elokuvan toimija, myös syvällisemmin heijastuspinta ihmisten kyvyttömyydelle käsitellä omien toimiensa seurauksia ja ihmisten monimutkaisten ja usein itsekkäiden motivaattorirakenteiden peili. Asetelmassa halvautuneen ahdingosta ja mielen liikkeistä on kosolti yhtymäkohtia paria vuotta myöhemmin Rob Reinerin ohjaamaan kauhuelokuvaan Misery (1990), mutta ohjaaja Romero luottaa huomattavasti enemmän syvempiin vertauskuviin, alleviivaamattomuuteen ja negatiivisten perusvaistojen raakaan voimaan. Odottamattoman syvälliseksi ajautuva elokuva samalla kuitenkin suorastaan tihkuu tunnelmaa ja jännitettä ja katsojankin on helppo antautua mukaan Alanin raivoon ja vihan purskauksiin sekä ymmärtämään että tuomitsemaan.

Romero kehittää itse kirjoittamansa käsikirjoituksen juonta ovelasti, viisaasti ja uskottavin kääntein. Elokuva loistaakin erityisesti juonen kuljetuksessa lopulliseen päätepisteeseensä saakka (tosin ohjaajan oma visio lopputuloksesta olisi ollut huomattavasti ankeampi, kuin mitä tuotantoportaan sanelema – varmasti yksi niistä syistä miksi Monkey Shines oli ensimmäinen ja ainoa ohjaajan studioelokuva). Sen rytmityksen kömpelyys ja ajoittainen kerronnan sakkaus jättävät elokuvan kuitenkin kauas joutsenlaulumaisesta mestariteoksesta.

Elokuvan premississä koe-eläin Ellaa on muokattu geneettisin toimin. Ohjaaja oli tässä yli kaksi vuosikymmentä aikaansa edellä; siinä missä ajalleen tyypillisesti kauhukerronnassa oli vielä tapetilla teknologisen murroksen pelot ja ydinsäteilyyn liittyvät kauhuskenaariot, geneettisen muuntelun aika kauhukerronnassa oli vasta tuloillaan. Epäilemättä tästä syystä elokuvaan ei omana aikanaan juurikaan osattu kiinnittää huomiota ja sen menestys jäi vaatimattomaksi. Geneettisen muuntelun mahdollistamat kauhuskenaariot alkoivat toden teolla tulla esille vasta vuosituhannen vaihteen tietämillä ja ovat tätä kirjoitettaessa liki pitäen syrjäyttäneet ydinsäteilyn, kun tarkastellaan kauhu- ja tieteiselokuvien teemoja laajemmin. Edellä aikaansa tai ei, Romeron elokuvassa on kuitenkin kiusallisia kerronnallisia pullonkauloja, joita ilman teos olisi pienimuotoisen kulttiteoksen sijasta laajalti tunnettu ja arvostettu mestariteos. Romero jämähtää välillä muutoinkin paikoilleen vatvomaan ja syventämään hahmojaan motiiveineen ilman erityistä tarvetta ja siksi elokuva venähtääkin peräti parituntiseksi. Toisaalta loppuosuuden kohtausten leikkaus on äärimmäisen intensiivisesti ja taitavasti rakennettu – kliimaksin syke säilyy ja katsojan pitää vain antautua mukaan virran vietäväksi, sillä käsikirjoitus ei salli halpoja kompromisseja.

Yhteenveto

Tehokas, intensiivinen ja syvällinen psykologinen kauhutrilleri kouraisee etuajassa varoituksia hallitsemattoman kokeellisen geneettisen muuntelun seurauksiin. Parituntiseksi venähtävä jännityselokuva jää paikoin vatvomaan turhaan hieman liian pitkiksi ajoitetuissa draamallisissa taustoituksissaan, joiden tarpeellisuus koko skenaario huomioiden jää kyseenalaiseksi. Siltikin, selvästi keskimääräistä jännäriä toimivampi ja monipuolisempi tarina pysyy koukuttavana ja kiehtovana.

7/10

Linkki elokuvan promootiomateriaaleihin.

Jagged Edge (1985)

Espanjalainen aulajulisteiden sarja. Tukevaa valokuvapaperia. Koko on 33 cm x 23 cm. A lobby card set from Spain. Sturdy photographic paper. Size is 33 cm x 23 cm.

