Avainsana: producerinfo

Uwe Boll

Uwe Boll on saksalainen ohjaaja ja tuottaja. Kirjallisuuden tohtori päätti siirtyä elokuva-alalle 1990-luvun alussa aloittaen kammottavan surkeilla elokuvaviritelmillä. Jostain oudosta syystä Bollille kuitenkin avautui mahdollisuuksia päästä tekemään elokuvia myös kansainvälisille areenoille ihan oikeiden näyttelijöiden kanssa: Sanctimony (2000), Blackwoods (2001), Heart of America (2002), House of the Dead (2003), Alone in the Dark (2005), BloodRayne (2005), jotka kaikki järjestäen osoittautuivat hyvin huonoiksi elokuviksi, mutta joiden räikeä kaupallisuus onnistui kuitenkin pitämään ohjaajan mukana bisneksessä. Hyvin pian Boll oli profiloitunut tekemään surkeita elokuvajäljitelmiä menestyneistä tietokonepeleistä ja vaikka väliin mahtuu joitakin ihan kelvollisiakin elokuvia (Tunnel Rats (2008), Stoic (2009), Rampage (2009), The Age of Greed (2013)), valtaosa Bollin elokuvista on vain erittäin huonoja. Boll kuitenkin on onnistunut pysymään pinnalla elokuvamaailmassa ja edelleen kykenee hankkimaan elokuviinsa jopa nimekkäitäkin tähtiä, joten ainakin elokuvaviritelmien tuotannollisessa puolessa Boll on onnistunut. Kaikista oudointa on, että Boll todella pitää itseään elokuva-alan nerona (hänen omat sanansa hänen haastattelustaan)!

Uwe Boll tässä blogissa:

Uwe Boll is a producer and director from Germany. A doctor of literature who turned his interests towards the world of movies in the early 1990’s and has become known as one of the worst film directors of all time. He started with truly awful German films and for some odd reason he was then given several chances to produce and direct actual films with actual professional actors and with actual budgets: Sanctimony (2000), Blackwoods (2001), Heart of America (2002), House of the Dead (2003), Alone in the Dark (2005) and BloodRayne (2005). All of them were sprayed with adequate glitter to cover up the fact that these were truly God-awful films. But films that nevertheless were commercially viable enterprises keeping Boll afloat in the movie industry. Quite soon Boll was profiled into a film hack making awful garbage out of successful computer game franchises. Even though Boll has managed to churn out some adequate movies (Tunnel Rats (2008), Stoic (2009), Rampage (2009), The Age of Greed (2013)), the bulk of his output fills the bottoms of the barrels of celluloid trash. Nevertheless Boll has managed to stay in the business and even today (2024) has been able to secure pretty important actors to ’act’ in his films so at least he is fairly seasoned as a producer. The really odd thing about Boll is that he actually thinks he is a genius film maker (his words from his own interview)!

Uwe Boll in this blog:

  • Movie review (in Finnish only): Apocalypse Z (Luca Boni, Marco Ristori, 2013)
  • Movie review (in Finnish only): BloodRayne (Uwe Boll, 2005)
  • Movie review (in Finnish only): House of the Dead (Uwe Boll, 2003)

Takashi Miike

Takashi Miike on japanilainen yhden miehen elokuva-alan tehosekoitin. Miike aloitti alan opinnot nuorukaisena arvostetun ohjaajan Shôhei Imamura opetuksessa, mutta oli kärsimätön ja huolimaton opiskelija. Veri teki tekemisen puoleen ja sen jälkeen kun ensimmäiset askeleet television puolelle oli otettu ja Miike pääsi aloittamaan elokuvien kanssa, ei häntä voitu enää pidätellä. Miiken elokuvat ovat äärimmäisen väkivaltaisia, provokatiivisia, lajityyppien rajoja tahallaan särkeviä ja roisisti tabuja hajottavia. Miike on ollut tuottajana, kuvaajana, käsikirjoittajana, leikkaajana, ohjaajana, näyttelijänä ja varmaan yövartijanakin omissa tuotannoissaan eikä alalla oikein näyttäisi olevan mitään hommeleita, mitä Miike ei tee. Tajuttoman kiireinen ohjaaja on ilahduttanut erityisesti kauhuelokuvien ystäviä niin suurella määrällä elokuvia, että tänne niistä edes keskeisimpien kymmenien listaaminen ei olisi järkevää. Kolmessa vuosikymmenessä toistasataa elokuvaa eikä mitään loppua ole näkyvissä. Parhaimmillaan Miike on taikonut jopa puolen tusinaa elokuvaa vuodessa (kuten 1999, jolloin muuten tuli ulos Miiken yksi arvostetuimmista elokuvista Ôdishon [Audition] (1999)). Todella huimaa toimintaa!

Yoshihiro Nishimura tässä blogissa:

Takashi Miike is a Japanese movie business’ gold-plated assault rifle with never ending bullets. He started studying film at the age of 18 under the respected Japanese film director Shôhei Imamura but he was restless and disruptive in his studies as he could not wait to actually do stuff. After his meager odd-jobs for television landed him opportunities to work in the movies, he started a seemingly endless barrage of movie-fireworks that continue to this day (2024). Miike’s films are extremely violent, provocative and decidedly grossly genre- and taboo breaking. He has worked in pretty much all areas of film making one can think of (although I’m not sure if he has ever been a night-time guard at a set!) and while it is easy to just browse through his list of films he has directed, one should also take a peek at everything else he was involved in of those productions. There’s seemingly nothing in the industry he hasn’t been doing! A never stopping Duracell-bunny comes to mind when once realizes the sheer number of films he mas made in the past 30 years. It’s not uncommon for Miike to push out even half a dozen films in a year (such as in 1999 when also one his most acclaimed directorial work Ôdishon [Audition] (1999) was made). It’s pointless even trying to list his horror genre works as I might run out of memory in this blog. Truly amazing!

Takashi Miike in this blog: