ben affleck – Verta pakkiin

Ohjaus: J.C.Chandor
Käsikirjoitus: J.C.Chandor, Mark Boal
Tuotantomaa: Yhdysvallat
Kieli: englanti
Budjetti: 115 miljoonaa $USD
Arvioitu: kesäkuu 2021
Arvioidun version pituus: 125 minuuttia
Ensi-ilta Suomessa: ei valkokangaslevityksessä Suomessa

Johdanto

Ei ole tämän elokuvan sotilashahmojen mielestä Setä Samuli antanut lämmintä kättä kummempaa pyyteettömästi eri puolilla palloa sotilashommeleissa hilluneille tappamisen ammattilaisille. Lienevätkö sitten palkkarahat kuluneet kurtisaanien liiveihin tai alkoholin sumentamiin iltarientoihin, mutta aktiiviuriensa jälkeen puilla paljailla olevien katkeroituvien herrojen hinku olisi saada hyppysiinsä kassikaupalla kahisevaa, ettei vain tarvitsisi mennä ns. oikeisiin töihin vielä muutamaksi vuosikymmeneksi ennen lopullista eläkeikää.

Eli se eläketurvakeikka -tyyppinen tapaus on tässä jälleen kyseessä. Elokuvakerronnan vakiokuvastoa, tällä kerralla suunnitelmia vanhuuden päivien varalle pyöritellään pelkästään sotilashenkilöiden näkökulmasta. Samoissa vesissä pyöritään siis kuin esimerkiksi elokuvat: Three Kings (David O.Russell, 1999), Dead Presidents (Hughes’n veljekset, 1995), Kelly’s Heroes (Brian G.Hutton, 1970), The League of Gentlemen (Basil Dearden, 1960) ja Ronin (John Frankenheimer, 1998), joissa kussakin sotilaat tai (Roninin tapauksessa vakoojat) päättävät lähteä hakemaan tiliä. Laajemmassa skaalassa eläketurvakeikka onkin sitten ihan oma mittava alijoukkonsa toimintaelokuvien kirjossa.

Juonitiivistelmä

Viisi omiin vaarallisiin, mutta kovin heikosti rahallisesti tuottaviin sotilasuriinsa, pettynyttä entistä ammattisotilasta yhdistävät voimansa tarkoituksenaan hankkia kerralla tarpeeksi pätäkkää letkeän eläke-elämän mahdollistamiseksi. Keikan kohteeksi valikoituu julma huumepomo, jolla mainittua pätäkkää tuntuu riittävän niin, että ranteet notkuvat. Yllättäen kaikki ei menekään Strömsön mallin mukaisesti ja kaverusten keikkamatka muuttuu kylmäksi selviytymistaisteluksi huumepomon kätyreiden, karujen olosuhteidein ja omien lojaliteettien sekä moraalisten periaatteiden ristipaineessa.

Kommentit

Kaikesta yrityksestä, rautaisen ammattimaisesta teknisestä tekemisestä ja kokeneista näyttelijöistä huolimatta ohjaaja J.C.Chandorin elokuva jää aavistuksen vaisuksi, ontoksi, epätasaiseksi ja vain ihan päteväksi keikkapätkäksi. Elokuvan kulusta valtaosa kuluu viiden keskeisen henkilön ympärillä ja juuri tämä osuus näyttäytyy elokuvan suurimpana ongelmana, sillä henkilöhahmojen luonteiden syvyys, motivaatiot ja käytös elokuvan kuluessa jättävät hiomattoman ja jopa keskeneräisen teoksen tunteen. Pääpaino ohjaaja Chandorilla on näiden karujen karjujen ulkoisen olemuksen, fyysisen vahvuuden ja näyttävyyden korostamisessa, joka lajityypille ominaista toki onkin. Henkilöhahmojen käsikirjoittaminen tai ohjaus jättävät siis toivomisen varaa ja erityisesti kummeksuttaa eri hahmojen käytöksen ja moraalisen kompassin ihan satunnaisen tuntuinen heittely kohtauksesta toiseen. Vaikuttaa aivan siltä, että käsikirjoituksessa olisi ollut isoja aukkoja hahmojen välisten suhteiden käsittelyssä ja aivan kuin hahmojen välistä interaktiota olisi kohtauksittain jopa improvisoitu välittämättä ristiristaisuuksista elokuvan muihin kohtauksiin. Pitkäjänteinen selkeys puuttuu vaikka hahmojen välien selvittelyyn käytetäänkin jopa kosolti aikaa elokuvan kestosta. Hiotuimmiksi kohtauksiksi muodostuvat toiminnalliset ja erämääselviytymiseen painottuvat kohtaukset, mutta draamalliset kohtaukset ontuvat; eivät pahasti, mutta riittävästi luodakseen kiusallista epäsuhtaa elokuvan eri osa-alueiden välille.

