Tässä artikkelissa hihitellään sitä, mitä kaikkea potaskaa meille katsojille yritetään elokuvien sisällöstä syöttää elokuvien julisteiden tai fyysisen elokuvatallenteen kansipaperien kautta. Kaikki elokuvia edes sivusilmällä seuraavat tietävät tasan tarkkaan, että aika usein julisteiden ja kansien avulla yritetään myydä jotain, mitä itse elokuvassa ei konsanaan ole tarjolla.
Split Second (Tony Maylam, 1992)
Rutger Hauerin nimellä myyväksi tarkoitettu elokuva sai ensi-iltansa melko vaikeiden tuotannollisten vaiheiden jälkeen joulun aikaan 1992, mutta kyykkäsi pahasti lippuluukuilla epäilemättä siksi, että se on sekainen, epäkoherentti sotku, joka naamioituu kyttäkamu-teemaiseksi tieteisdystopiaksi. Pohjoismaisen DVD-version kannessa komeilee elokuvan päätähti Rutger Hauer niin nimenä kuin kuvanakin. Hiustyyli ja pärstäkuvan vaatetus ovat toki jonkin matkan päässä siitä, miltä Hauer pääosan elokuvan kulkua näyttää, mutta kyllä siitä Rutger Hauerin tunnistaa.
Hauer pitelee käsissään jotain nykypäivän ysimilliseltä vaikuttavaa paukkurautaa, mutta elokuvassa Hauerin hahmolla oli erityisenä aseistuksenaan huomattavasti järeämpi tieteismaailmaa varten kehitetty pyssykkä, jonka tuhovoima oli jotain aivan muuta kuin mitä tuollaisella tavis-pyssykällä saavuttaa voisi. Tokihan hänen käpäliinsä osui pari pikkupyssyäkin (nekin revolvereita eikä kansikuvan kaltaisia puoliautomaatteja) elokuvan kuluessa, mutta pääosan ajasta vedeltiin joko isolla scifi-pyssykällä tai sitten sellaisella kahden käden sarjatulta ampuvalla rynnäkköhaulikolla. Kumpikin olisi ollut kovasti paljon sopivampi ja vetävämpi ase kansikuvaan. Hieman jopa vaikuttaa siltä, että ase on kuvamanipulaatiolla kansikuvaan riipaistu jostain ihan muualta.
Kansikuvassa on massiivisen räjähdyksen edustalla jännä valkoinen auto, joka antaisi olettaa, että autolla olisi jokin kiva merkitys tai syy olla kansikuvassa. Itse elokuvassahan ei ole – siis ollenkaan, edes missään kohtauksen taustalla – mainittua autoa eli se on aivan keksitty kapistus tähän! Ei ole muuten mitään räjähdystäkään; elokuvan rämistely keskittyy pyssyjen kanssa puuhailuun eikä isompaan kalustotuhoon eli tuollaisia kuvan mukaisia räjähdyksiä ei elokuvassa kertakaikkiaan ole ollenkaan. Hauerin vaatetukseen on leikkisästi upotettu sekuntitarkkaa kellonajan digitaalista tulostusta veikeästi scifillä kirjasinlajilla. Elokuvan nimihän on ”Split Second” eli ”varmaan tässä sekunneilla on jokin isompi merkitys”, lienee arvellut kansikuvan tehtaillut ”taiteilija”. No ei ole – itse elokuvassa ei ole mitään sekuntipeliä, ei mitään laskentaa kohti nollaa tai ylipäätänsä yhtään ainutta kohtausta, jossa sekuntitarkka ajanmittaus olisi missään roolissa. Hauerin hahmo kyllä kertaalleen vilkaisee analogista rannekelloaan ihan alkumetreillä, mutta siinäpä nuo kellotouhut sitten ovatkin. Itse asiassa elokuvan nimikin piti olla jotain aivan muuta, mutta tämä siihen vaikean tuotannon jälkeen sitten rykäistiin. Aina on toki mahdollista, että kuvan värkännyt ”taitelija” on ollut krapulassa ja miettinyt sekunteja rustatessaan kellovalmistaja Tag Heueria, joka on helppo sekoittaa Rutger Hauerin nimeen.