Saksalaisia lehdistövalokuvia. Valokuvapaperia. Koko on 17,8cm x 12,7cm. Kunkin kuvan taustapuolella on tietoa elokuvasta. Skannattuna tämä vain kertaalleen. Press stills from Germany. Photographic paper. Size is 17,8cm x 12,7cm. Each photo has press release information about the film on it’s reverse side. Scanned this only once.

Ranskalainen aulajulisteiden sarja. Valokuvapaperia. Koko on A4. A lobby card set from France. Photographic paper. Size is A4.

Japanilainen aulajuliste (chirashi). Koko on noin A4. Skannattuna julisteen molemmat puolet.
A movie flyer (chirashi) from Japan. Size is about A4. Scanned both sides of the flyer.

Shocker (1989)

Ohjaus: Wes Craven
Käsikirjoitus: Wes Craven
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: englanti
Budjetti: noin 5 miljoonaa USD
Arvioitu: kesäkuu 2007
Arvioidun version pituus: 99 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: 20.7.1990

Johdanto

shocker_primary

Erityisesti kauhun lajityyppiin tiiviisti assosioitu ohjaaja ja käsikirjoittaja Wes Craven on vastuussa monista lajityypin merkkipaaluista. Craven tutkii useimmissa teoksissaan vastakohtaisten perheiden tai perheenjäsenten dynamiikkaa ja konflikteja tavalla tai toisella eikä Shocker tunnu lainkaan vieraalta pöytävieraalta näiden tutkielmien joukossa. Elokuva mainiosti tiivistää ytimensä isän ja pojan ympärille kokonaisten perheiden asemesta. Elokuvan ajoittuminen 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen ei ole suinkaan sattumaa. Tuolloin uusi tv-vallankumous teki tuloaan ja visioissa siinsivät sähköinen asiointi tv:n avulla, ohjelmavuokraus kaukosäätimellä ja monet kuvitelmat kaksisuuntaisen televisiovälitteisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksista. Ja asia myös pelotti, kuten lähes aina tuntemattoman äärellä. Elokuva peilaa omalla tavallaan näitä aikansa pelkoja ja voimattomuuden tunteita sähköisissä medioissa haiden tavoin kulkevien anonyymien rikollisten edessä. Pelot eivät olleet tietenkään aivan tuulesta temmattuja vaikka olivatkin aikaansa edellä ja varsinkin 2000-luvun alku on näyttänyt meille miten monenlaiset rikolliset mielet ovat löytäneet uuden kodin sähköisistä toimintaympäristöistä. Kymmenen vuotta Wes Cravenin elokuvan jälkeen sama idea ponnahti esille myös Gregory Hoblitin elokuvassa Fallen (1998). Hoblitin elokuvassa teema realisoitui paremmin ja kypsemmin, se kohdentui kauhuelokuvaviihteen kuluttajaryhmää laajemmalle ja onnistui myös ajoittumaan kiinnostavampaan ajankohtaan. Kovan luokan kaarti näyttelijöitä (Denzel Washington, Donald Sutherland, James Gandolfini ja John Goodman) auttoi tietenkin nostamaan elokuvan suosiota paljon suuremmaksi kuin mihin Wes Cravenin Shocker olisi koskaan pystynyt isommallakaan budjetilla. Craven otti toki opikseen ja työsti myöhemmin joutsenlaulukseen koko kauhuelokuvien historian suosituimpiin, mutta samalla säyseimpiin, kuuluvan elokuvasarjan nimeltä Scream.

Juonitiivistelmä

Televisiokorjaaja Horace Pinker (Mitch Pileggi) osoittautuu kenkuksi sarjamurhaajaksi. Pinkerin murhapuuhat koskettavat myös nuorta opiskelijapoikaa Jonathania (Peter Berg), joka ottaa lopulta asiakseen lopettaa Pinkerin touhuilut ja jonka ansiosta Pinker jää teoistaan kiinni. Vaan kun Pinker on vihdoin vangittu, syytetty ja kuolemaan tuomittu, paljastuu teloituskammiossa yllättäviä uusia käänteitä ja Pinker yksinkertaisesti kieltäytyy kuolemasta. Nyt yliluonnollinen sarjamurhaaja kykeneekin liikkumaan signaalien ja sähkövirran mukana eikä aio jättää kostamatta Jonathanille…

Kommentit

Ohjaajat Renny Harlin (Prison (1987)), James Isaac (The Horror Show (1989)) ja Robert Kirk (Destroyer, 1988) ehtivät kaikki ensin. Nimittäin tuomaan elokuvalliseen formaattiin tarinan sähkötuolissa teloitetusta rikollisesta, joka palaa takaisin tekemään pahojaan. Parin vuoden sisään Wes Cravenin yritys ihan samasta, varsin tarkkaan rajatusta, teemasta on siis jo peräti neljäs.