Näyttelijöiden tekeminen on selkeää ja johdonmukaista, mutta isohkon joukkion tekemisissä kukin joutuu taistelemaan ajasta linssin edestä. Elokuva on jaettu selkeästi kolmeen osioon, mutta osioiden erilaisen sisällön nivominen yhdeksi kokonaisuudeksi ei toimi. Osiot ovat toki tunnistettavasti saman juonikaaren osia, mutta kovin soljuviksi siirtymiä osiosta toiseen ei voi sanoa. Toisessa osiossa on varsin meneviä ja onnistuneesti realisoituneita – jopa suorastaan vaikuttaviakin – toimintakohtauksia, jotka selkeästi kertovat tekijöiden kiinnostuksesta toiminnallisempaan seikkailuun kuin mitä elokuva sitten lopulta kuitenkaan kykenee antamaan ulos. Toimintakohtausten jälkimainingeissa alkavat ongelmat, kun adrenaliinin nostattama syke laskee alas ja elokuva etenee kolmanteen osioonsa, jossa hieman jopa yllättäen hahmojen väliset ristiriidat nostetaan jalustalle kiivaan takaa-ajon ja erämaaselviytymisen sivutuotteina. Antisankarien kavalkadiksi nousevan osion harmillisimpana yksittäisenä seikkana tekijät kuitenkin väen väkisin yrittävät maalata ns. keskeisten hahmojen kruunua empatian sädekehäksi luoden vakavaa ristiriitaa hahmojen eettisten ja moraalisten valintojen joukkoon elokuvan ensimmäisten kahden jakson aikana. Tekijät eivät ole ryöstö- ja likvidointiteemastaan huolimatta kuitenkaan sitten halunneet antautua maailmaan, jossa elokuvan ns. pahisten ja hyvisten välillä ei ole kovinkaan paljon harmaata välialuetta. Sellaiseen maailmaan, joka on tehnyt esim. Quentin Tarantinosta (vaikka Reservoir Dogs (1992)), Sergio Leonesta (Il buono, il brutto, il cattivo [The Good, The Bad and The Ugly] (1966))) tai vaikka Brian de Palmasta (Scarface (1983)) suosikkeja rankemman elokuvakuvaston ystäville.

Yhteenveto

Ihan menetteleväksi keikkaelokuvaksi kääntyvä toiminnallinen pätkä pelaa hieman kyseenalaisin moraalisin kortein esitellessään sotilashahmojensa taustoja, tarjotessa julman huumeparonin likvidoinnin ryöstön moraalisena vaimentimena ja lopulta kuitenkin siirtäessä keskeiset hahmonsa vain ja ainoastaan ahneuden ammattilaisiksi. Ristiriitaisista moraalisista lähtökohdista huolimatta joukkion tekosien seuraaminen etenee teknisesti taitavasti, hyvin kuvattuna ja sopivan jouheana. Rouheaa estrogeenitöntä äijäilymusiikkia tarjotaan korostamaan miehistä maailmaa Fleetwood Mac:sta Metallicaan ja CCR:stä Panteraan. Elokuva jää kuitenkin osiensa summaa vaatimattomammaksi, kun sen etenevän kerronnan alla ei ole kokonaisuutta tarpeeksi määrittävää ja sitovaa ns. punaista lankaa.

7/10.

Ohjaus: John Woo
Tuotantomaa: USA
Käsikirjoitus: Dead Georgaris
Ensi-ilta Suomessa: 13.02.2004
Kieli: englanti
Arvioidun version pituus: 119 min
Arvioitu: tammikuu 2009
Budjetti: noin 60 miljoonaa USD

Johdanto

Aikansa kutakin, mietelauseessakin kansanviisautta toistetaan. Toimintaelokuvien merkittävästä uranuurtajasta Hong Kongin ohjaajalupaus John Woo ajautui pian Hollywoodin kamaralle päästyään ohjaamaan elokuvia, joita yleensä luonnehditaan vain sanoin: ihan ok. Liekö sitten niin, että Hollywoodiin verrattuna John Woolla oli Hong Kongissa erilaisia tekemisen vapauksia vai kenties parempia tuottajia elokuvilleen, mutta Ameriikan ihmemantereella herra Woon tekemisen jälki on vaisumpaa, varovaisempaa, poliittisesti korrektimpaa ja yksinkertaisesti tylsempää kuin Hong Kongissa. Siitäkin huolimatta, että Hollywoodissa rakennettujen elokuvien budjetit ovat aivan eri sfääreissä kuin mitä Hong Kongissa. Tätä kirjoitettaessa John Woo on palannut vuosikymmenen harharetkeltään takaisin ohjaamaan Hong Kongiin ja uuden aikakauden ensimmäinen sieltä kansainvälisillekin areenoille pompahtanut elokuva ja vahvasti menestynyt toimintaseikkailu Red Cliff (2008) luo uutta toivoa sille ajatukselle, että Woon vuosikymmenen seikkailu Hollywoodissa tekemässä tusinatoimintaa olisi nyt mennyttä aikaa.