Pieni juoksukuva Hauerista lienee lainattu pohjoismaisen VHS-julkaisun takakannesta ja siitä on näppärästi editoitu pois elokuvan toinen päätähti Alastair Duncan, koska miksipä kyttäkamu-teemaisen elokuvan kannessa nyt pitäisi erikseen korostaa, että elokuva soljuu eteenpäin nimenomaan kahden keskenään erilaisen kytän vuorovaikutuksen ansiosta.
Siis oikein iloisesti pieleen menee DVD:n kansikuvitus. On siinä sentään Hauer; sekin naamakuva on ehkä jostain muualta ongittu kuin itse elokuvasta, mutta sama mies nyt sentään kuitenkin!
Ava [Final Target] (Tate Taylor, 2020)
Tate Taylorin kova muija pieksee kaikki -elokuvassa julisteessa on kuitenkin vielä pitänyt vähän suurennella elokuvan sisältöä – yllättäen!
Julisteessa taustalla pörrää joku helikopteri ja alaoikealla pyörii jotain ihme sotilaita räjähdysten keskellä taistelutantereella panssaroituine ajoneuvoine päivineen. Ei ole mitään sotilastason operaatioita elokuvassa ollenkaan eikä räjähdyksiä, kopteriherkuttelua eikä panssariajoneuvoja. Alkutekstien yhteydessä on lyhyt, nopeasti leikattu kuvien kokoelma, jossa kerrotaan päärooli Avan elämäntarinaa ennen elokuvan tapahtumia. Tästä yksittäisten still-kuvien joukosta löytyy muutama kuva, joissa Avan entistä elämää sotilaana hieman avataan, mutta millään muotoa julisteen kopteri, sotilaat kiipelissä ja panssariajoneuvo eivät siinäkään osaa elokuvaa muodosta kuin puolen sekunnin sivulauseen Avan menneisyyteen.
Elokuvassa on ihan hurttiakin toimintaa vallan kivasti, mutta julisteeseen on keksitty ympätä myös reipasta vauhtia kaahaava sporttimobiili. Itse elokuvassa kiinniotot tapahtuvat jalkaisin. Siinä ei ole yhtään ainukaista ajoneuvoilla tehtävää takaa-ajoa eikä edes muista syistä moottori kuumana kiihdyttelevää sporttiautomobiilia. Tai yhtään mitään kiihdyttelymobiilia. Retein digitaalisin vauhtiraidoin koristeltu päheä vehje on aivan ilmeisesti tahallisen harhaanjohtavassa tarkoituksessa lisätty eikä kuvasta elokuvan sisällön tapahtumia eikä esineistöä.
Aivan turpean turhassa sivuosassa elokuvassa unissakävelee näyttelijä Common. Roolihahmo on pahoissa peliveloissa oleva mitättömyys, jota kaivertaa menneisyys Avan kanssa. Common on julisteeseen kuvattu rynnäkkötuliase hyppysissä, mutta itse elokuvassa herra ei käsittele mitään asetta yhdessäkään kohtauksessa. Hän ei liiemmälti osallistu turpaanvetokarkeloihinkaan edes paljan käsin silloinkaan, kun häntä itseään puolustetaan. Ase julisteessa on täyttä liioittelua; mainittua vekotinta ei muuten elokuvassa kukaan muukaan pidä käsissään eli se on täysin tuulesta temmattua tahallista harhaanjohtamista. Itse asiassa jopa julisteessa Commonin päällä oleva asustus ei ole tästä elokuvasta. Missään kohtauksessa ei herralla ole sarkatakkia ja valkoista paitaa (sairaalakohtauksessa kauhtunut flanellihuppari, ravintolakohtauksessa tumma farkkupaita, pelivelkakohtauksessa kirjava ruudullinen flanellipaita, hetkellisessä hempeilykohtauksessa tumma t-paita ja heippa! -kohtauksessa tumma rintataskullinen flanellipaita). Julisteen osuus on siis otettu aivan jostain muualta tai sitten johonkin sopivaan varastokuvaan on vain ympätty Commonin pää.