Wes Cravenin Shocker virittää katsojan Horace Pinkerin aallonpituudelle ja istuttaa katsojan matkalle yliliuonnollisen kauhutrillerin syövereihin. Craven yrittää uudella hahmollaan rimpuilla pois oman hittielokuvansa Nightmare on Elm Street (1984) Freddy Krugerin (Robert Englund) hahmon pitkästä varjosta yrittäessään luoda uutta, mutta silti Pinkerissä ja Freddyssä yleensäkin on jotakin samankaltaista värinää – muutakin kuin teema yliluonnollisesta sarjamurhaajasta. Mitch Pileggin irvistely ja rimpuilu Horace Pinkerin roolissa onnistuu ihan mallikkaasti ja hahmoon on saatu elokuvassa puristettua ronskisti herkullisen huisia pahuutta – jopa siinä määrin, että muutamissa maissa elokuva oli täysin kiellettyjen elokuvien listalla hyvinkin pitkään.

Elokuva etenee rutinoidun vauhdikkaasti ja kimmahtelee välillä eteenpäin kuin sähköllä aikaansaatu valokaari, mutta Wes Cravenin itsensä käsikirjoittaman elokuvan kiintoisat käänteet loppuvat kuitenkin hieman harmillisesti jo hyvänkin tovin ennen varsinaista loppukohtausta. Erityisesti takaa-ajojuoksu puistossa venähtää tarpeettoman pitkäksi – jopa tylsäksi – ja muutamassa muussakin loppupuolen kohtauksessa tiivistäminen tai käsikirjoituksen vahvistaminen olisi paikallaan. Valtaosa ideoista tulee kulutettua eikä loppua kohden ole enää tarjota uusia ylläpitämään aikaansaatua virettä.  Lopun nujakointi etenkin tuntuu täysin tarpeettomalta ja kiusallisen ennalta-arvattava loppukokonaisuus pudottaa Pinkerin tarinan muistuttamaan vain hieman tavallista pidennettyä X-Files -televisiosarjan jaksoa. Elokuvan sisältö ei yksinkertaisesti jaksa kannatella liki kahteen tuntiin nousevaa pituutta.

Yhteenveto

Shocker-elokuvan Horace Pinker oli ohjaaja Wes Cravenin yritys luoda uusi Freddy Krugerin kaltainen yliluonnollinen sarjamurhaajahirviö, joka ihastuttaisi katsojia useiden elokuvien franchise-tyyliin kauaksi tulevaisuuteen. Toisin kävi eikä elokuvalle löytynyt tarpeeksi innostuneita kannattajia, että siitä olisi edes yritetty jatko-osia. Shocker kärsii ongelmista ideoiden visualisoinnissa ja toisaalta ammentaa pääosan omista aineksistaan aivan liian nopsaan. Silti kuitenkin riittävän kiinnostava ja erilainen yliluonnollinen kauhuelokuva kivutakseen keskikastiin ja etenkin kasarikauhusta pitäville aivan ehdottoman keskeistä katsottavaa.

5/10.

Linkki elokuvan promotiomateriaaleihin.

 

The Abyss (1989)

Ranskalainen aulajulisteiden sarja. Tukevaa, hyvin kiiltävää, valokuvapaperia. Koko on 27 cm x 21,4 cm. A lobby card set from France. Quite sturdy and very glossy photographic paper. Size is 27 cm x 21,4 cm.

divider_05

Espanjalaisia lehdistövalokuvia.  Press photos from Spain.

divider_05

Espanjalainen ohjelmalehdykkä. Skannattuna lehdykän molemmat puolet. Koko on A4. A pressbook from Spain. Scanned both sides of the pressbook. Size is A4.

 

Monkey Shines (1988)

Ranskalainen aulajulisteiden sarja. Tukevaa ja kiiltävää valokuvapaperia. Koko on 27,2 cm x 21,2 cm. A lobby card set from France. Sturdy and glossy photographic paper. Size is 27,2 cm x 21,2 cm.

divider_06

Espanjalainen ohjelmalehdykkä. Kaikkiaan kahdeksan sivua. Skannattuna vain kansilehdet. Tukevaa paperia. Koko on A4. A movie program from Spain. Eight pages in total. Scanned only front and back cover pages. Sturdy paper. Size is A4.

Linkki elokuvan arvosteluun. A link to my review of the film (in Finnish only)