Rabies (2010)

Ohjaus: Aharon Keshales,Navot Papushado
Käsikirjoitus: Aharon Keshales
,Navot Papushado
Tuotantomaa: Israel
Arvioidun version pituus: 90 min
Arvioitu: Lokakuu 2012
Ensi-ilta Suomessa: ei ensi-iltaa Suomessa
Budjetti: noin 500.000 USD

rabies_primaryJohdanto

Rabies kulkee Israelin ensimmäisen slasher-elokuvan nimikkeellä. On hämmästyttävää, ettei Israelista tai Lähi-Idästä yleensäkään ole ilmaantunut enemmän elokuvia ja tekijöitä kauhugenreen. Luulisi jatkuvassa konfliktissa ja pelon ilmapiirissä elävän alueen olevan hyvinkin otollinen kansallisten tuntojen purkamiseen elokuvallisen ilmaisun kautta. On toki todennäköistä, että vaikka elokuvia alueella tehtäisiinkin, harvalle elokuvalle löytyy kuitenkaan sellaista yleisöä, että sitä voisi levittää myös kansainvälisillä areenoilla. No mutta tässä nyt sellainen ainakin on tarjolla ja hyvinkin tekijänsä tuntuvat olevan perillä sekä lajityypistä että lajityypin perinteiden rikkomisesta. Slasher-elokuvana Aharon Keshalesin ja Navot Papushadon yhdessä ohjaama elokuva on tuoreen virkistävä ja kiehtovasti lajityypin ytimeen pureutuva kääntäessään lajityypin vakioituneita kliseitä ja konventioita päälaelleen ja onnistuessaan tekemään kokonaisuudesta yhtä aikaa ytimekkään slasherin ja terävän genreä yleisesti avoimesti piikittelevän pikimustan parodiallisen komedian.

Juonitiivistelmä

Syrjäisessä erämaapuistossa tapahtuu kummia. Veljen ja siskon karkumatka saa yllätyskäänteen, kun rauhoitettu erämaapuisto osoittautuukin kenkkumaisen ihmisiä vaanivan tappajan ansoittamaksi väijypaikaksi. Tapahtumiin sotkeutuu pian puistonvartija, joka yhyttää tappajan kesken katalien temppujensa. Sattumusten summaa täydentää eksyneiden – tennisturnaukseen matkalla olevien – teinien saapuminen paikalle sekä Ikävien Ihmisten Kerhosta karanneiden poliisien nenäkkäät tutkimukset. Tällä porukalla erämaapuisto muuttuu pian veriseksi taistelutantereeksi. Ihmiset on vallannut taudeista kauhein: vihan kyllästämä verenhimo.

Kommentit

Räväkkä tarina vie katsojan yllättävälle ironisen koomiselle slasher-matkalle. Eli Craigin erinomaisen hulvaton kauhukomedia Tucker & Dale vs. Evil (2010) on konsepteiltaan varsin lähellä Rabiesta, mutta tässä komedia on selkeästi mustempaa ja käsitteellisempää, asenne on häijympi ja kylmempi ja katsojalle käy jo puolenväliin mennessä varsin selväksi, että kovin hyvin tässä ei kenellekään tule käymään siinä missä Craigin irrottelussa pidetään etupäässä hauskaa. Israelilaisohjaajat nakkaavat tarinan edetessä katsojalle pällisteltäväksi reippaasti tuikitavallisia genren vakiojuttuja ja nauravat sitten paskaisesti rikkoessaan genrekonventiot perinpohjaisella ilkikurisuudella repiessään noiden konventioiden jänteet irti lihaksista. Harvinaisen kypsä tarina yllättää myös sillä, että verisessä tangossa on ihka oikea ja kiehtovan monisyinen koreografia taustalla. Slasher-elokuvien juonikuviot ovat yleensä varsin yksioikoisia ja tylsiä (pois lukien jotkut slashereiksi luettavissa olevat italialaiset giallot, jotka usein sitten puolestaan menevätkin poikkeuksellisen monimutkaisiksi), mutta Rabies onnistuu ylläpitämään tuhtien verileikkien yhteydessä kiinnostavan ja ajatuksiakin herättävän juonen muutamine rönsyineenkin. Slasheristä genrenä päästettiin viimeisetkin veret ulos 90-luvulle saavuttaessa ja vaikka Wes Cravenin Scream (1996) lyhykäisesti genreä uudistikin viiltävällä otteella, suurin osa 1990-luvun ja 2000-luvun alun tuotoksista on vain saman tutun kaavan ainesosista nykäistyjä yllätyksettömiä kopioita, joita lähinnä käytetään astinlautoina totuttamaan uusia tekijöitä ”oikeiden” elokuvien tekemiseen. Rabies on toista maata. Vuosikymmenien vakioituneita kaavoja viekkaasti vääntävät tekijät onnistuvat rakentamaan uutta ja yllättävää ja tarjoilevat halvan CGI-moskan sijasta myös vaikuttavia ja mieleenpainuvia efektejä – ja vieläpä kokolailla runsain annoksin. Ja kaikki tämä murto-osalla länsimaisten ns. kovien tekijöiden budjeteista.

Yhteenveto

Tämä israelilainen slasher-elokuva heittää melkoisen voltin ironisella otteellaan ja synkän mustalla komiikallaan. Aharon Keshalesin ja Navot Papushadon yhteisohjaus tihkuu vankkaa lajityypin ymmärrystä ja tietoista totuttujen konventioiden kyseenalaistamista. Sujuvasti rakentuvaa ja etenevää kokonaisuutta vielä sävytetään varsin soljuvalla dialogilla ja anarkistisella asenteella, joka ei kumarru suutelemaan kenenkään saappaita uskonnosta ja kielestä riippumatta. Hyvä tarina käsikirjoituksineen ja dialogeineen päivineen, mallikkaat ja runsaat efektit, paljon sysimustaa komiikkaa ja vieläpä hyvin näytelty. Mitä muuta sitä genrefani nyt voisi vielä odottaakaan?

7/10.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s