Vielä on käsiteltävänä pieni vekki Jessica Chastainin vasemmassa poskipäässä. Julisteessa on kuvattu Ava-hahmo asusteessa, jossa hän kävi pieksemässä saksalaisia pataan Lähi-idässä. Korvakorut, rakennekynnet ja vaatetus sopivat siihen, mutta ko. kohtauksessa Ava ei saanut kolhuja vasempaan poskipäähänsä – tai oikeastaan minnekään muuallekaan, koska tietenkään ei joukko saksalaisia sotilaspoliiseja voi mitenkään olla niin taitavia, että pystyisivät punamekkomimmin ryminää haittaamaan isollakaan joukolla. Myöhemmissä kohtauksissa sitten osumaa tuleekin, mutta julisteeseen päätyneen otoksen kohdalla moista ei ilmene. Ei muuten ilmene peruukin punaista väriäkään: se on elokuvassa aivan selvästi tummanruskea. Julisteeseen on keksitty tehokeinona täydentää väriä sopivasti punaisen suuntaan. Onpa julisteen alalaitaan tungettu vielä kipinöitäkin; ja juuri sellaisia, joita kokematonkin (kuten minä) Photoshopin käyttäjä kykenee laatimaan lisätäkseen dynaamisuuden ja vaarallisuuden vaikutelmaa käyttämättä siihen varttia pidempää tuokiota. Kipinöille ei tässä ole kyllä mitään perustetta, koska paikkoja ei räjäytetä eikä ketään/mitään panna palamaankaan.
Kun sitä kerran päättää lähteä harhauttamaan katsojapoloa niin harhautetaanpa sitten koko rahalla!
Frankenstein Created Woman (Frankenstein vangitsi sielun, Terence Fisher, 1967)
Alaston iho on aina hyvää bisnestä! Ainakin elokuvajulisteissa. Terence Fisherin Hammer-elokuvassa Peter Cushingin esittämä tohtori Frankenstein yhdessä avustajansa tohtori Hertzin (Thorley Walters) kanssa tuunaavat vekottimen, jolla ihmisen sielu saadaan jäämään talteen kuoleman jälkeen ja siirrettyä uuteen ruumiiseen. Ja koska se on mahdollista, luonnollisesti tohtori hyvä näin tekeekin.
Suomessahan tämä(kin) elokuva päätyi Valtion elokuvatarkastamon suuressa viisaudessa kokonaan kielletyksi raaistavana ja mielenterveydelle vahingollisena peräti kahdeksi vuosikymmeneksi, joten olettaa sopii, että julisteissakin rohkeasti esitettäsiin sopivaa shokkihoitoa katsojien houkuttamiseksi. Ja näin totta vieköön tapahtuikin … toki tyypillisesti julisteissa on menty vähän todellisuudesta irtautuneille poluille … tietenkin!
Ohessa on belgialainen, ranskalainen, brittiläinen ja italialainen elokuvajuliste. Hauskasti kaikissa annetaan ymmärttää, että Frankenstein puuhastelisi salaisia labratouhujaan karun kukkulan päälle rakennetussa keskiaikaisessa linnassa. Itse elokuvassahan herran laboratorio oli tavanomaista vain aavistuksen jykevämmässä parikerroksisessa kivitalossa kylän keskellä muiden rakennusten ympäröimänä. Olihan sen perusta rakennettu sentään kivestä, joten ei se siten ihan kovin kaukana ole keskiaikaisesta linnasta, vai mitä! Mitään torneja tai jylhää porttikonkia ei rakennuksessa ole; ihan tavallisesta, rahvaankin käyttämästä, ovesta porukka sinne sisälle saapastelee.