Juonitiivistelmä

Elokuvassa taitava elektroniikan asiantuntija myy palveluksiaan suurista summista halukkaille, jotka haluavat purkaa jonkun toisen yhtiön keksinnön ja imitoida sen omiin tuotteisiinsa. Ben Affleck näyttelee insinööri Jenningsiä, joka sallii muistojensa poistamisen valmistuneen työprojektin jälkeen, joten hänestä ei näin voi koskaan kehkeytyä turvallisuusriskiä palkkaajalleen. Jennings tarttuu houkuttelevaan projektiin, jonka pitäisi olla niin tuottoisa, että hän voisi työn jälkeen rikkaana miehenä lopun elämänsä. Kaikki ei kuitenkaan mene Jenningsin suunnitelmien mukaisesti ja työn valmistuttua 3 vuoden kuluttua hän huomaa joutuneensa huiputetuksi, mutta ei voi muistaa kuluneiden vuosien tapahtumia. Jotakin kuitenkin pitää saada selville, sillä pian kannoilla on jo joukko takaa-ajajia.

Kommentit

Philip K.Dickin novelli Paycheck 50-luvulta on päätynyt tässä toimintaohjaaja John Woon käsiin ja seurauksena on toiminnallinen filmatisionti Dickin alun pitäen dystooppisesta kuvauksesta. Woo on jostakin syystä kuitenkin päätynyt siirtämään novellin ajankohdan meidän nykyisyyteemme, joka on huomattavan ongelmallinen ratkaisu.

Tarina muistinsa menettäneestä miehestä, joka alkaa selvittää historiansa mysteerioita ei ole ihan uusi aihe nykypäivän elokuvaksi. Dickin novelli on kuitenkin niin rikas ja taitavasti kudottu, että siinä piisaa aineksia tuoreisiin näkökulmiin ja oivallisiin käänteisiin. Tai niin sitä ainakin luulisi. John Woo on tehnyt nimensä etupäässä toimintaohjaajana ja tuo leima on tässä elokuvassa nyt kovin ikävästi esillä. Nimittäin hienon juonen ympärille on väen väkisin tungettu kohtaus toisensa perään hengästyttävän naurettavia toiminta- ja takaa-ajokohtauksia, joissa ei ole päätä eikä häntää. Omituinen ongelma on Woon ratkaisu sijoittaa tarina tähän päivään, mutta pitää Dickin novellin teknologia sellaisenaan mukana. Ristiriita on huutava, kun hienoista teknolabroista siirrytään kaduille pärtsimään tavanomaisten nykypäivän autojen sekaan joutaviin takaa-ajokohtauksiin, joiden lopullisen merkityksen elokuvan juonenkululle voi kukin miettiä ihan omilla tahoillaan.

Toiminnallisissa episodeissa Woo toki saa aikaiseksi tuhoa ja tohinaa, mutta yleinen tunnelma on kuin Woo tekisi elokuvaa vahvassa lääkityksessä – missään ei ole palavaa tunnetta mukana ja kohtausten järkikin on kovin kyseenalainen. Niin kauan kuin Woo malttaa pitää sormensa kiinni alkuperäisen novellin ytimessä, elokuvakin avautuu nerokkaana, kiehtovana ja omaperäisenä muunnelmana mies pakosalla-teemasta, mutta heti, kun tarinan juonteista avataan toiminnallisempaa kuvastoa, tarjolla on vain tavanomaista, tuttua ja turvallista.

Ben Affleck, Aaron Eckhart ja Uma Thurman elokuvan päärooleissa toimivat ihan kohtuullisesti, mutta Woo ei ole antanut näyttelijöille tarpeeksi tilaa tulkita hahmojaan monipuolisemmin. Jälki on turhan tasapaksua ja mitäänsanomatonta. Woo on ottanut vapauksia lisätä yksityiskohtia Dickin novellin juoneen, mutta niiden tarkoitus tuntuu olevan vain antaa herra Woolle mahdollisuuksia tehdä lisää tusinatoimintahöhhöä.

Yhteenveto

Paycheck on trillerimäinen toimintaskifielokuva, jossa pyssyjen pauke on kovaa ja autojen moottorit huutavat lisää kierroksia koneisiin sekalaisissa takaa-ajoissa siellä täällä. Dickin erinomaisen kiehtova novelli on kääntynyt Woon käsissä tavanomaiseksi pyssyttelytrilleriksi, mutta pitää kuitenkin sisällään kiehtovan tarinan, kunhan katsoja vain osaa karsia tarpeettoman tuuban päältä pois.