Julisteissa on jännityksen tuntua tuomassa dramaattinen salamointi ehkä kanavoiden Universalin vanhojen Frankenstein-elokuvien juontikuviota, jossa ukonilmalla salamoinnista talteen napatulla energialla elämän virtaa saatiin takaisin kuolonkankeisiin kalmoihin. No tässä elokuvassa ei ole kenkkua ukonilmaa eikä taivaallista salamointia. Frankensteinin labrassa on kyllä sähkötoimisia kapineita ja on sinne saatu pieni valokaarikin efekteillä aikaiseksi, mutta siitä on aika pitkä matka taivaan täyttävään salamointiin.
Susan Denbergin näyttelemä Christina-hahmo kuvataan julisteissa peräti vähäisissä rievuissa (paitsi jostain syystä ranskalaiset ovat piirtäneet hahmolle jonkun kumman 1960-luvulle paremminkin sopivan mekon, joka ei ollenkaan sovi elokuvan kuvaamaan ajankohtaan!) joko riehumassa, kahleissa tai jossakin kummassa koekammiossa. Mitään koekammioita ei ole elokuvassa ollenkaan; itsemurhan tehneen Christina-hahmon henkiinpalautusta ei näytetä millään lailla – ainoastaan lopputulos, kun tohtorit ovat saaneet työnsä valmiiksi ja poistavat siteen Christinan kasvoilta aivan tavallisessa vuoteessa. Kammio on ihan tuulesta temmattua huijausta vain. Eikä ole hän muuten missään kohtaan elokuvaa kahlehdittuna millään tavoin. Häntä kyllä käsketään olemaan poistumatta Frankensteinin luota, mutta muutoin olemisen ja liikkumisen rajoitteita ei ole. Myös vähäpukeisuus on täysin keksittyä kamaa: Susan Denbergillä yhdessä kohtauksessa näkyy yksi paljas sääri, parissa kohtauksessa paljas olkapää, parissa kaula ja kaula-aukko ja yhdessä kohtauksessa yöpuvun kankaan läpi paistaa nänni. Siinä se vähäpukeisuudesta. Kaunis neitokainen kahleissa ja vähissä vaatteissa on takuuvarma myyntivaltti, vaikka se on tässä(kin) tapauksessa ihan kusetusta. Jostain perseilysyystä ranskalaiset ovat myös poistaneet riehuvalta Christinalta julisteesta kädestä lihaveitsen … sillä tämä olisi nimenomaan ollut elokuvan yhden kohtauksen mukaisesti totuutta mukaileva. Christina on toki tässäkin kohtauksessa ihan täysin vaatetettu.
Julisteissa kovasti korostetaan myös raivostunutta yöllistä väkijoukkoa matkalla arvatenkin tohtori Frankensteinin touhujen lopettamiseen polttamalla linna tai jotain. Itse elokuvassakin kyllä kyläläisten muodostama tarkalleen kahdeksasta miehestä muodostuva joukko tulee kiukkuisena haastamaan tohtoreita näiden touhuista, mutta tämäkin tapahtuu kirkkaassa päivänvalossa ilman sen kummempaa nahinointia, kun tohtori Frankensteinin puhe riittää kipakampien äänien rauhoittamiseksi. Julisteen väkijoukko arvatenkin sekin kanavoi takavuosien Universalin tuottamia vampyyrielokuvia, jossa goottilaiseen kuvastoon suorastaan kuului taikauskoisena riehuva väkijoukko, joka oli saanut tarpeekseen esimerkiksi kreivi Draculasta.
Summa summarum … ihan kovin moni asia ei siis mene näissä julisteissa elokuvan tapahtumia noudattaen vaan niissä haetaan vaaran, alastomuuden ja jännityksen tunteita valheellisella kuvastolla. Kyllä siinä elokuvassa nyt totta vieköön esiintyy Peter Cushing, joka on täyttä totisinta totta se eli ainakin se osa on totta eikä tarua. Itse julisteista italialaisten juliste on kyllä bloginpitäjän mielestä näistä ylivoimaisesti parhain: julisteen mukaisen elokuvan voisi ilomielin katsoa (jos sellainen olisi olemassa)!
Verta pakkiin 